16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Tapio Pulkkanen Kiinan avointen alla: ”Itseluottamus on kunnossa”

Tapio Pulkkanen pääsee antamaan Shenzhenissä pallolle kunnon kyytiä mielimailallaan. Kuva: Getty Images

Marokon kisan onnistuminen antoi Pulkkaselle piristysruiskeen seuraaviin kilpailuihin. Tällä viikolla suomalaisten pelikuntoa mitataan Kiinassa. CT:llä kilpaillaan puolestaan Espanjassa.

Tapio Pulkkanen ilahdutti viime viikonvaihteessa pelatussa Trophee Hassan II -kilpailussa kahdeksannella sijallaan. Pirteä peliesitys oli hänelle tärkeä ennen kaikkea henkisesti, sillä kahdeksasta edellisestä turnauksesta kuusi oli päättynyt karsiutumiseen.

”Marokon viikonloppu antoi hyvän piristysruiskeen tuleviin koitoksiin. Itseluottamus on kunnossa”, Pulkkanen kertoi torstaina alkavan Volvo China Openin alla.

Pitkä siirtymä Rabatista Shenzheniin vaati veronsa, eikä ”Hattu-Tapio” ollut vielä tiistain harjoituskierroksella virkeimmillään.

”Kroppa jäi lentokoneeseen harjoituskierroksen ajaksi ja meni aika pää sumussa ensimmäinen päivä. Nyt 11 tuntia unta alla ja tuntuu taas hyvältä.”

Tämän viikon kisakenttä Genzon Golf Club sopii kunnon kanuunoistaan tunnetulle Pulkkaselle paremmin kuin hyvin. Väylät − ja viheriöt − ovat amerikkalaistyylisen leveät jo kookkaat, joten draiverin kanssa ei tarvitse säästellä.

”Kenttä on selkeä ja hyvä, ja varsinkin takaysillä on melko pitkiä reikiä. Täällä voi nostaa tiitä vähän korkeammalle taas viime viikkoon nähden. Myös griinit ovat melko selkeät ja tasaiset Marokkoon verrattuna. Selkeästi pallonlyöjän kenttä, eli draivaaminen ja rautapeli ovat isossa roolissa.”

Viime viikolla yhteistyön uuden caddiensa Nick Mumfordin kanssa aloittaneella Mikko Korhosella on Genzonin kentästä hyviä muistoja. Pelatessaan kentällä edellisen kerran Euroopan kiertueen kilpailussa vuonna 2017, hän teki 16. reiällä hole-in-onen.

Turnauksessa 39:nneksi sijoittunut Korhonen sai onnistumisestaan palkinnoksi kiinalaisvalmisteisen maastoauton.

”Siellä on tänä vuonna yllättäen joku Volvo palkintona hole in onesta”, Korhonen naureskeli.

Korhonen kertoi keskiviikkona pelatun pro am -kisan jälkeen kentän olevan hyvässä kunnossa, joskin paikoitellen hieman märän. Loppuviikosta seudulle on luvattu kuivempaa keliä.

”Nopea startti viikolle, kun päästiin paikalle vasta tiistaina. Koitetaan nukkua ja pelata, siinä ne tärkeimmät tälle viikolle”

ET-kisan muut suomalaiset ovat Kalle Samooja ja Kim Koivu.

Volvo China Openissa suurta huomiota kiinnittää vasta 14-vuotias Yang Kuang, joka sai paikan turnaukseen voitettuaan viime joulukuussa Volvo China Junior Match Play Championship -kilpailun.

Kyseessä ei ole kuitenkaan Yangin ensimmäinen ammattilaiskilpailu. Hän on pelannut kolme PGA Tour Series China -kiertueen turnausta, ja ylsi kaksi viikkoa sitten käydyssä Haikou Championshipissä jatkokierroksille.

Yang nostaa koulunkäynnin kaiken edelle, eikä ehdi sanojensa mukaan harjoitella tarpeeksi. Golfille hän sanoo uhraavansa aikaa 15–20 tuntia viikossa.

Kiinan iso tähti Li Haotong voitti vuonna 2010 samaisen junioreiden reikäpelikilpailun kuin Yang, ja juhli vajaat kuusi vuotta myöhemmin Volvo China Openin ykköstilaa.

Ruotsin Alexander Björkin viime vuonna voittaman Kiinan avointen menestysuosikkeihin kuuluvat Lin ohella muun muassa Julian Suri, Ross Fisher, Alexander Levy sekä Paul Dunne.

Jatkuuko Lindellin hyvä vire Izki Golfissa?

Oliver Lindell sai juonen päästä kiinni heti CT-kauden ensimmäisessä kilpailussa.

Haastajakiertueen osoitteena tällä viikolla on Espanjan Urturi, missä taistellaan Challenge de España -kilpailun paremmuudesta. Suomalaisista Izki Golfin kentällä pelattavassa kilpailussa ovat mukana Antti Ahokas, Roope Kakko ja Oliver Lindell.

Kyseinen trio osallistui viime viikonvaihteessa Challenge Tourin kauden avanneeseen Turkish Airlines Openiin, missä Lindell kolkutteli tyylikkäällä pelillään paikkaa top 10:een. Saaliiksi kertyi lopulta mainio 13. sija. Kakko ja Ahokas karsiutuivat.

Suomalaiset osallistuvat torstaina alkavaan turnaukseen Turkin kisan tapaan Suomen Golfliitolta saamillaan villeillä korteilla. Koko kolmikon tämänhetkisellä kategorialla 15 ei ole juuri pääsyä alkukauden kilpailuihin.

Vuodentakainen Urturin turnaus ei ollut suomalaismenestys. Ainoana karsinnan selvittänyt Peter Erofejeff jäi jatkokierroksilla pelanneiden joukon viimeiseksi.

Lue seuraavaksi: Pulkkanen taisteli top 10:een – Samooja romahti keskikastiin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje