Järjestyksessään 49. Erkko Trophy käynnistyi tuulisissa olosuhteissa Helsingin Talissa. Suomalaisten amatöörihuippujen lisäksi kilpailuun osallistuu pelaajia 12 maasta.
Erityisgolfari Tero Peltolan kannalta kilpailun parasta antia on mahdollisuus mitata omaa osaamista maan ykkösamatöörejä vastaan.
”Tosi hienoa päästä pelaamaan tänne. Olen tässä kisassa mukana ensimmäistä kertaa. Mitään erityisiä menestystavoitteita minulla ei ole, mutta ennen MM-kisoja on tärkeää saada pelata kovia jätkiä vastaa”, Peltola sanoo.
Peltolan lisäksi Suomea edustavat Japanin Karuizawassa pelattavissa MM-kisoissa Johannes Siikonen, Lasse Miettinen ja Markku Korpimäki.
Peltola, 38, on Suomen menestyneimpiä erityisgolfareita. Tasoituksella 3,6 pelaava Peltola on kiertänyt Mid Tourin ja Audi Tourin kisoja, mutta MM-kilpailuita ajatellen Erkko Trophy on hyvä testi.
”Pelasin tänään todella huonosti, tuli kesän huonoin kierrostulos. Lyön mielelläni korkeita lyöntejä, mutta tässä tuulessa se ei ollut paras resepti. Osa epäonnistumisesta menee kyllä jännityksen piikkiin”, Tarinagolfia edustava Peltola kertoo.
”Pelini paras osa-alue on avaukset, mutta se petti tänään pahasti.”
Peltolan caddiena ensimmäisellä kilpailukierroksella toimi erityisgolfin maajoukkuevalmentaja Reima Kaija.
Peltolan oikea jalka amputoitiin polven alapuolelta vuonna 2001, kun hän jäi junan alle.”Vuosi onnettomuuden jälkeen sain ensimmäisen proteesini ja kolmen kuukauden kuluttua olin jo rangella”, Peltola kuvaili Golfpisteen artikkelissa viime vuonna.
Backman onnistui avauskierroksella
Anna Backman aloitti viimevuotisen mestaruutensa puolustamisen vahvasti. Backman on ensimmäisen päivän jälkeen kilpailussa jaetulla ykköstilalla tuloksella 72 (+1). Hänen kanssaan samasta tuloksesta perjantaihin lähtee Isabella Sahlgren. Kolmantena oleva Matilda Castren on kaksikosta lyönnin päässä.
Miesten kilpailun kärkipaikkan jakavat Itävallan Lukas Lipold (67/ -4) ja Lauri Ruuska.
Suomalaista onnistuivat hyvin myös Erik Myllymäki ja Roope Kangas. He jakavat sijaa 4 tuloksella par.
Päivitetty 06.58: Suomalaisten tulokset miesten sarjassa.Peltola on mukana ensimmäistä kertaa.
Sami Sarpakunnas