Tuleeko myös U.S. Openista Spiethin juhlaa? - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Tuleeko myös U.S. Openista Spiethin juhlaa?

Jordan Spieth haastaa Rory McIlroyn täysillä golfin ykköstähtenä. Kuva: Getty Images

Jordan Spieth, Dustin Johnson, Branden Grace sekä Jason Day jakavat U.S. Openin kärkipaikkaa 54 reiän jälkeen tilanteessa neljä alle. Ensin mainitulle tarjoutui kierroksen lopulla mahdollisuus pieneen irtiottoon missattuaan kolme laadukasta birdiepaikkaa. Parhaan tuloksen (68) nelikosta pelasi Day, jolta lähti huimauksen seurauksena jalat alta toisen kierroksen viimeisellä reiällä.

Spieth olisi voittaessaan vasta neljäs pelaaja, joka on pystynyt voittamaan kauden kaksi ensimmäistä major-turnausta.

”En ollut tänään parhaimmillani, mutta jaan silti edelleen johtoasemaa”, Spieth sanoi. ”Olen ajoittain pystynyt pelaamaan maksimitasollani, ja uskon, että kykenen kaivamaan sen esille vielä ratkaisun hetkillä.”

Ainoastaan Tiger Woods (2002), Jack Nicklaus (1972) ja Arnold Palmer (1960) ovat pystyneet voittamaan peräkkäin Mastersin ja U.S. Openin viimeisen 55 vuoden sisällä.

Spieth saa Gracesta pahan vastustajan sunnuntain kierrokselle. Kolme birdietä ja kolme bogia lauantaina tehnyt eteläafrikkalainen on osunut kolmen päivän aikana 44 viheriölle. Vain Jason Dufner ja BeauHossler ovat koonneet enemmän griiniosumia.

”Olen innoissani, tuskin maltan odottaa”, Grace sanoi. ”Minulla on tunne, että huomisesta tulee hyvä päivä. On yhtä unelmaa johtaa tällaista kilpailua.”

Myös Johnsonin näkökulmasta lähtökohdat ovat herkulliset. Hän on ollut tällä vuosikymmenellä kolmesti (U.S. Open 2010, PGA Championship 2010 ja British Open 2011) major-voiton syrjässä kiinni, mutta sunnuntai on tuonut joka kerta pettymyksen.

”Tämä on tuttu tilanne, joten osaan käsitellä itseäni”, Johnson sanoi. ”Tiedän, mitä minulta vaaditaan voittoon. Huomenna on otettava vain lyönti kerrallaan, katsotaan sitten mitä tapahtuu.”

Day ja Johnson starttaavat viimeisessä parissa maanantaiyönä klo 01.00 Suomen aikaa.

Louis Oosthuizen on korjaillut upeasti asemiaan sitten epäonnistuneen avauskierroksen. Kahtena ensimmäisenä päivänä epäonnistuneiden Woodsin ja Rickie Fowlerin kanssa pelannut Oosthuizen avasi pelin tuloksella 77.

Yksikään pelaaja ei ole sortunut ensimmäisellä kierroksella yhtä huonoon tulokseen sitten toisen maailmansodan, voittaessaan U.S. Openin. Oosthuizenin mielessä ehti jo käydä, että hän katselisi kisan ratkaisuhetkiä Floridan kodissaan, mutta hän venyi 66 lyönnin kierroksellaan jatkoon. Lauantaina hän iski tulostaululle toistamiseen samat lukemat.

”Keksin tänä aamuna muutaman pienen jutun rangella. Yksi niistä liittyi draiveihin, ja loput näytti osuvan kierroksella kohdalleen”, Oosthuizen sanoi. ”Löin tänään useasti todella lähelle reikää. Olisin voinut pelata huomattavasti kovemmankin tuloksen.”

Cameron Smith, J.B. Holmes ja paras eurooppalainen Shane Lowry jakavat viidettä sijaa tilanteessa yksi alle.

Isolla osalla pelaajista on ollut suunta alaspäin kahdella edellisellä kierroksella. Lauantaina vain kahdeksan kilpailijaa kohenteli asemiaan.

Isoista suosikeista Rory McIlroy joutui heittämään voittohaaveensa nurkkaan. Hän on kolmen kierroksen jälkeen yhdeksän lyönnin päässä kärkijoukosta.

”Kun missaat heti alussa parissa paikassa, muutut hieman varovaiseksi”, McIlroy sanoi. ”Sitä alkaa epäillä itseään ja viheriöitä. Ja siitä syntyy tietynlainen lumipalloilmiö. Näin kävi lauantaina, enkä päässyt siitä tunteesta enää eroon.

Myös Phil Mickelson (+10) saa miettiä taas yhden vuoden, miten tarttua ainoaan puuttuvaan major-titteliin.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje