8.–15.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][36]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

The Open päättyi irlantilaisjuhliin

Shane Lowry pelasi horjumatta loppuun asti haastavassa kelissä ja otti The Openin voiton näytöstyyliin.

Jos paremmuutta The Openissa kolmen ensimmäisen pelipäivän ajan ratkottiinkin kisan luonteeseen suhteutettuna liiankin leppoisassa kelissä, oli sää sunnuntaina vihdoin sitä, mitä The Openissa on totuttu näkemään. Navakka, puuskittainen tuuli kiusasi pelaajia alusta alkaen ja iltaa kohden sadekuurot yltyivät.

Peruspelillä ei enää sunnuntaina Royal Portrushin kentällä pärjännyt, vaan pelaajilta kysyttiin monipuolista lyöntivalikoimaa. Ei siis ihme, että etenkin Britteinsaarilta kotoisin olevat ja tuulisessa kelissä lapsesta asti pelanneet pelaajat nostivat osakkeitaan päätöspäivänä.

Kisan yhdeksän parhaan pelaajan joukossa oli kuusi Britteinsaarten pelaajaa, neljä englantilaista, yksi skotti ja kisan suvereeni ykkönen, Irlannin Shane Lowry.

Lowry oli kisan yksinvaltias ja täysin oikeutetusti. Kotiyleisölle hänen voittonsa oli unelmien täyttymys.

Lowry johti kisaa kolmen kierroksen jälkeen neljällä lyönnillä eikä lopulta antanut kenellekään mahdollisuuksia riistää voittoa itseltään. Lowry otti voiton yhteistuloksella -15 käytettyään sunnuntaina kierrokseensa 72 (+1) lyöntiä.

Toiseksi yltänyt Tommy Fleetwood (-9) jäi Lowrysta peräti kuuden lyönnin päähän. Sunnuntaina Fleetwoodin tulos oli 74 (+3). Tony Finau oli kolmas tuloksella -7. Lee Westwood ja Brooks Koepka jakoivat neljännen sijan tuloksella -6.

Kierroksen alussa näytti kuitenkin hetken siltä, että voitosta saataisiin vielä jonkinlainen taistelu. Lowryn avatessa kierroksensa bogilla supistui ero kolmeen lyöntiin.

Tommy Fleetwood pelasi upean kilpailun, mutta ei mahtanut paremmalleen mitään. Getty Images

Lowry sai kuitenkin pelin haltuunsa haastavan avausreiän jälkeen, eikä hän ollut ainoa, jolle avausreikä tuotti vaikeuksia. Esimerkiksi Rickie Fowler tahkosi avausväylällä tuplabogin ja mm. Brooks Koepka ja Lee Westwood käynnistivät kierroksensa bogilla. Reikä oli sunnuntaina kentän toiseksi vaikein.

Viidenteen reikään mennessä kävi selväksi, että Lowry ei vapise johtoasemassa, eikä Fleetwoodin puttituntuma mahdollista kunnon kiriä. Lowry teki birdiet rei’illä 4ja 5 ja venytti eron jo viiteen lyöntiin.

Lopulta todellista kamppailua voitosta ei syntynyt. Kisa ratkesi viimeistään Fleetwoodin tuplabogiin rei’ällä 14. Kisan parasta antia olivat Lowryn mahtavat peliesitykset: matalat, voimakkaat avauslyönnit, tarkat ja hallitut rautalyönnit, kontrolloitu lähipeli ja upea puttityöskentely.

Lowry oli kisan yksinvaltias ja täysin oikeutetusti. Kotiyleisölle hänen voittonsa oli unelmien täyttymys. Villeimmissä unelmissa yleisö varmasti toivoi, että kun Brittien avoin mestaruusturnaus vihdoin, 68 vuoden odotuksen jälkeen, taas palaa vihreälle saarelle, löytyy myös mestari irlantilaisten tai pohjoisirlantilaisten pelaajien joukosta. Vain harva kuitenkaan uskalsi veikata mestariksi Lowrya.

Kolmanneksi noussut Tony Finau oli kärkiviisikosta ainoa, joka ei ylittänyt paria päätöspäivänä. Kuva: Getty Images.

Maailmanlistalla Lowry toki oli ennen kisaa sinänsä kunniakkaalla sijalla 33, mutta majorin voittaminen on eri asia. Lowry on kuitenkin jo pitkään kuulunut niiden pelaajien joukkoon, jolla on potentiaalia majorin voittamiseen.

Kovin montaa voittoa hänellä ei silti vyöllään ole. Amatöörinä hän voitti Irish Openin 2009 ja oli ykkönen Portugalissa 2012. The Openiin mennessä suurin voitto tuli WGC-Bridgestone Invitationalissa 2015. Kuluvan kauden hän avasi voitolla tammikuussa Abu Dhabissa.

Tähän mennessä paras sijoitus majoreissa on ollut toinen sija vuoden 2016 U.S. Openissa. Openissa Lowry on ollut parhaimmillaan yhdeksäs 2014. Sen jälkeen hän on karsiutunut jatkokierroksilta neljästi peräkkäin, useammin kuin kukaan toinen The Openin voittaja ennen mestaruuttaan kisan historiassa.

Lowry ratkaisi voiton suurelta osin lauantaina tekemällä Royal Portrushin kenttäennätyksen 63 (-8) lyöntiä.

”En rehellisesti osaa selittää sitä, miltä pelaaminen tuntui. Sanoin pallolleni 17. viheriöllä: ’voi olla, ettemme koskaan enää koe tällaista päivää, joten nyt nautitaan tästä’”, Lowry sanoi lauantaina kierroksensa jälkeen.

Sunnuntain kierros oli vain taistelua pahoja epäonnistumisia – ja omaa päätä – vastaan ja senkin mestari hoiti virheettömästi.

Vaikka peli ei ollut sunnuntaina enää yhtä helppoa ja tuloksellista kuin lauantaina, Lowry varmasti nautti tästäkin päivästä.

Lue seuraavaksi: Mikko Korhonen The Openista: "Kokonaisuudessan hieno kokemus, oli hienoa päästä jatkoon täällä"

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje