Tulokas Andrew Loupe kärkeen sateiden kiusaamassa AT&T:ssa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tulokas Andrew Loupe kärkeen sateiden kiusaamassa AT&T:ssa

Pebble Beachissa tuuli oli eilen otettava huomioon lyöntejä suunnattaessa. Kuva: Getty Images

AT&T Pebble Beach National Pro-Amissa on totuttu sään aiheuttamiin viivästyksiin. Niiltä ei vältytty tänäkään vuonna, vaan kilpailu päätettiin keskeyttää vain 39 minuuttia käynnistymisen jälkeen aikaisin torstaiaamuna paikallista aikaa.

Muutaman tunnin viivästyksestä johtuen kaikki pelaajat eivät ehtineet torstaina pelata loppuun ensimmäistä kierrostaan. Perjantaina kisaa jatketaan hieman suunniteltua myöhemmin, jotta noin 40 pelaajaa ehtii ensin saattaa päätökseen ensimmäisen kierroksensa.

Tuloslistan kärkeen kiilasi todellinen musta hevonen, Andrew Loupe. Kaikissa viidessä kisassaan tällä kaudella karsiutunut Loupe teki eilen Montereyllä tuloksen -8 (63), jolla hän johtaa kahdella lyönnillä toisen sijan jakavaa viiden miehen ryhmää.

Andrew Loupe on pelannut kaudella 12 kierrosta ja allittanut 70 lyöntiä vain kahdesti. Eilen hän pelasi tuloksen 63. Kuva: Getty Images.

Andrew Loupe on pelannut kaudella 12 kierrosta ja allittanut 70 lyöntiä vain kahdesti. Eilen hän pelasi tuloksen 63. Kuva: Getty Images.

Tuloksen arvoa nostaa se, ettei viime kaudella Web.com Touria kiertänyt Loupe aikaisemmin ole pelannut kyseisellä kentällä. Caddie Kevin Ensorin ohjeet osoittautuivat tavallistakin arvokkaimmiksi.

”Kyse on sopeutumisesta. Kestää hieman aikaa sisäistää, että kuulut samalle kentälle pelaajien kanssa, joiden olet aikaisemmin nähnyt puttaavan televisiossa. Siksi olen ollut vähän hermona viime viikkoina. Tänään sujui kuitenkin paljon paremmin”, Loupe avautui.

Pebble Beachin Loupe kuitenkin tuntee – lähinnä television kautta.

”Kentän historia ja sen kauneus, tuskin maltan odottaa, että pääsen pelaamaan sen huomenna. Uskomaton paikka. Edes sanat eivät oikein riitä kuvaaman sitä”, mies hehkutti.

Kolmesta kisakentästä Monterey osoittautui torstaina tuloksellisesti helpoimmaksi. Kuuden kärjestä viisi pelaajaa kiersi eilen Montereyllä. Rintaman rikkoo vain Pebble Beachilla pelannut, Fed Ex cupia johtava Jimmy Walker.

Kova sade ja navakka tuuli tulevat aiheuttamaan harmaita hiuksia kisajärjestäjille muinakin kisapäivinä. Kalifornian päälle on valumassa myrskyrintaman reunama ja perjantaina sateen mahdollisuus on ennusteiden mukaan 20 prosenttia, mutta lauantaina peräti 60 prosenttia ja sunnuntainakin 40 prosenttia.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje