26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Toisella griineillä vaikeaa, toisella helppoa – Koivisto ja Wikström avasivat LET-finaalin tasatahdissa

Tiia Koivisto pelasi Espanjan avointen ensimmäisellä kierroksella tuloksen 73. Kuva: Tristan Jones/LET

Liz Youngin pirteä avauskierros hankaloitti Koiviston tehtävää nousta rankingissa top 10:een.

Tiia Koivisto ja Ursula Wikström käyttivät Espanjan Aurinkorannikolla alkaneen LET-kiertueen finaaliturnauksen ensimmäiseen kierrokseen 73 lyöntiä. Kaksikko jakaa kisassa 18 reiän jälkeen 37. sijaa tuloksellaan par.

Kierroksen kohokohta nähtiin Alfrerinin kentän neljännellä reiällä (par 4), jossa Koivisto chippasi eaglen sisään. Tämän lisäksi hänelle tilastoitiin kaksi birdieä ja neljä bogia.

Koivisto ei ollut tyytyväinen puttipeliinsä, sillä hän käytti kulmarautaansa viheriöillä 34 kertaa.

”Vaikea päivä griineillä, vaihteeksi, mutta kolme päivää vielä kamppaillaan”, hän sanoi.

Koivistolle Marbellan seudulla pelattava Andalucia Open de España on tavallista tärkeämpi turnaus, sillä hän taistelee tiukasti paikasta rankingin top 10:een. Hän on kokonaiskisassa sijalla 11, kun kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneet saavat osallistumisoikeuden ensi viikolla alkavaan LPGA:n karsintafinaaliin.

Tähtäimessä Koivistolla on rankingin kymmenes Liz Young, joka pelasi torstaina kolme lyöntiä paremman tuloksen. Englantilaisella on koossa 65,15 pistettä enemmän, joten Koivistolta vaaditaan tällä viikolla minimissään 11. sijaa. Tässä tapauksessa Young saisi kuitenkin olla finaalissa korkeintaan 55:s.

Matematiikka tosin hieman mutkistuu, mikäli samoilla sijoilla on useampi pelaaja. Jos Koivisto yltää yksin seitsemänneksi, olisi Youngin jäätävä top 25:n ulkopuolelle, jotta ensin mainittu olisi karsintafinaaliin lähtijöiden joukossa.

Vaikka Young voittaisi koko kilpailun, riittäisi Koivistolle yksin otettu kakkossija kokonaiskisan top 10:een nousemiseksi. Tässä tapauksessa suomalainen ohittaisi yhdeksäntenä rankingissa olevan Englannin Georgia Hallin, joka ei ole mukana kauden päätöskilpailussa.

Jos harmitteli Koivisto avauspäivänä kehnoa puttipeliään, oli Ursula Wikström sitäkin tyytyväisempi griinityöskentelyynsä.

”Ilman hyvää puttipeliä olisi tulos voinut olla vähän erilainen. Onneksi tässä on vielä kolme rundia aikaa taistella”, Wikström sanoi.

Wikström kärkkyi ennen viimeistä reikää sijoitusta 20 joukkoon, joka olisi birdiellä auennutkin. Kierros päättyi kuitenkin harmillisesti tuplabogiin.

Parivaljakko on Espanjan avointen kärjessä olevaa Englannin Cara Gaineria (-7) seitsemän lyöntiä perässä. Seitsemättä sijaa jakaviin pelaajiin matkaa on neljä lyöntiä.

Turnauksen kolmas suomalainen, Noora Komulainen, pelasi tuloksen 74 (+1) ollen jaetulla 50. sijalla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje