26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Pulkkasella Tukholman DPWT-kisassa vakuuttava avauskierros − Samooja toivoo nallekarkkien tasajakoa

Tapio Pulkkanen lähestymisessään Ullnan kentän neljännellä reiällä. Kuva: Getty Images

Toisella kenttäpuoliskolla kovassa liidossa ollut Yannik Paul johtaa Scandinavian MIxed -turnausta.

Tapio Pulkkanen esitti erinomaisia otteita Tukholmassa alkaneen DP World Tourin kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Hän pelasi Scandinavian Mixed -turnauksessa torstaina tuloksen 68 (-4), joka oikeuttaa avauspäivän jälkeen jaettuun 11. sijaan.

”Tänään ihan hyvä päivä baanalla. Vähän tuntui, että muutama lyönti liikaa tuli käytettyä. Pari paria takaysin par-viitosilla hyvistä avauksista oli pienoinen pettymys”, Pulkkanen sanoi.

Hyväkuntoisen kentän etuysillä on varsin kapeita avauksia. Hän kokeekin, että takalenkki tarjoaa enemmän paikkoja birdieihin.

”Griineistä tykkäisin itse vähän nopeampina. Hampurissa oli sen verran liukkaat viheriöt, että näihin on ollut pieni totuttelu.”

Pulkkanen teki kierroksellaan kuusi birdieä, joista neljä ensimmäisellä ja kaksi toisella kenttäpuoliskolla. Päivän molemmat bogit kirjattiin Ullna Golf & Country Clubin kentän etuysille.

Hän on kolmen lyönnin päässä kilpailun johdossa olevista Tanskan Niklas Nørgaardista ja Saksan Yannik Paulista. Jälkimmäinen oli hurjassa lennossa takaysillä (1–9), johon hän käytti 30 lyöntiä.

Toivottavasti nallekarkit menisivät huomenna tasan ja tuuli nousisi iltapäiväksi.

Kalle Samooja käytti ensimmäiseen kierrokseen 71 (-1) lyöntiä. Hän on sijalla T49.

”Vakaata menoa taas tiiltä greenille. Paljon paikkoja, mutta tehot vähän puuttuivat”, Samooja kertoi tiedotteessa.

”Keli veti aika viileäksi ja tuuli oli tosi puuskittaista. Toivottavasti nallekarkit menisivät huomenna tasan ja tuuli nousisi iltapäiväksi. Nyt oli iso ero tuloksissa”, jatkoi perjantaina kello 9.10 paikallista aikaa toisen kierroksensa aloittava turkulainen.

Tiia Koivisto pelasi DPWT:n ja Ladies European Tourin yhteiskilpailussa torstaina tuloksen 72, jolla hän jakaa 67. sijaa. Ursula Wikströmin (T104) kaksi yli -kierros ei aivan riitä sadan parhaan joukkoon.

Kärjessä olevia Niklas Nørgaardia sekä Yannik Paulia jahtaa lyönnin päässä neljä pelaajaa.

Ruotsin golfin merkkihahmoihin kuuluvan Sven Tumban suunnittelema ja sittemmin Jack Nicklauksen uudistama Ullnan kenttä toimi 80-luvulla neljänä peräkkäisenä vuotena silloisen European Tourin kilpailun, Scandinavian Enterprise Openin näyttämönä. Voittajina tuolloin olivat muun muassa Ian Woosnam ja Ian Baker-Finch, joilta kummaltakin löytyy uraltaan yksi major-titteli.

Vuonna 2004 Ullnassa pelattiin LET-kilpailu, kunnes 36 vuoden tauon jälkeen kenttä isännöi jälleen miesten pääkiertueen turnausta.

Palkintoarvoltaan kahden miljoonan dollarin Scandinavian Mixed on pääkiertueiden mittapuulla poikkeuksellinen turnaus. 78 miestä ja 78 naista mittelevät samasta pokaalista ja samoista palkintorahoista. Kisan voittoa puolustaa urakkansa par-tuloksella aloittanut Ruotsin Linn Grant.

Lue seuraavaksi: Järisyttävän ylivoimainen Linn Grant teki Ruotsin turnauksessa huippugolfin historiaa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje