26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkasella tasapainoinen avaus European Openin vaikealla kisakentällä

Tapio Pulkkanen teki lauantain kierroksella kaksi birdieä ja kaksi bogia. Kuva: Getty Images

Kilpailijoista vain 14 prosenttia onnistui alittamaan parin ensimmäisellä kierroksella.

Tapio Pulkkanen oli paras suomalainen Hampurissa poikkeuksellisesti lauantaina käynnistyneen European Tourin kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Hän pelasi tuloksen 72 (par), ja on 18 reiän jälkeen jaetulla 22. sijalla.

Urakkansa Green Eagle -golfkeskuksen North-kentältä aloittanut Pulkkanen lähti bogilla liikkeelle, mutta kuittasi tämän kuudennella reiällä tulleella birdiellä. Etuysi päättyi bogiin, mutta se jäi hänen viimeiseksi paria heikommaksi reikätulokseksi.

Pulkkanen esitti toisella kenttäpuoliskolla luotettavaa peliä, ja taituroi kierroksen päätteeksi päivän toisen birdiensä viimeisellä reiällä.

”Tiukka on areena tällä viikolla. Jotenkin tuntui, että sytyin lyömään kentän vaativuuteen vastaavia lyöntejä. Hyvä kierros ja samanlaista hakusessa huomiselle”, Pulkkanen sanoi.

Kymen Golfin pelaaja on Porsche European Openin kärjessä olevaa Belgian Thomas Detryä (-4) neljä lyöntiä perässä. Kuudetta sijaa jakaviin pelaajiin matkaa on kuitenkin puolet vähemmän.

North Course osoitti heti avauspäivänä todellisen luonteensa. Parin alitus oli kentällä kovaa valuuttaa ja siihen pystyi vain 14 prosenttia kilpailijoista eli 21 pelaajaa.

Mikko Korhonen käytti kierrokseensa kaksi lyöntiä Pulkkasta enemmän ollen jaetulla 46. tilalla. 10. reiältä kierroksensa käynnistänyt Korhonen kirjasi viiden ensimmäisen reiän aikana kolme bogia. Hän paikkaili tämän jälkeen tilannetta tehtyään kahdella peräkkäisellä par 5 -reiällä birdiet.

Korhonen ei pystynyt enää jatkossa kartuttamaan birdie-tiliään, joskin peli sujui loppuun asti varsin luotettavasti. Takaysin ainoaksi tahraksi jäi 14. (kentän 5.) reiän bogey.

”No, siinähän se meni. Alku oli hankalaa ja selkä vähän kramppasi jo kolmannen reiän kohdalla. Pystyin kuitenkin jatkamaan”, Korhonen sanoi.

”Vähän sellainen kenttä, että haluaisi lyödä täyttä – ei ihan pystynyt tänään. Siihen nähden ihan ok tulos. Katsellaan huomenna mikä on päivän kunto.”

Korhoselta vaaditaan Hampurissa hyvää suoritusta, jotta hänelle aukeaa paikka myöhemmin tässä kuussa San Diegossa Kaliforniassa pelattavaan major-kilpailuun. Korhonen on U.S. Open -minirankingissa kuudentena, kun kymmenen parasta saa European Openin jälkeen paikan kauden kolmanteen majoriin.

Sama tulos, 74, löytyi myös Kalle Samoojan kortista. Hänellä oli kierroksen alussa muutama birdiepaikka, mutta noin kolmen metrin putit lipuivat läheltä ohi. Etuysin kuluessa Samooja joutui taistelemaan saadakseen parin, mutta kahdeksannella reiällä tuli tuplabogey.

”Yksi lipsahdus maksaa tällä kentällä. Noin viisi metriä oikealle karannut keskirauta meni 20 senttiä syvään raffiin”, Samoojan caddiena toiminut ja tällä viikolla poikkeuksellisesti pelaajan puolesta kommentoiva Iiro Lamppu kertoi tiedotteessa.

Takaysillä lähestymiset jäivät Lampun mukaan hiukan kauas. 16. reikä on yli 600-metrinen par 5.

”Siinä pari raffilyöntiä maksoi bogin, vaikka par lipuikin milleillä ohi. 18:lla saatiin punaista korttiin hyvällä lähestymisellä ja hienolla putilla.”

Peräti seitsemän bogia tehneen Sami Välimäen 76 lyönnin kierros riittää jaettuun 75. sijaan. 18 pykälää alempana olevan Janne Kasken tulos oli 77.

Kärjessä Thomas Detryllä on lyönnin etumatka nelikkoon Wu Ashun, Alexander Björk, David Law sekä Ashley Chesters.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje