16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tuuli siirsi Qatarin pelit lauantaille

Olosuhteet tekivät Mikko Ilosen puttipelin torstaina hankalaksi. © Getty Images

Perjantai:

European Tourin Qatarin kisa pelataan 54-reikäisenä. Jo torstaina vahvana puhaltanut tuuli yltyi perjantaina niiin kovaksi, että järjestäjien ainoaksi mahdollisuudeksi jäi puhaltaa peli poikki paikallista aikaa kello 9.13. Olosuhteet eivät päivän edetessä parantuneet, kisa jatkuu lauantaina kello 9.45 Suomen aikaa.

Mikko Ilonen (73) nousi avauspäivän tuloksellaan 48:ksi lyömättä perjantaina kertaakaan. Jury päätti, että kisa pelataan 54 reiän mittaisena. Avauspäivän jälkeen johtanut Gonzalo Fernandez-Castano pelasi ensimmäiset reikänsä kaksi yli. Kärjessä on lauantain peleihin lähdettäessä John Daly (67), joka johtaa Ilosta kuudella lyönnillä.

Teemu Tyry

Mikko Ilonen käytti Qatar Openin avauskierrokseen 73 lyöntiä. Hän on yksi yli -tuloksellaan Euroopan kiertueeseen kuuluvassa kisassa sijalla 52 eli juuri cut-rajan oikealla puolella. Eroa turnausta johtavaan Gonzalo Fernandez-Castanoon on seitsemän lyöntiä. ”Peliruoste alkaa olla poissa, lyöminen on ihan toimivaa. Muutaman lyönnin menetin lyhyillä puteilla. Viheriöillä on vaikeaa tuntea linjoja kun tuuli tuivertaa, lisäksi ruohon kasvusuunta vaikuttaa pallon kulkuun arvaamattomasti. Nämä yhdessä sotkevat ajatuksia”, Ilonen sanoi. Lahtelainen osui kierroksen aikana avauksillaan seitsemään väylään 14 mahdollisesta. Birdietä hän pääsi puttaamaan 13 kertaa upottaen niistä kaksi. Putteja kertyi kaikkiaan 32 – lukema, jolla hyvin harvoin tehdään huipputulosta.

Ilonen palasi viime viikolla kilpakentille kahdeksan kuukautta kestäneen sairauslomansa jälkeen. Hän jäi Abu Dhabissa ensimmäisten joukossa viikonlopun kierrosten ulkopuolelle tehtyään toisen kierroksen 18. reiällä bogin.

Ilonen lähtee toiselle kierrokselleen yhdessä Stephen Gallacherin (73) ja Philip Pricen (74) kanssa perjantaina klo 10.10 Suomen aikaa Dohan kentän 10. tiiltä.

Gonzalo

Gonzalo Fernandez-Castano suojasi silmänsä lentävältä hiekalta. &copy Getty Images

John Daly piti torstaina pitkään kärkipaikkaa hallussaan, kunnes päivän myöhäisempiin starttaajiin kuulunut Fernandez-Castano teki lopussa kolme perättäistä birdietä, ja ajeli lyönnillä ohi. 31-vuotias espanjalainen taituroi kierroksellaan peräti yhdeksän birdietä, mutta joukkoon mahtui myös kolme bogia.

Ensimmäistä kertaa Ryder Cup –joukkueeseen tähyävä Fernandez-Castano syrjäyttäisi voitollaan RC:n pistetilaston kärjessä Rory McIlroyn. Tilanne näyttää Fernandez-Castanon osalta täysin päinvastaiselta kuin vuosi sitten, jolloin hänet jätettiin kisassa toiseksi viimeiseksi. Madridissa asuva pelaaja jäi Qatarin turnauksen jälkeen potemaan kipeytynyttä selkäänsä puoleksi vuodeksi.

”Olisin noissa olosuhteissa ollut tyytyväinen par-tulokseenkin. Pallon alastuloa oli hankalaa nähdä ilmassa olleen hiekan vuoksi, siksi koitin pitää lyönnit mahdollisimman matalina”, Fernandez-Castano sanoi.

”Minulla kävi vähän tuuri, kun sain upotettua muutaman tärkeän putin. Puttaaminen on kaikkein vaikeinta tuulisena päivänä.”

John

John Daly piiskasi palloa Doha Golf Clubin kentällä kuin parhaimpina päivinään. &copy Getty Images

Virheettömän kierroksen pelannut Daly teki ensimmäisellä kierroksella viisi birdietä yllättyen itsekin loistavasta aloituksestaan.

”Yksi parhaista kierroksista, jonka olen koskaan pelannut sellaisessa tuulessa”, Daly iloitsi. ”Tämä oli melkoinen yllätys, sillä en juuri koskenut mailohin viiden ja puolen viikon lomani aikana.”

”Big John” voitti samantapaisessa tuulessa St Andrews’ssa – tosin ilman lentävää hiekkaa – vuoden 1995 British Openin. Dalyn edellisestä voitosta on ehtinyt vierähtää jo kahdeksan vuotta, eikä hänellä ole tällä hetkellä voimassa olevaa korttia millekään kiertueelle.

Vain yhdeksän pelaajaa 132:sta pystyi rikkomaan torstaina 70 lyönnin rajan. Kuutosella alkavaan tulokseen ylsivät mm. Jason Day (68), K.J. Choi (68), Nicolas Colsaerts (69) ja Peter Hanson (69).

Voittoa puolustava Thomas Björn pelasi tuloksen 79, joten häntä ei nähtäne edes kisan jatkokierroksilla. Hankalien peliolosuhteiden odotetaan pahenevan toisella kierroksella entisestään, sillä Qatariin on luvattu perjantaina kovempaa tuulta.

Poimintoja:

5. Danny Willett, Englanti, 69 5. Richard Finch, Englanti, 69 5. Paul Lawrie, Skotlanti, 69 15. Lee Westwood, Englanti, 71 15. Jose-Maria Olazabal, Espanja, 71 15. Martin Kaymer, Saksa, 71 15. Francesco Molinari, Italia, 71 37. Sergio Garcia, Espanja, 72 73. Hunter Mahan, USA, 74 129. Henrik Stenson, Ruotsi, 82

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)