26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Uskomaton PGA Tour -debyytti – kuutosreiällä napsahti kolmas autopalkinto neljään kuukauteen

Tae Hoon Kim voisi tätä tahtia perustaa jo autokaupan. Kuva: Getty Images

Jo kierroksen birdie-eagle-aloitus enteili Riviera Country Clubilla ihmeitä.

Tae Hoon Kimin kannattaisi nyt jos koskaan täyttää lottokuponki, sillä taivaankappaleet ovat hänen kannaltaan suosiollisessa asennossa. Ensimmäistä kilpailuaan PGA Tourilla pelaava Kim nimittäin täräytti torstaina Genesis Invitational -kilpailua isännöivän Riviera Country Clubin 154-metrisellä 16. reiällä hole in onen.

Palkinnoksi tarkkuudestaan Kim sai kilpailun sponsorin lahjoittaman Genesis G-80 -henkilöauton. Rautaseiskaa mailanaan käyttäneen pelaajan kierroksen alku enteili jo hyvää: 10. reiältä kierroksensa käynnistänyt korealainen lähti torstaina liikkeelle birdiellä ja teki seuraavalla eaglen griinibunkkerista.

Kim ei näyttänyt sen koommin tuulettavan ”ässäänsä” tai komeaa, arvoltaan yli 40 000 dollarin arvoista palkintoaan. Hän myönsi, ettei nähnyt aluksi pallon uppoavan reikään, mutta asian paljastuttua Kimin eleet olivat yhtä rauhallisia.

On mahdollista, että Kim olikin tavallaan niin tottunut tapahtuneeseen, sillä kyseessä oli hänelle jo kolmas autopalkinto neljän kuukauden sisällä. Kim voitti viime lokakuussa Jack Nicklaus Golf Club Korea -kentällä pelatun, kotimaansa kiertueeseen kuuluvan Genesis Championshipin, ja sai palkinnokseen Genesis GV 80 -auton.

Marraskuussa Kim vastaanotti toisen Genesis-autopalkinnon noustuaan kauden mittaisen KPGA:n pistetilaston ykköseksi.

Kim kertoi tulkin välityksellä kierroksen jälkeen antaneensa kaksi ensimmäistä autoa vanhemmilleen, mutta ei osannut heti sanoa, miten hän aikoo toimia kolmannen auton kanssa. Genesis on Hyundai Motor Companyn perustama korealaisia luksusautoja valmistava yritys.

Kuudennen reiän jälkeen kierrostaan neljä alle olleen Kimin kierroksen loppu ei sujunut aivan yhtä lennokkaasti. Toisen kenttäpuoliskon alussa tuli peräkkäiset tuplabogey ja kaksi bogia, ja tulokseksi muodostui lopulta 69 (-2). Tällä hän jakaa ensimmäisen päivän jälkeen 19. sijaa. Eroa kärjessä olevaan Sam Burnsiin (64) on viisi lyöntiä.

Maailmanlistalla sijalla 291 oleva Kim on voittanut urallaan neljä turnausta Korean KPGA-kiertueella.

Englannin Matthew Fitzpatrick jakaa kakkostilaa lyönnin päässä edellisestä. Eurooppalaisista top 10:een mahtuu myös neljättä sijaa jakava Ruotsin Alex Norén (67).

Kimin hole in onea todisti samassa ryhmässä kaksi ensimmäistä kierrosta pelaava Tim Widing (T115). Villin kortin Kimin tavoin kisaan saanut amatööri ja Ruotsin maajoukkuepelaaja aloitti turnauksen 76 lyönnin tuloksella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje