26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tiger Woodsin paluu räjäytti tv-katsojaluvut pilviin

TV:n katojalukujen valossa spekulaatiot siitä, kiinnostaako Tiger Woods edelleen yleisöä, voidaan lopettaa.

Tiger Woods teki kauan odotetun paluunsa viime viikolla Bahamalla pelatussa ja miehen itsensä isännöimässä Hero World Challengessa.

Paluuta odotettiin kauan – ja hartaasti. Sillä vaikka Woods ei kisassa pystynyt väläyttelemään taitojaan kuin paikoitellen – ollen lopulta 18 miehen kutsukisassa 15:s – veti hän tv:n ääreen ennätyksellisen määrän ihmisiä.

Torstain avauskierrosta todisti lähes 800 000 katsojaa. Määrä on lähes kaksinkertainen verrattuna viimevuotiseen kisaan, jossa Woods ei ollut mukana.

Se on myöskin suurempi kuin yhdenkään toisen The Openin jälkeen pelatun PGA Tourin kisan, kun Ryder Cup jätetään pois laskuista. Ylipäänsä loka–joulukuun aikana pelatuissa kilpailuissa Golf Channel ei koskaan ole tavoittanut avauspäivänä vastaavaa yleisömassaa.

Kilpailun edetessä katsojamäärät laskivat, mutta ylittivät silti kirkkaasti viimevuotisen tason. Trendi on sikäli selvä, että jos Woods olisi sunnuntaina pelannut Bahamalla voitosta, olisi tv-katsojamäärä takuulla pompannut pilviin.

Tiger Woodsin vaikutus golfin näkyvimpänä tv-kasvona on siis edelleen valtava. Lajipiireissä ja tv-yhtiöissä odotetaan takuulla kuin kuuta nousevaa sitä, että Woods ensi kaudella pystyy nousemaan mukaan voittokamppailuihin, sillä se kiinnostaa edelleen ihmisiä valtavasti.

Woodsin kisaohjelmasta ei kuitenkaan vielä ole tihkunut tietoja. Hänen agenttinsa Mark Steinberg on vihjaillut, että Woods olisi mahdollisesti mukana alkuvuodesta parissa Yhdysvaltojen ulkopuolella pelattavassa kilpailussa. Käytännössä tämän on arveltu tarkoittavan ET:n Abu Dhabi Golf Classicia ja Dubai Desert Classicia.

Woods itse on vaitonainen asian suhteen.

”Siihen, miten paljon tulen pelaamaan, en osaa antaa vastausta, sillä se riippuu selästäni. Haluaisinko sitten pelata täyden kauden seuraavan kymmenen vuoden ajan? Kyllä, se olisi mahtavaa. Pystynkö siihen? En tiedä. Se jää nähtäväksi. Tulen kuitenkin tekemään sen eteen kaikkeni”, Woods sanoi tiistaina.

<a href=Lexi Thompson haastaa miehet Franklin Templeton Shootoutissa. Getty Images" width="630" height="420" />

Lexi Thompson haastaa miehet Franklin Templeton Shootoutissa. Getty Images

PGA Tourin kausi jatkuu tammikuussa Tournament of Champions -kilpailulla. Sitä ennen kuluvalla viikolla ohjelmassa on Greg Normanin isännöimä Franklin Templeton Shootout Tiburonin kentällä Floridassa.

Kisa on kuitenkin menettänyt kiinnostavuuttaan melkoisesti, eikä mukana ole ns. ykkösketjun pelaajia. Suurin mielenkiinto tulee kohdistumaan Lexi Thompsoniin, joka pelaa yhdessä Bryson DeChambeaun kanssa.

Kisassa on mukana 12 paria ja se pelataan 54 reiän mittaisena.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    MarX says:

    800 000 katsojaa ja sitä hehkutetaan ihan ”Erkkinä” – verrattuna väestöön se menee ihan tilastovirheenä.

    Sensijaan meillä sitä ”vanhojen ihmisten pukunäyttelyä” puolet kansasta töllöttää telkkua kateellisena koko illaan.

    Gulin Lauri says:

    Kyllä sillä vaan on merkitystä. Tässä alkuperäinen teksti kokonaisuudessaan. Ero on merkittävä. Kyse on torstain aamupäivän suoran lähetyksen luvuista ja vertailu edelliseen vuoteen.

    ”Let’s start with Thursday’s figures. While most of the country worked, the Hero World Challenge drew a .86 rating (or about 786,000 viewers), which was up 190 percent from coverage of last year’s event when Woods didn’t play. Those numbers may not sound crazy, but keep in mind, we’re talking about the Hero World Challenge. In December. On a weekday.”