16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Tiger Woods kuukahti Virginiassa, Merritt ja Chappell kärkeen

Rickie Fowler on tuoreimmalla maaimanlistalla kahdeksantena. Kuva Getty Images.

Robert Trent Jones Golf Clubilla Virginiassa karsittiin lauantaina jyviä akanoista. Kovimman nousun teki loistavasti putannut Troy Merritt, joka pelasi tuloksen 61 nousten kärkeen.

”Erona aiempiin päiviin oli se, että upotin kaikki alle kolmemetriset putit, jotka missasin kahtena ensimmäisenä päivänä,” Merritt yksinkertaisti täysosumasuorituksensa.

Troy Merritt johtaa toista kertaa PGA Tourin kisaa ennen päätöspäivää. Ensimmäisellä yrittämällä lopullinen sijoitus oli kolmas.Kuva Getty images

Troy Merritt johtaa toista kertaa PGA Tourin kisaa ennen päätöspäivää. Ensimmäisellä yrittämällä lopullinen sijoitus oli kolmas.Kuva Getty images

Merritt on pelannut PGA Tourilla 95 kertaa voittamatta yhtään kisaa. Hänen pelikaverikseen asettuvalla Kevin Chappelilla saldo on vielä tylympi, 0/135.

Suurimmat suosikit voittajaksi ovat lauantaina lievästi epäonnistunut Rickie Fowler (-13) sekä edellisvuoden ykkönen Justin Rose (-11), joka sai tuloksen 65 kolmantena päivänä.

Tiger Woods (68-66-74) menetti otteensa kärkeen huonojen avausten vuoksi. Hän osui ensimmäisen kerran väylään vasta kahdeksannella. Viheriöosumia kertyi vaatimattomasti kymmenen. 74 lyöntiä pudottivat hänet sijalle 42. Voitto ja samalla paikka WGC-Bridgestone Invitationaliin jäävät haaveeksi. Sunnuntaista tulee Woodsille kuitenkin tärkeä kierros itseluottamuksen kannalta.

PGA Championship käynnistyy 1,5 viikon kuluttua.

Teemu Tyry

Rickie Fowler keräsi torstaina lisää ystäviä ainakin PGA Tourin kisaa paikanpäällä seuraavan median keskuudessa. Tehtyään holarin, hän toimitti mediakeskukseen riittävän ison lähetyksen kylmää olutta juhlan kunniaksi.

Perjantaina Fowler kiersi Robert Trent Jones Golf Clubin kentän tulokseen 65, vain Jimmy Walker (63) oli parempi. Fowler masteroi etenkin viheriöillä upottaen viimeisillä viheriöillä pitkiä putteja ja lopettaen kierroksen kolmeen birdieen.

Fowler voitti toukokuussa loistavan loppukirinsä ansiosta Players Championshipin, ennen Open Championshipia hän juhli Scottish Openin ykköstilaa. 26-vuotiaalla nuorukaisella on ollut kuluvalla kaudella tavallista enemmän on/off-vaiheita pelissään.

Hän karsiutui surkean esityksen jälkeen US Openissa, Open Championshipissa kenttäpeli kulki, mutta yhteistyöhaluton putteri jätti Fowlerin sijaluvulle 30.

Viikonlopun kierroksille hän lähtee selkeänä ykkössuosikkina. Kisaa johtava Ishikawa osoitti jo teini-ikäisenä Japanin kiertueella taitonsa voittaa kisoja. Nyt hänelle aukeaa paikka nousta pelaajana uudelle tasolle, se vaatii pelitason pitämistä kahden ensimmäisen kierroksen tasolla.

<a href=Tiger Woods on vakuutellut jo alkukesästä, että harjoituksissa lyönti kulkee. Virginiassa Tiger näytti taitojaan myös kilpailutilanteessa. Kuva: Getty Images" src="/wp-content/uploads/2015/08/15040403480211.jpg">

Tiger Woods on vakuutellut jo alkukesästä, että harjoituksissa lyönti kulkee. Virginiassa Tiger näytti taitojaan myös kilpailutilanteessa. Kuva: Getty Images

Tiger Woods ( 68-66) osoitti perjantaina, että aineksia jopa neljän kierroksen hyvään peliin on olemassa. Woods löi kierroksen alkuvaiheilla yhden 80 metrisen avauksen vasemmalle. Tämän jälkeen hän kiersi loput reiät kuusi alle. Lauantai on Woodsille suuri mahdollisuus. Mikäli hän pysyy kärjen kantapäillä, sunnuntaina saatetaan nähdä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen kierros, jolla Tiger Woods olisi tavoittelemassa voittoa.

Woods voitti edellisen kerran elokuun alussa 2013 WGC-Bridgestone Invitationalin. Tuolloin marginaalia kakkoseksen yltäneeseen Henrik Stensoniin oli seitsemän lyöntiä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje