Oliver Lindellin caddienä CT-finaalissa työskentelevä Arto Teittinen veti jäljittelemättömällä tyylillään toisen ja kolmannen kierroksen tapahtumat yhteen.
Aikaisin alkaneen avauskierroksen päätyttyä kello ei ollut vielä yhtäkään ja meille jäi reilusti aikaa touhuta mitä halusimme iltapäivällä. Mainio tulos tiesi myös reilusti myöhäisempää lähtöaikaa toiselle kierrokselle, jolle lähdettäisiin avauskierroksen jälkeisessä käännetyssä paremmuusjärjestyksessä. Kierroksen jälkeinen loppuverryttelykin oli kohtuullisen lyhyt, koska peli oli kaikilta osilta uomissaan ja paahtava kuumuus (+33 C) oli imenyt isoimman innon pitkästä harjoittelusessiosta sekä pelaajalta että caddielta.
Hotellilla kulutimme aikaa pääasiassa internettiä selaillen ja nestehukkaa tasaillen. Auringonlaskun jälkeen päätimme mennä hieman liikkumaan edelliseltä illalta tutun tenniksen parissa. Ei minun tennisosaamiseni ollut mitenkään erityisesti kehittynyt yhden yön aikana ja niinpä minä olin edelleen se enemmän liikkuva osapuoli. Ripeämpi liikkuminen loppui osaltani kuin seinään, kun juostessani lyömään kämmenpuolen palautusta oikea kenkäni nappasi kiinni alustaan ja koko painoni siirtyi oikean nilkkani päälle eli muljautin nilkkani ympäri. Kieriskelin maassa kivun, pelon ja harmituksen vuoksi. Ei kai vain caddien hommat päättyneet tällä tavalla. Myös Oliverin kasvoilla näkyi pieni huoli mailapojan terveystilasta. Mutta onneksi kivusta huolimatta nilkka kesti laittaa painoa sen päälle, joten toiveet caddieurakan jatkumisesta seuraavana päivänä nousivat.
Aamulla nilkka oli edelleen kipeä ja hieman turvoksissakin. Onneksi meillä oli myöhäinen lähtöaika ja onneksi kisapaikalta löytyy ensiaputeltta, joten minulla oli aikaa saada ammattitaitoisesti laitettu side nilkkaani ja pari paikallista pilleriä kivun lievittämiseen. Sitten vain tsempillä kohti kello 10.01 lähtöaikaa.
Myöhäinen lähtöaika tiesi myös päivän kuumimman hetken osumista kierroksellemme. Tämä piti huomioida muistamalla juoda riittävästi. Oliverin bägissä on kaksi lämpövuorattua juomapullolokeroa, joihin puolen litran pullo sujahtaa kätevästi ja pysyy yllättävän pitkään viileänäkin. Molempien lokeroista pullot tyhjenivät ja vaihtuivat varsin hyvään tahtiin. Oma juomakulutukseni oli kierroksen aikana kahdeksan puolen litran pulloa Oliverin selviydyttyä pari pulloa vähemmällä. Runsaasta juomamäärästä huolimatta minun ei tarvinnut käydä vessassa eikä puskassa kierroksen aikana eikä kyllä ihan heti kierroksen jälkeenkään. Olin siis kuitenkin juonut liian vähän.
Peli lähti aivan suunnitellusti liikkeelle. Kakkosreiän birdie toi hyvän mielen heti kierroksen alkuun. Kolmosreiällä jatkolyönti epäonnistui ja upposi hiekkaesteen keskellä olevaan tiheään viidakkoheinään ja oli vähällä jäädä löytymättä. En ole missään nähnyt tuollaista heinää, joka on melko harvaa, noin puolisäären korkuista, mutta niin sikin sokin kasvavaa, että siitä on lähes mahdotonta löytää palloa, saati sitten pelata sitä. Onneksi tuloskirjurimme löysi pallon ja pääsimme jatkamaan pelaamattoman paikan säännöllä yhden rangaistuslyönnin rasittamana. Lopputulemana korttiin bogey, joka lopulta osoittautui päivän ainoaksi.
Mutta kun Oliverin peli on uomissaan ja reikä syönnillään, saimme birdiet väylille 4, 5 ja 7 ja olimme nousseet tulostaululle. Yhdeksännen väylän jälkeen nälkä kasvoi syödessä ja laitoimme tavoitteeksi birdiet takaysin kahdelle par-vitoselle ja muille riittäisi par-tulos. Tavoite mureni heti kymppiväylällä, jossa Oliverin virheetön wedgelyönti saatteli pallon kahteen metriin ja kun putti upposi kerralla kuppiin, olimme jo yhden birdien edellä tavoitetta. Antaa mennä, kun on mennäkseen, totesimme ja niinpä Oliver antoi mennä. Birdiet syntyivät vielä väylille 12, 14 ja 16 sisältäen siis myös nuo aiotut par-vitoset.
Tilanteessa seitsemän alle saavuimme väylälle 18, joka vaatii avauksella meren lahden yli oikaisemista. Tiillä Oliverilla oli kuulemma pieni jännitys hyvän kierroksen vuoksi. Itselläni oli lähes kurat housussa, sillä olimme nousseet väylän 16 jälkeen jaetulle kärkisijalle. Olotilaa ei yhtään parantanut, että kierroksemme viimeisillä väylillä olimme joutuneet odottamaan koko ajan ja niin kävi nytkin. Vihdoin väylä vapautui ja Oliver sai lyötyä draivinsa. Kaikkialle muualle paitsi oikealle, pelkäsin mielessäni, mutta sinne oikeallehan se lähti. Pelko konkretisoitui, kun Oliver vielä tokaisi ”Ei kai tässä näin voinut käydä”. Katselimme pallon lentokaarta, joka näytti uhkaavasti jäävän lyhyeksi vesiesteeseen ja niin se jäikin. Mutta pallo laskeutuikin rantakivikkoon, josta se otti korkean pompun ylöspäin ja – jonnekin se sitten hävisi. Ei enempää pomppuja. Varapalloa ei voinut lyödä, koska pallo oli joko tullut pois vesiesteestä tai jäänyt sinne.
Seurasi ehkä elämäni jännittävin kävelymatkani avauksen perään golfkentällä. Yhtä paljon kuin pallon jääminen vesiesteeseen minua huoletti oma nilkkani, joka alkoi ilmoitella, että se ei tosiaankaan ole kunnossa. Liki kolmensadan metrin käveleminen hitonmoisessa helteessä kipeällä koivella takaisin tiille ei tuntunut mukavalta vaihtoehdolta. Onneksi tuo korkea pomppu oli ollut myös eteenpäin ja Oliverin pallo löytyi keskeltä väylää liki 50 metriä lähempänä viheriötä kuin pelikavereilla. Siitä pallo viheriölle, kaksi puttia ja tyytyväisenä par-tulokseen, joka tuotti lopputuloksen 7 alle par’in eli 65.
Estanislao Goyan tehtyä birdien viimeiselle reiälle ja mentyä lyönnillä ohi tuli Oliverin sijoitukseksi kakkostila yksin. Samalla varmistui uran ensimmäinen viimeisen peliryhmän paikka Challenge Tourilla. Lähtöajaksi kerrottiin 11.04, koska pelaajat aseteltiin nyt kahden pelaajan ryhmiin. Ilmeisesti myös kilpailutoimikunta oli todennut viiden tunnin ja vartin kestävän pelikierroksen olevan liikaa ja pienensi ryhmäkokoa. Pelin jälkeinen iltaohjelma noudatteli tuttua omanilaista kaavaa: loppulämmittely, pelottava taksimatka, suihku, hiukan internettiä, ruokailu, lisää internettiä ja nukkumaan. Tennis jätettiin pois ohjelmasta.
Kolmas kisapäivä ei sääoloissa poikennut aiemmista: paahtavaa aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Lämpötila lähtömme aikaan oli kivunnut jo yli 30 asteen. Kuumuudesta huolimatta viimeisen ryhmän mukana peliä seuraamaan lähti parikymmentä katsojaa. Peli aloitettiin par-tuloksella niin kuin suunnitelmissamme olikin. Pelisuunnitelma oli laadittu edellisen vuoden tuloksia peilaillen ja tuumimme että viisi alle tulos olisi riittävä molempina päivinä. Tulos oli tarkoitus tehdä ilman bogeja birdie jokaiselle par-vitoselle ja jostain bonusbirdie vielä päälle. Reiän paikkojen asettelija oli ollut kuitenkin sitä mieltä, että birdietehtailu loppuu nyt ja niinpä oli varsin vaikea saada lähestymisiä hyville birdiepaikoille. Etuysin ainoa birdiepaikka tuli viidennellä, 142 metriä lyhyellä par-kolmosella, jossa Oliver löi rautaysinsä kahteen ja puoleen metriin. Mutta tulokseksi tuli vain par-tulos.
Par-tuloksia Oliver tehtailikin toinen toisensa perään kaikkiaan yksitoista peräkkäin. Onneksi tulostaulut kertoivat, että birdietehtailu oli tosiaankin loppunut muiltakin. Pysyttelimme hyvin kakkospaikan tuntumassa. Ainoastaan pelikaverimme ”Tano” Goya oli parilla alkureikien birdieillään hivuttautunut kolmen lyönnin johtoon. Kärsivällisyytemme palkittiin takaysin ensimmäisellä par-vitosella, jossa huippudraivin jälkeen Oliver pääsi lyömään viheriölle rautakasilla 157:stä metristä. Pallo kuuteen metriin ja vähältä piti, ettei eagle etsiytynyt tuloskorttiin, mutta päivän ensimmäinen birdie oli kuitenkin tosiasia. Sama rautakasi oli oiva ase myös seuraavalla par-kolmosella, jossa pallo päätyi vajaaseen kahteen metriin ja ensimmäinen putti kuppiin tuotti toisen peräkkäisen birdien. Näin eroa kärkeen oli enää yksi lyönti.
Loppukierroksella ei ihmeempiä enää sattunut. Peli kulki ja par-tulokset seurasivat toisiaan. Me seurasimme tulostauluilta tilanteen kehittymistä tai oikeastaan kehittymättömyyttä, sillä kukaan ei oikein tehnyt isoa nousua kärjessä tai kärkeen. Ainoa pieni romahdus tuli pelikaverillemme, kun hän erehtyi viheriön 14 vieressä kehumaan notkeuttani puttilinjojen lukemisessa ja yllytti minua kokeilemaan spagaatia. No, siinähän minä herra Goyan ja kolmekymmenpäisen yleisön hämmästykseksi tein työtä käskettyä ja levitin jalkani eri suuntiin ja laitoin nivuset nurmikkoon. Temppuni taisi jäädä takaraivoon pyörimään, sillä seuraava Goyan avaus lähti pahasti oikealle ja päätyi vesiesteeseen. Lopulta hänelle merkittiin korttiin tuplabogey ja tulostauluilla kärkipaikalle siirrettiin nimi Lindell.
Kun loppurei’illä ei lisää birdieitä saatu aikaiseksi, mutta ei horjuttu par-tuloksistakaan, oli lopputuloksena bogeyvapaa kaksi alle tulos 70. Ranskalainen Clement Sordet teki birdiet väylille 16 ja 18 ja nousi lyönnillä ohi Oliverin, mutta Oliverin kokonaistulos -12 riitti yksin pitämään hallussa toista sijaa. Niinpä huominen päätöspäivä saadaan nauttia Omanin lämmöstä kärkiryhmässä pelaten. Panoksena ei enempää eikä vähempää kuin kisan voitto ja sitä kautta pelioikeus Euroopan Tourille. Toinenkin sija voi pelioikeuteen riittää, mutta mitäpä sitä suotta pidättelemään. Annetaan mennä vaan. Bogeyvapaa kierros, birdiet par-vitosille, bonusbirdiet otetaan vastaan ja pysytään kärsivällisinä. Katsotaan mihin se riittää.
Lisää tällaisia selostuksia kisoista!
Loistavaa kerrontaa! Kiitos Arto.
Hienoa luettavaa jälleen kerran. Mieleni tuli kun erilaisia elämänkertoja syntyy erilaisilta ”urheilijoilta”, minä vuonna saamme lukea isänpäivälahjana Arto Teittisen elämänkerran, pitäen sisällään golf aloittamisen pienellä paikkakunnalla, urheiluliikkeen myyjän suhteuttamisen sivutyöhön vuosikymmenien ajan, sählyn maalivahtina olemisen (spagaattien tekemisen). Tuomarikurssien vetämisen (taitaa olla jo 20 v juhlat vietetty) ja nyt Caddynä olemisen sekä ensimmäisenä Suomalaisena Major turnauksissa tuomarina olemisen. Niin ja tietenkin kaikki tämä lähes samoilla kiloilla (vyötäröllä) jo parinkymmenen vuoden ajan
Hyvä, hyvä, kädi +’makeeta juttua pukkaa. Pidetään hurjasti peukkuloita…
Näin kun saisi seurata kaikkien suomalaisten pelikierroksia!!