26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

Tiger Woodsilla iso rooli Ryder Cupissa

Ensimmäistä kertaa kisan historiassa apulaiskapteeni on ennen Ryder Cupin käynnistymistä eniten mediaa sekä suurta yleisöä kiinnostava hahmo. Tiger Woods on valmistautunut huolella rooliinsa, jossa hänen tehtävänsä on yhdessä Davis Love III:n kanssa ladata joukkue iskuun ja katkaista USA:n tappiokierre Eurooppaa vastaan.

USA:n joukkue lähtee tulevaan Ryder Cupiin suosikkina, vaikka edellisissä kymmenessä ottelusarjassa Eurooppa on nostanut kannun ilmaan sunnuntaina kahdeksan kertaa. Paineet ovat joukkueen ympärillä valtavat.

USA on saanut joukkueen kapteenistoon ensimmäistä kertaa todellisen tähtisikermän, jossa Davis Love III:n apuna ovat entiset maailmanlistan ykköset Tiger Woods ja Tom Lehman, sekä kakkosiksi parhaimmillaan nousseet Jim Furyk ja Steve Stricker.

Tiger Woods kuume nousee

”Tiger is back”, iloitsevat sekä Ryder Cupin järjestäjät, media kuin myös suuri yleisö. Yli vuoden kilpakentiltä syrjässä ollut Woods ilmoitti halukkuudestaan apulaiskapteenin tehtävään jo edelliskaudella. Kun Davis Love III nimesi hänet yhdeksi neljästä apuristaan, alkoi Tigerin virallinen valmistautuminen reilun viikon päästä käynnistyvään tapahtumaan.

”Hän on miettinyt lähes kaikki mahdolliset kilpailuun liittyvät asiat alusta loppuun. Olen todella vaikuttunut Tigerin tavasta toimia”, suitsutti kaikissa USA:n Ryder Cup-ja Presidents Cup-joukkueissa vuodesta 1995 pelannut Phil Mickelson, joka hyvin usein on ollut kilpakumppaninsa kanssa tukkanuottasilla myös kentän ulkopuolella.

Woods on täynnä virtaa ja latausta, hän on käynyt pitkiä keskusteluja paitsi Davis Loven, myös muiden apulaiskapteenien ja pelaajien kanssa.

<a href=Dustin Johnson on tehnyt kauden aikana valtavan tasonnoston. Bighitter on vahva ehdokas vuoden pelaajaksi. Getty Images " width="2105" height="1418" />

Dustin Johnson on tehnyt kauden aikana valtavan tasonnoston. Bighitter on vahva ehdokas vuoden pelaajaksi. Getty Images

”Tiger on aina ollut erinomainen pukukoppipelaaja. Olen kokenut tämän ja nauttinut hänen tietomäärästään ja suhtautumisestaan joukkuepelaamiseen. Hän on tekstaillut minulle todella runsaasti jo nyt tulevaa kisaa silmälläpitäen”, kertoo kuluvan kauden kuumin pelaaja Dustin Johnson, jonka ex-caddie Joe LaCava hyppäsi muutama vuosi sitten Tigerin kelkkaan.

Woods tulee herättämään harjoitus-ja kisapäivinä ainakin alkuvaiheilla enemmän huomiota kuin yksikään pelaajista. Tätä kuumetta lisää Woodsin ilmoitus siitä, että hän palaa kisakentille lokakuun alkupuolella-mikäli toipuminen etenee odotetusti.

Tigerin osalta iso rooli Ryder Cupissa yhdistettynä täydellisesti ajoitettuun ilmoitukseen mahdollisesta paluusta ovat parasta mahdollista peeärrää hänen kolhiintuneen maineensa paikkaamiseksi.

Surullisen hahmon ritarit hakemassa revanssia

Tigerin ja selin kameraan oleva Davis Love apeina 2012 kisan toisena päivänä tulleen nelinpelitappion jälkeen.kuva getty images

Tigerin ja selin kameraan oleva Davis Love apeina 2012 kisan toisena päivänä tulleen nelinpelitappion jälkeen.kuva getty images

Davis Love III oli USA:n kapteenina vuoden 2012 ottelussa Medinah Country Clubin kentällä. Nyt Loven apuna olevat apulaiskapteenit Tiger Woods, Jim Furyk ja Steve Stricker ahkeroivat kentällä. USA näytti etenevän kohden murskavoittoa. Ennen lauantain kahta viimeistä kentällä ollutta peliä joukkue johti 10-4. Eurooppa käänsi nämä edukseen ja teki sunnuntaina ”Medinahin ihmeeksi” nimetyn nousun voittoon viemällä kaksinpelit luvuin 8,5-3,5. Woods, Stricker ja Furyk murtuivat sunnuntaina joukkueen mukana, Eurooppa voitti lopulta 14,5-13,5.

Kvartetilla on nyt revanssin paikka ja lataus on etukäteen melkoinen. Kukaan heistä ei kykene puhumaan joukkueelleen kokemuksen syvällä rintaäänellä voittamisen helppoudesta Ryder Cupissa, sillä kaikilla on tästä hegemoniaottelusta urallaan enemmän tappiota niskassaan kuin voitettuja pelejä.

Woods ja Stricker hävisivät kolme yhteistä nelinpeliään / nelipalloaan Medina Country Clubilla. Woods tasasi kaksinpelinsä Molinaria vastaan, Strickerin Ryder Cup-ura pelaajana päättyi koko ottelun lopulta ratkaisseeseen tappioon Martin Kaymeria vastaan.

Tiger on ollut pelaajana Ryder Cupissa seitsemän kertaa, vain kerran hänen joukkueensa on nostellut sunnuntaina Samuel Ryderin lahjoittamaa pokaalia. 14 kertaa majorin voittanut Woods ei koskaan ole kyennyt henkilökohtaisella panoksellaan sytyttämään joukkuetta voittoon.

Jim Furykilla on kyseenalainen kunnia olla USA:n kaikkien aikojen eniten tappioita otteluissa kokenut pelaaja (20)

Jälkipyykkiä pestiin pitkään Medinahin tappion myötä. Lisää vettä myllyyn tuli USA:n joukkueen eripurasta 2014 Phil MIckelsonin osoitettua ottelun aikana syyttävän sormensa kohden kapteeni Tom Watsonia USA:n purren ajettua karille Gleneaglesin ottelusarjassa Skotlannissa.

Strategia Tigeria varten

Davis Love III saa uuden mahdollisuuden palauttaa oma ja joukkueensa kunnia viikon päästä perjantaina käynnistyvässä Ryder Cupissa. Kuva: Getty Images

Davis Love III saa uuden mahdollisuuden palauttaa oma ja joukkueensa kunnia viikon päästä perjantaina käynnistyvässä Ryder Cupissa. Kuva: Getty Images

Davis Love III on PGA Tourilla se mies, joka ensimmäisenä koki Woodsin kovuuden kisatilanteessa. Syyskesän 1996 kilpailu Las Vegasissa päätttyi Loven ja Woodsin väliseen uusintaan, jonka Tiger vei nimiinsä.

”Olemme ystävystyneet ja puhuneet paljon Ryder Cupista vuoden 2012 jälkeen. Tigerilla on kyky päästä välillä meitä muita korkeammalle tasolle ajatuksissaan tulevista kisatilanteista”, Love säestää Mickelsonia.

”Kaikki joukkueen pelaajat pitävät tärkeänä Tigerin mukanaoloa joukkueessa. He haluavat kokea Tigerin läsnäolon, ajaa hänen kanssaan samalla golfautolla. Tiger on joukkueeni taktikko. toiveeni on, että hän osaa oikeaan aikaan puhua joukkueelle ja nostattaa henkeä”, Love määrittää.

”Meidän on kuitenkin luotava Tigeria varten strategia ja päätettävä, missä hän kulloinkin kulkee jotta joukkue saisi hänestä mahdolllisimman paljon apua”, Love jatkaa.

Kaikkien aikojen paras

.

Andy Sullivan on yksi Euroopan joukkueen kuudesta ensikertalaisesta. Rory McIlroy on osallistunut jo kolmasti USA:n nöyryyttämiseen Ryder Cupissa..Kuva: Getty Images

Woods saa respektiä myös Euroopan joukkuuen puolelta. Rory McIlroy on koko uransa ajan tullut mainiosti toimeen Tigerin kanssa. Pohjois-irlantilainen nostaa hänet korkeimmalle mahdoliselle jalustalle.

”Ihmiset unohtavat helposti kuinka hyvä hän oli. Urheilijan huippukausi kestää lähes kaikissa lajeisssa noin kymmenen vuotta. Tigerin vastaava jakso on numeroiden ja saavutusten valossa ylivoimaisesti parasta, mitä golfissa on ikinä on esitetty. Tiger Woods on ollut ja on edelleen suurin pelaaja joka golfkentillä on esiintynyt tuon kymmenvuotisjaksonsa ansiosta”, McIlroy hehkuttaa.

Woods nousi surullisen 2012 Ryder Cupin jälkeen kaudella 2013 maailman ykköspelaajaksi voittamalla viisi kisaa. Seuraavana vuonna iskivät selkävaivat, peli ei kulkenut ja Ryder Cup jäi väliin.

Tuleva kilpailu on hänelle monella tavalla merkityksellisempi kuin yksikään pelaajana kokemansa. Tiger Woodsin odotetaan nousevan kokoavaksi voimaksi, joukkueen ja yleisön sytyttäjäksi.

Lähde: Ryder Cup.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje