26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Uran kolmanteen majoriin starttaava Castren: ”Aika peruskenttä, jossa pärjää hyvällä pallonlyömisellä”

Matilda Castren lähtee Women's PGA Championshipin ensimmäiselle kierrokselle torstaina kello 19.49 Suomen aikaa. Kuva: Getty Images

Matilda Castren jatkaa kauttaan huojentunein mielin naisten vaativimmalla kiertueella.

Matilda Castren pelaa tällä viikolla kauden toisen ja uran kolmannen major-kilpailunsa torstaina Atlanta Athletic Clubin kentällä Georgian osavaltiossa alkavassa Women’s PGA Championshipissä. Castren jatkaa kauttaan täysin uudenlaisista lähtökohdista, sillä hän saavutti toissa viikolla pelaamassaan edellisessä kilpailussa avausvoittonsa LPGA Tourilla.

Castren teki viime lokakuussa Aronimink Golf Clubilla samaisessa Women’s PGA Championshipissä major-debyyttinsä, ja sijoittui mainiosti 23:nneksi. Se on myös suomalaisten paras saavutus Yhdysvaltain maaperällä käydyissä naisten major-turnauksissa.

San Diegossa asuva Castren kertoi tiistaina, että voitto alkaa hiljalleen realisoitua omassa ajatusmaailmassa. LPGA Mediheal Championshipin ykköstila antoi valtavan piristysruiskeen itseluottamukselle, joka arvatenkin kantaa hedelmää kauden edetessä.

”Jotenkin on paljon helpompi lähteä loppukauteen, kun ei tarvitse stressata kategorian, karsintojen tai minkään muunkaan vastaavan kanssa. Nyt on kuitenkin keskityttävä majoriin ja major-kenttään vähän eri tavalla kuin normaaliin kilpailuun”, hän sanoi.

Maailmanlistalla sijalla 72 oleva Castren pitää Johns Creekissä sijaitsevan Atlanta Athletic Clubin Highlands Coursea helpompana kenttänä kuin U.S. Women’s Openia kesäkuun alussa isännöinyt, katalan kisa-areenan maineessa oleva Olympic Club.

”Tämä on selvästi pidempi kuin tyypilliset LPGA-kentät – vähän korkeuseroja, mutta raffit eivät ole kovin tuuheat, verrattuna vaikka Olympic Clubiin. Muuten on aika peruskenttä, jossa pärjää hyvällä pallonlyömisellä.”

Viheriöt olivat kaksi päivää ennen kisan avausta hitaat, sillä kentällä on Atlantan viime päivien sateiden vuoksi märkää.

”Nyt on menossa poutaisempaan suuntaan. Toivottavasti paikat ehtivät vähän kuivua, koska kenttä on pitkä, ja pallo melkein jää siihen mihin putoaakin. Täällä on tosi kuuma − vähän voisi tulla pilvisempää, jos saa toivoa”, hän totesi.

Castrenin rutiinit ovat olleet Atlantassa samankaltaisia kuin mihin tahansa LPGA-turnaukseen valmistautuessa: hän pelasi maanantaina yhdeksän reikää, tiistaina oli pro am ja keskiviikkona jälleen yhdeksän reiän pelin vuoro.

”Women’s U.S. Open vaati hieman pidemmän valmistautumisen. Olympic Clubin kenttä oli sen verran vaativa, että menin sinne päivää aikaisemmin pelaamaan”, edellisessä majorissa 30:nneksi sijoittunut pelaaja sanoi.

Tämän viikon turnauksen menestyssuosikkeihin kuuluva Nelly Korda on jo varmistanut paikkansa Tokion olympialaisiin. Kuva: Getty Images

Palkintoarvoltaan 4,5 miljoonan dollarin kilpailun voittoa puolustaa maailmanlistan nelonen, Etelä-Korean Sei Young Kim. Eurooppalaisittain iso menestys vuodesta 1955 lähtien pelatussa Women’s PGA Championshipissä on ollut tyystin pohjoismaalaisten varassa.

Annika Sörenstam on kuitannut viidestä vanhalle mantereelle lähteneestä voitosta kolme, toinen ruotsalainen Anna Nordqvist yhden sekä Norjan Suzann Pettersenin yhden. Eurooppalaisten edellisestä mestaruudesta on kulunut 12 vuotta, jolloin Nordqvist oli kisan ykkönen.

Mukana on luonnollisesti koko naisgolfin kerma kilpailussa, joka päättää samalla olympiakarsinnan.

USA on saamassa Tokion olympialaisiin neljä pelaajaa, mutta se joka Nelly Kordan, Danielle Kangin ja Lexi Thompsonin seuraksi kisakoneeseen hyppää, on vielä auki. Jessica Korda olisi näillä näkymin tarraamassa viimeiseen paikkaan, mutta hänen takanaan on muutama potentiaalinen uhkaaja.

Lopullinen Tokion olympiaturnaukseen lähtevä 60 pelaajan joukko tulee joka tapauksessa olemaan jonkin verran erilainen kuin se olisi ollut vuosi sitten, jolloin olympialaiset piti alun perin järjestää.

Matilda Castren lähtee Women’s PGA Championshipin ensimmäiselle kierrokselle torstaina kello 19.49 Suomen aikaa, seuranaan yhdysvaltalaiset Caroline Inglis ja Joanna Coe. Suoratoistopalvelu Viaplay ja Viasat Golf -kanava välittävät turnauksesta päivittäin suoria lähetyksiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje