16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tiger Woods palaa kilpakentille kutsuturnauksessaan – tähdellä kisaruuhka joulukuussa?

Tiger Woods on mukana kolmen viikon kuluttua pelattavassa Hero Word Challenge -turnauksessa. Kuva: Getty Images

Woods otti toisen kerran peräkkäin voiton PGA Tourin Player Impact Program -kilvassa.

Tiger Woods ilmoitti keskiviikkona, että hän pelaa seuraavan kilpailunsa joulukuun alussa käytävässä kutsuturnauksessaan, Hero World Challengessa. Kyseessä on Woodsin ensimmäinen kilpailu sitten heinäkuun puolivälissä pelatun Open Championshipin, jossa hän karsiutui.

Aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että Woods osallistuu joulukuun 10. päivänä pelattavaan The Match -näytösotteluun. Woods saa yksipäiväisessä kisassa parikseen tuoreen yhtiökumppaninsa Rory McIlroyn ja vastapuolelle asettuu kaksikko Justin Thomas-Jordan Spieth. The Match -otteluita on pelattu erilaisin kokoonpanoin vuodesta 2018 lähtien.

Mikäli Woods osallistuu poikansa Charlien kanssa vielä viikko ennen joulua käytävään PNC Championship –”perheturnaukseen”, on hänellä ensi kuussa edessään pieni kilpailuruuhka.

Hero World Challengeen osallistumisensa ovat aiemmin vahvistaneet Scottie Scheffler, Jon Rahm, Justin Thomas, Jordan Spieth, Matt Fitzpatrick, Collin Morikawa, voittoa puolustava Viktor Hovland ja monet muut eturivin tähtipelaajat. Loukkaantumisen vuoksi sivussa olevan Will Zalatoriksen Bahamalla Albanyssä pelattavassa turnauksessa korvaa Shane Lowry. Kilpailussa on mukana 20 pelaajaa.

Turnaus juontaa juurensa vuoteen 1999, jolloin urallaan 15 major-kilpailua voittanut megatähti perusti Hero World Challengen edesmenneen isänsä Earlin kanssa. Ensimmäinen koitos pelattiin tammikuussa 2000. Woods itse on voittanut kisan viisi kertaa.

Joulukuun lopussa 47 vuotta täyttävä Woods teki auto-onnettomuutta seuranneen yli vuoden toipumisjakson jälkeen paluun kilpakentille viime huhtikuussa pelatussa Masters Tournamentissa, jossa hän ylsi jatkokierroksille.

Tiger selvitti cut-rajan myös toukokuun PGA Championshipissä, mutta jätti kisan kesken kipeän jalan vuoksi kolmannen kierroksen jälkeen. Heinäkuun Open Championshipissä hän jäi kauas jatkopaikasta.

Woods on epävirallisen tiedon mukaan voittanut toisen kerran PGA Tourin Player Impact Programin eli kiertueen valovoimaisimman pelaajan tittelin. Suurin PIP-bonus annetaan pelaajalle, joka kerää eniten medianäkyvyyttä hakukoneliikenne ja sosiaalinen media huomioiden.

Ensimmäisen Player Impact Program -tittelinsä hän voitti, vaikka ei pelannut viime vuonna yhtään kilpailukierrosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje