26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Top 10 -sijoitus karkasi Ursula Wikströmiltä Pohjois-Irlannissa lopun virheisiin

Ursula Wikström otti Belfastin luoteispuolella pelatussa kilpailussa kauden kuudennen top 25 -sijoituksensa. Kuva: Mark Runnacles/LET

Wikström oli LET:n ja LPGA:n yhteiskilpailun kuudenneksi paras eurooppalainen.

Ursula Wikström kävi Pohjois-Irlannissa pelatussa Ladies European Tourin ja LPGA Tourin yhteisturnauksessa tiukkaa taistelua paikasta kymmenen parhaan joukkoon. Hän kuitenkin joutui antamaan neljännen kierroksen loppuvaiheessa tuloslistalla useamman sijan periksi päätyen top 20:n ulkopuolelle.

Etuysin kolme alle pelannut Wikström oli sisääntulon puolivälissä kierrostaan samassa -3-tilanteessa ja keikkui jaetulla 10. sijalla. Birdie-hana pysyi 13. reiän jälkeen suljettuna, ja hän pelasi Galgorm Castle Golf Clubin kentän kolme viimeiset reikää kolme yli. Tämä pudotti Wikströmin lopulta jaetulle 25. tilalle.

Vaikka kokonaistulokseen -7 yltäneen Wikströmin ote ISPS HANDA World Invitationalissa oli viikonlopun kierroksilla laskusuuntainen, voidaan kilpailun kuudenneksi parhaan eurooppalaisen esitystä kahden kentän kilpailussa pitää varsin hyvänä. Koolla oli tavallista tasokkaampi joukko lukuisia Yhdysvaltain kiertueen pelaajia myöden.

Wikström, 41, pelaa yhden rauhallisemman vuoden jälkeen erityisen hyvää kautta LET:llä, jonka Race to Costa del Sol -rankingissa hän oli kymmenentenä ennen viikonvaihteen turnausta.

Lähes 18 vuotta ammattilaisena pelanneella LET-konkarilla on koossa kuusi top 25 -sijoitusta, sokerina pohjalla kaksi kakkostilaa Ladies Italian Openista ja kotikisasta Gant Ladies Openista. Wikström on sijoittunut naisten Euroopan kiertueella kaikkiaan kahdeksan kertaa toiseksi, mutta avausvoitto vielä puuttuu.

Toinen päätöskierrokselle yltänyt suomalainen, Tiia Koivisto (par) epäonnistui sunnuntaina käytettyään kierrokseensa 78 lyöntiä. Mäntsäläläinen oli kilpailussa 40:s, Elina Nummenpää ei selvittänyt kisan jälkimmäistä karsintaa.

Turnauksen paremmuus ratkaistiin uusinnassa Thaimaan Pajaree Anannarukarnin ja USA:n Emma Talleyn kesken. Ensin mainittu käänsi pelin edukseen toisella playoff-reiällä. Pallon viimeisellä reiällä kohtalokkaasti veteen lyönyt toinen yhdysvaltalainen, Jennifer Kupcho (-15) hävisi niukasti uusintaan lähteneille, ja oli kolmas.

Kahdeksannen sijan jakanut Ruotsin Pernilla Lindberg oli ainoa kärkikymmenikköön mahtunut eurooppalainen.

Yhtä aikaa samoilla kentillä − toinen kenttä Massereene Golf Club − pelatussa samannimisessä European Tourin kilpailussa maailmanlistalla sijalla 453 oleva Daniel Gavins (-13) teki ison yllätyksen pesemällä koko porukan.

Seitsemän lyönnin päässä kärjestä ennen päätöspäivää ollut Gavins, 30, teki bogittomalla 65 lyönnin kierroksellaan viisi birdieä, ja sai tunnin verran maalissa olleena todeta, että hyvä venyminen riitti uran ensimmäiseen voittoon maailmanlistan pisteitä kartuttavilla kiertueilla.

Lyönnin päähän maanmiehensä David Horseyn jättänyt englantilainen on sijoittunut tänä vuonna Challenge Tourilla neljästi kymmenen joukkoon, mutta voitto siirtää hänet välittömästi European Tourin kiintiöön.

Pohjoismaalaisia ei top 10:een mahtunut. Ruotsin Vincent Norrman (-9) jakoi parhaana 11. sijaa. Turnauksen ainoa suomalaispelaaja, Janne Kaske, karsiutui 36 reiän jälkeen.

Lue seuraavaksi: Karsintaraja karkasi Kaskelta kauas European Tourilla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje