16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Tomi Tolsa tuplavoittaja hikkoritourilla

Tomi Tolsa, Joonas Hinkkanen ja Peter Puhakka muodostivat kärkikolmikon ensimmäisessä ammattilaisten hikkorikilpailussa Tuusulassa.

Minna Jäppinen ja David Kirkham juhlivat mestaruuksiaan Keimolassa.

Minna Jäppinen ja David Kirkham juhlivat mestaruuksiaan Keimolassa.

Hikkorivartisilla pelattiin myös kaudella 2014 kuusi kisaa jotka muodostivat hikkoritourin. Kauden kohokohtia ovat perinteisesti olleet SM-kisat ja vuorovuosin molemmissa maissa pelattava reikäpeliottelu ruotsalaisia vastaan. Tänä vuonna uutuutena mukaan tuli ammattilaisten oma kisa, jossa on kunnon rahapalkinnot.

Suomen mestaruudet ja Ruotsi-ottelu ratkottiin heinäkuun alussa Keimolassa. Maaottelussa pelattiin 27 reikää reikäpeliä. Pelimuotoina olivat Ryder Cup-tyylisesti fourball, foursome ja single. Tapansa mukaan ruotsalaiset hallitsivat ottelua selvällä erolla ja veivät kiertopalkinnon jälleen lahden toiselle puolelle.

Ruotsalaiset maaottelupelaajat osallistuivat myös avoimiin SM-kisoihin. Jaossa oli neljä mestaruutta kun miehet, naiset ja yli 60-vuotiaat seniorit ratkoivat omat mestaruutensa. Neljäs mestaruus on joukkuekilpailu.

Miesten mestaruus matkasi Ruotsiin kun siellä vaikuttava skotti David Kirkham vei voiton. Loput mestaruudet jäivät kotikentälle Minna Jäppisen voittaessa naisten ja Erkki Rantasen senioreiden mestaruudet. Joukkuemestaruuden voitti jälleen Keimola Golf.

Ammattilaisetkin mukana

Suomen ja itse asiassa Pohjoismaiden ensimmäinen ammattilaiskisa Pro Hickory Open asiaankuuluvine rahapalkintoineen pelattiin elokuun alussa Tuusulassa. Kisan ideoijana ja promoottorina toimi Aki Ahlfors, joka onnistui keräämään 4000 euron palkintopotin.

Mukana oli kymmenen pelaajaa, pääasiassa opettavia ammattilaisia. Voittoon pelasi Tomi Tolsa, joka ensimmäisellä uusintareiällä onnistui Joonas Hinkkasta paremmin ja kuittasi itselleen 2000 euron voittoshekin. Joonaksen palkinto oli 1200 euroa ja kolmanneksi tulleen Peter Puhakan 800 euroa.

Ensi kaudelle onkin suunnitteilla vielä suurempi tapahtuma, kunhan kalenterista löytyy sopiva paikka kilpailulle.

Kausi päättyi Vuosaareen

Erkki Hiltunen ja Ilari Turtola muodostivat Vuosaaressa tasoituksellisen kisan kärkiparin.

Erkki Hiltunen ja Ilari Turtola muodostivat Vuosaaressa tasoituksellisen kisan kärkiparin.

Hikkorikausi päättyi syyskuun lopulla käytyyn Golfpiste Hickory Finaaliin. Pelikenttänä oli Vuosaari, joka tapansa mukaan oli loistavassa kunnossa. Mukana oli 26 pelaajaa, jotka samalla ratkoivat kauden 2014 Golf Center Hickory Rankingin voittajat.

Tomi Tolsa puolusti viime vuoden voittoaan menestyksellä. Hän kiersi kotikenttänsä 81 lyönnillä voittaen lähimmäksi päässeet Mika Hjortin ja Aki Ahlforsin neljällä lyönnillä.

Tasoitussarjan voitti Vuosaaren Erkki Hiltunen kannoillaan toinen vuosaarelainen, juniori-ikäinen Ilari Turtola, ennen SHG:n Heikki Mamiaa. Naisten ykköseksi nousi Minna Jäppinen.

Samalla ratkaistiin koko kauden rankingvoittajat. Naisten tasoitussarjan voitto meni ylivoimaiseen tapaan, lähes maksimipistein Jäppiselle.

Hän voitti kauden kuudesta kisasta neljä. Kauden muut voittajat,Outi Hemmo ja Kirsi Ahlfors olivat seuraavina.

Miesten tasoitussarjassa tilanne oli tasaisempi. Voiton otti Jussi Holmalahti niukasti ennen Paul Geiteliä.

Tasaista oli myös lyöntipelisarjassa. Voittoon kiri Paul Geitel sijoittumalla finaalissa neljänneksi. Toinen oli Aki Ahlfors niukasti ennen Mika Hjortia. Kauden rankingvoittajista ensikertalaisia ovat Holmalahti ja Geitel.

Teemu Tyry

golfantiikki

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)