16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Uudet raudat siivittivät huippuvireisen Castrenin upeasti Texasin LPGA-kilpailun johtoon

Kovassa vedossa olevalla Matilda Castrenilla on kärjessä kahden lyönnin etumatka. Kuva: Getty Images

Matilda Castren ei tehnyt loistavalla toisella kierroksella ainuttakaan bogia.

Matilda Castren on jälleen pelaamassa erinomaista kilpailua naisten Yhdysvaltain kiertueella. Hän iski Texasissa Dallasin seudulla käytävässä Volunteers of America Classicissa toistamiseen tuloksen 66, ja siirtyi kokonaistilanteessa -10 turnauksen kärkipaikalle.

Castrenin peliä ilmensi jo torstaina tarkkuus. Tuolloin ainoa varsinainen virhe oli 12. reiällä kolmen putin seurauksena tullut bogey, mutta perjantain tuloskortti oli tyystin tahraton.

Suomalainen teki kierroksellaan viisi birdieä, joista kaksi Old American Golf Clubin kentän ensimmäisellä (10–18) ja kolme jälkimmäisellä kenttäpuoliskolla.

Castrenilla on kahden lyönnin etumatka toista sijaa jakaviin eteläkorealaisiin, Jeonugeun Lee6:een sekä Jin Young Kohon.

Kolme viikkoa sitten Kaliforniassa ensimmäisen LPGA-kilpailunsa voittanut Castren otti kilpailussa käyttöönsä Titleistin uudet raudat, joita hän ylisti kierroksen jälkeen Golf Channelin haastattelussa.

”Mailat tuntuvat todella hyviltä. Sain rautoihin tuntumaa rangella ja käytin niitä harjoituskierroksilla. Ainoa ero edellisiin verrattuna on siinä, että ne tuottavat hieman korkeampaa lentorataa ja samalla muutaman metrin pidempiä lyöntejä. Minusta se on täydellistä”, Castren sanoi.

Kova sade viivästytti toisen kierroksen alkamista kuudella tunnilla, minkä vuoksi osa kilpailijoista ei edes ennättänyt pimeyden vuoksi kentälle perjantaina. Kun väylille vihdoin päästiin, pelaajia odotti poikkeuksellisen märkä kenttä, sillä vettä ehti tulla noin 100 millimetriä.

Castren saapui paikalle kuudelta aamulla, sillä lähtöajan oli määrä olla kello 8.15. Hän kulutti aikaansa syömällä aamiaista ja juttelemalla pelikavereiden kanssa klubitalolla. Vaikka keskeytykset ovat harmillisia, hän ainakin tietää, että lauantaina ei ole kiire kentälle.

”Saan levätä huomenna, kun jotkut pelaajat joutuvat heräämään todella aikaisin. Aion nukkua hyvin, nauttia kunnon aamupalan ja odotella rauhassa iltapäivää.”

Castrenin kolmannen kierroksen tarkempi lähtöaika selviää, kun toinen kierros on pelattu kokonaan loppuun saakka.

Muista eurooppalaisista top 10:een mahtuvat neljättä sijaa jakava Ranskan Celine Boutier (-7) sekä kuudetta sijaa jakavat Ranskan Celine Herbin ja Saksan Esther Henseleit (-6). Castrenin kahden ensimmäisen kierroksen ryhmän muut jäsenet, Ruotsin Anna Nordqvist ja Espanjan Carlota Ciganda ovat par-tuloksellaan kiinni viimeisissä jatkopaikoissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)