Uusia tähtiä majoreissa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Uusia tähtiä majoreissa

Tie jopa kohden maailmanlistan ykköstilaa on täysin avoin Bubba Watsonille © Getty Images

Maailmanlistan kärkilkolmikon Luke Donald, Rory McIlroy,Lee Westwood järjestys säilyi Mastersin jälkeen muuttumattomana. Westwood pääsi kolmannen sijan ansiosta lähes kärkiparin kantaan. Parhaan USA:n edustajan nimi vaihtui jo toisena perättäisenä viikonloppuna, Bubba Watson ohitti Houstonissa voittaneen Hunter Mahanin.

Tämä on toinen kerta kun Watson on top-ten listalla. Visiitistä tulee myös edelliskertaista pidempi, tätä ennustetta tukee neljännen sijan lisäksi myös” kuntopuntari”. Watson on ollut viimeisissä kisoissaan sijoilla kaksi, neljä ja yksi.

Myös Phil Mickelson (9.) palasi kärkikymmenikköön, jossa hän on ollut uransa aikana yli 650 viikkoa. Oletettavaa on, että keulapaikalla tulee kauden aikana olemaan vielä muitakin nimiä kuin Luke Donald. Vasemmalta puolelta lyövä pelaaja ei ole vielä koskaan ollut WR:n kärjessä, Watson nousi Augustan saavutuksellaan asemaan, josta parilla ison kisan voitolla kirjoituttaa uusia lukuja historiankirjoihin.

Aaltoliike maailman golfhuipulla on ollut ennätyksellistä viimeisten vuosien aikana. Majoreissa saatiin jo kahdeksas perättäinen ensikertalaisvoittaja.

Darren

Darren Clarke on tuoreista major-voittajista vanhin. Hän kukisti muut Openissa kuukautta ennen 43:tta syntymäpäiväänsä &copy Getty Images

Graeme McDowell aloitti sarjan Pelbble Beachissa käydyssä US Openissa kesäkuussa 2010, Louis Oosthuzen piti muut selkeästi takanaan. St.Andrewsissa. Martin Kaymerista tuli PGA Championshipin voiton myötä toinen saksalainen major-voittaja. Viimevuotiset voittajat Charl Schwartzel, Rory McIlroy, Darren Clarke ja Keegan Bradley juhlivat myös ensimmäisiä majoreitaan.

Teemu Tyry

World Ranking, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje