Toiseksi Swiss Challengessa noussut Ruuska taistelee CT:n vahvasta kortista - Golfpiste.com

30.11.–7.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][3]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Toiseksi Swiss Challengessa noussut Ruuska taistelee CT:n vahvasta kortista

Lauri Ruuskalla on viikonlopun kierroksilla paljon pelissä. Kuva: Getty Images

Peräti 16 birdieä kisan puolivälissä tehnyt Lauri Ruuska pelaa lauantain kärkiryhmässä nousunsa pääkiertueelle käytännössä varmistaneen kaksikon kanssa.

Lauri Ruuska (-13) nousi perjantaina hienolla 65 lyönnin kierroksellaan jaetulle kakkostilalle nimestään huolimatta Ranskan puolella käytävässä Swiss Challenge -kilpailussa.

Hän tuplasi toisella kierroksella birdie-saldonsa jo 16:een. Tämän lisäksi Ruuska teki Golf Saint Apollinairen kentällä yhden eaglen ja kolme bogia.

Ruuska ja hänen kanssaan samassa tuloksessa oleva Itävallan Lukas Nemecz jahtaavat turnauksen johtoon ankkuroitunutta Saksan Marcel Schneideria (-14) lyönnin päässä. Ensin mainittu liittyy lauantaina korttinsa European Tourille lähes varmistaneen parivaljakon seuraan kolmannen kierroksen viimeisessä ryhmässä kello 13.30 Suomen aikaa.

Challenge Tourin kategoriat on laitettu koronan vuoksi uusiksi siten, että ylemmillä kategorioilla (1–13) pelaavista kukaan ei välttämättä putoa pois, vaikka tänä ja viime vuonna ei olisi menestystä tullut. Osalla pelaajista on vuonna 2019 ansaittu kategoria, jonka turvin he voivat jatkaa myös tulevalle kaudelle 2022 paremmalla mandaatilla.

Ruuska on kokonaisrankingissa nyt sijalla 137, joka takaa sen, että tulevalla kaudella hänellä on vähintään kategoria 18, nykyisen 16 sijaan. Tulevalla kaudella kategoria 17 vastaa suurin piirtein tämän kauden kategoriaa 16, pelaajan taustajoukoista valaistiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ruuskan nykyinen kategoria 18 ei tulevalla kaudella riitä takaamaan yhtä paljon pelimahdollisuuksia kuin tällä kaudella.

Pysyminen Swiss Challengessa loppuun saakka top 3:ssa avaisi hänelle hyvät näkymät rankingin top 70:een ja kategoriaan 12, jolla pääsisi kiinni koko ensi kauden kattavaan kilpailutarjontaan. Joskin mikä tahansa top 20 -sijoitus tällä viikolla auttaisi kohentamaan Ruuskan asemia kamppaillessa paremmista CT-kategorioista.

Kauden jatkuminen edellyttää sijoitusta Swiss Challengessa kuuden joukkoon, sillä Ruuskalla on tällä viikolla käytössään viimeinen villi kortti. Siinä tapauksessa hänelle olisi tulossa paikka kahteen seuraavaan haastajakiertueen kilpailuun.

Toiseen kierrokseen 73 lyöntiä käyttänyt Roope Kakko (-6) putosi kärkisijoilta jaetulle 38. tilalle. Oliver Lindell (-3) ja Kim Koivu (-1) karsiutuivat jatkosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje