26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Tulokkaalla henki päällä majorissa – viiden lyönnin etumatkalta finaalikierrokselle

Maailmanlistalla sijalla 103 oleva Patty Tavatanakit on esiintynyt Rancho Miragessa kuin kokenut tähtipelaaja. Kuva: Getty Images

ANA Inspiration -kilpailun kansainvälisestä kärkikymmeniköstä löytyy seitsemää eri kansallisuutta.

Kaliforniassa Rancho Miragessa hierotaan isoa yllätystä, sillä kauden ensimmäistä majoria ANA Inspirationia alusta alkaen johtanut Patty Tavatanakit (-14) venytti lauantaina etumatkansa jo viiteen lyöntiin.

Thaimaalainen on esittänyt pitkin viikkoa jämäkkää peliä tehden vaativaksi viritetyllä Mission Hills Country Clubin kentällä vain neljä bogia. Näistä kaksi tuli lauantaina, jolloin kuumuus ja puuskittainen tuuli toi oman mausteensa peliin.

”Se oli mahtava päivä”, Tavatanakit kuvaili lauantaina 67 lyönnin kierroksensa jälkeen. ” Mutta se on nyt mennyttä. Voin vain ajatella mitä voin tehdä huomenna paremmin kuin tänään. Tunsin kierroksen lopussa hieman väsymystä, joten sunnuntaina olisi pystyttävä pitämään energiataso korkealla koko päivän.”

Ainoana kilpailijana pelkkiä kuutosella alkavia kierrostuloksia tauluun iskenyt Tavatanakit on 21-vuotias kiertuetulokas, jonka tilastoista ei löydy pääkiertuetason voittoja.

UCLA:n yliopistojoukkueen entinen pelaaja saavutti vuonna 2019 kolme ykköstilaa Symetra Tourilla, joista johti yhtä ennen viimeistä kierrosta niin ikään viidellä lyönnillä. Lopulliseksi voittomarginaaliksi kertyi tuolloin seitsemän lyöntiä.

Viidenkään lyönnin johtoasema ei silti takaa vielä mitään. A Lim Kim oli joulukuussa pelatussa U.S. Women’s Openissa ennen neljättä kierrosta viisi lyöntiä johdossa olleesta Hinako Shibunosta, mutta kampesi itsensä lopulta mestariksi.

USA:n Ally Ewing ja Etelä-Korean Mirim Lee (-9) jakavat kakkostilaa ANA Inspirationissa. Kansainväliseen kärkikymmenikköön mahtuu eurooppalaisista enää viidentenä oleva Englannin Charley Hull (-7).

Hyvissä asemissa kisan puolivälissä ollut Anna Nordqvist (-4) käytti lauantain kierrokseen 74 lyöntiä, mikä oli kova kolaus voittokamppailua ajatellen. Hän jakaa toisen ruotsalaisen Linnea Strömin kanssa 17. sijaa parhaina pohjoismaalaisina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje