26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkanen huippuasemista viikonloppuun – Samooja pelasi yhden rankimmista kierroksistaan

Tapio Pulkkanen taistelee Rooman turnauksessa kovista sijoituksista. Kuva: Getty Images

Myös Sami Välimäki selvitti karsintarajan Italian Openissa.

Tapio Pulkkanen jatkoi vahvoja esityksiään Roomassa meneillään olevassa DP World Tourin kilpailussa. Hän pelasi Italian Openin toisella kierroksella tuloksen 70, ja onnistui säilyttämään jaetun viidennen sijan.

Kokonaistilanteessa -4 oleva Pulkkanen on ensi syksyn Ryder Cup -kentällä pelattavan turnauksen kärjessä pysyttelevää Matthieu Pavonia (-9) viisi lyöntiä perässä. Pulkkasella oli paikoin pieniä ongelmia avaustarkkuuden kanssa, mutta muuten peli oli kokonaisvaltaisesti hallinnassa.

”Hyvä kierros. Oli hieman enemmän tuulta kuin eilen ja se teki kentästä vähän hankalamman tuntuisen. Enemmän viihdyin tänään raffissa kuin eilen, mutta sieltä ihan hyvää taistelua. Putti toimi tänäänkin kohtuullisesti”, Pulkkanen sanoi.

”Ei tällä kentällä paljon muu auta kuin mennä nöyrästi ja iskeä kun paikka tulee. Väyläosumia kaivataan viikonlopulle lisää.”

Pulkkasen otteet ovat olleet vähitellen piristymään päin. Hän katkaisi viime viikonloppuna Koreassa pelatussa turnauksessa neljän kisan karsiutumisputken. Myös tuolloin alku oli lupaava, mutta Pulkkanen ei löytänyt parasta vaihdetta jatkokierroksilla.

Aamulla pelannut Sami Välimäki (par) käytti kierrokseensa Marco Simone Golf Clubin kentällä 70 lyöntiä, ja hän on kilpailun puolivälissä jaetulla 32. sijalla. Päivän kohokohta oli 10. (kentän 1.) reiällä syntynyt eagle par-nelosella. Välimäki iski lähestymisensä sisään 131 metrin etäisyydeltä 45-asteisella wedgellään.

Avauspäivän jälkeen aivan Pulkkasen kannassa ollut Kalle Samooja tuskaili kierroksellaan perjantaina, mutta onnistui torjuntavoitolla pysymään vaivatta jatkoon menneiden joukossa. Tuloksen 74 pelannut Samooja on 36 reiän jälkeen samassa tilanteessa Välimäen kanssa.

”Oli kyllä yksi rankimmista kierroksista ikinä. Mikään muu ei oikeastaan toiminut kuin kova tsemppaus. Sain kaivettua aivan maksimit tuolta tänään. Todella tyytyväinen olen, miten pelasin viimeiset kolme reikää. Varsinkin seitsemäs ja kahdeksas reikä olivat vastatuuleen todella vaikeita tänään”, Samooja kertoi.

”Toivottavasti oli viikon nihkein rundi ja ollaan huomenna paremmalla jalalla liikkeellä. Tiiltä griinille täytyy pelin terävöityä”, hän jatkoi.

Kilpailun neljännen suomalaisen, Mikko Korhosen pelit päättyivät yhteen kierrokseen. Hän joutui jättämään kilpailun kesken ylävartalovamman vuoksi.

Italian Openin kärjessä Ranskan Matthieu Pavonilla on kahden lyönnin etumatka toiseen ranskalaiseen, Julien Guerrieriin sekä Espanjan Adrian Otaeguihin.

Suomalaisten lähtöajat kolmannella kierroksella:

10.35 Kalle Samooja – Sebastian Söderberg SWE (1)
11.45 Sami Välimäki – Callum Shinkwin ENG (1)
14.05 Marcel Siem GER – Tapio Pulkkanen (1)

Lue seuraavaksi: Tuttua kolinaa par-nelosella – Välimäki jysäytti jälleen yhden eaglen sisään väylältä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje