16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkanen johtaa Etelä-Afrikassa – Myös Sami Välimäki jatkoon

Tapio Pulkkanen tykitti perjantaina Randparkin vaikeammalla kentällä viisi birdieä ja piti bogit poissa kortista. Takaysin birkut nostivat myös Sami Välimäen jatkokierroksille.

Suomen lippu liehuu kilpailun puolivälissä tuloslistan kärjessä Euroopan kiertueen vuoden 2020 ensimmäisessä kilpailussa, Johannesburgissa pelattavassa South African Openissa, sillä Tapio Pulkkanen on kahden kierroksen jälkeen kilpailun paras pelaaja yhteistuloksella -11.

Perjantaina Pulkkanen nakutteli tuloksen 66 (-5) eilisen 65:n jatkeeksi. Päivä oli virheetön, sillä kortista ei löytynyt yhtäkään parin ylittävää reikätulosta. Rei’ille 3–5 syntyi kolmen birdien suora ja rei’ille 14–15 peräkkäiset birkut.

”Tänään lähti hyvin peli rullaaman alussa, kun tein kolme birdieä ekaan viiteen reikään. Hyviä rautoja tänään ja lähipeli oli rautaa. Draivit vähän raffissa ja en sieltä sitten griineihin oikein osunut. Tuuli vaikeutti avauspeliä tänään”, Pulkkanen kertoi.

Hattu-Tapio jakoi johtoa niin ikään Firethorn-kentällä perjantaina pelanneen isäntämaan Jaco Ahlersin kanssa viimeiselle reiälle asti, kunnes Ahlers päätti kierroksensa bogiin ja tipahti jakamaan kakkossijaa neljän muun pelaajan kanssa tuloksella -10.

Randparkin kenttäkaksikko on ollut Pulkkaselle mieleinen kisa-areena. Toissa kaudella hän sijoittui niillä pelatussa Joburg Openissa kolmanneksi ja vuosi sitten hän oli South African Openiksi muuttuneessa kisassa 15:s.

Myös kilpailun toinen suomalainen, Sami Välimäki, eteni jatkoon. Välimäki joutui hieman venymään kauden toisen jatkopaikkansa eteen pelattuaan ensimmäiset 13 reikää yksi yli parin. Paikka viikonlopun kierroksille varmistui lopulta reikien 14 ja 18 birdieillä.

”Kentällä kyllä oli hyviä väyliä tehdä tulosta. Tänään oli todella raskas kierros. En tiennyt, mihin suuntaan tulee lähtemään tai kääntymään, mutta putteri ja wedge pelastivat minut tänään. Viimeisellä pistin 15 metrin putin sisään”, Välimäki kertoi urakastaan.

Eilen tuloksen 67 (-4) Bushwillow-kentällä tehnyt Välimäki kirjasi tänään Firethorn-kentällä tuloksekseen 70 (-1) ja siirtyi yhteistulokseen -5. Sillä heltiää kilpailussa jaettu 44 sija. Kilpailun cut-raja oli -4.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)