Tamminen ja Wikström jatkoon Skotlannissa - Golfpiste.com

20.–27.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][25]
KilpailuaSuomalaista

20.–27.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][25]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Tamminen ja Wikström jatkoon Skotlannissa

Ursula Wikström. Kuva: LET/Tristan Jones

Ursula Wikström joutui jännittämään jatkopaikkaansa Scottish Openissa pitkälle lauantai-iltaan saakka. Perjantain avauskierroksellaan Wikström löi palloa 76 kertaa ja toisen päivän tuloskorttiin merkittiin lyönti vähemmän. Wikström (+7) jakaa kahden kierroksen jälkeen 46. sijaa. Kilpailussa on mukana vain 80 pelaajaa, sillä se pelataan Pro Am -kilpailuna ja joukkueessa pelaa ammattilaispelaajan lisäksi yksi amatööri.

Wikströmin pelissä oli lauantaina jo hyviäkin hetkiä, mutta muutama draivi eksyi pahaan paikkaan, mikä links-kentällä tarkoittaa useasti välilyöntiä.

”Puttipeli oli liian arkaa, enkä oikein saanut niitäkään harvoja paikkoja, jotka sain rakennettua, hyödynnettyä ollenkaan”, kiertueen rankingissa 11. oleva Wikström harmitteli.

”Kiva kuitenkin päästä huomenna vielä tositoimiin. Vähän lisää rohkeutta putteihin ja tarkkuutta draiveihin, niin isompikin nousu tuloslistalla on ihan mahdollinen.”

Tilastot kertoivat Ursulan osuneen avauksillaan Dundonald Linksin väylille yhdeksän kertaa ja lähestymislyönneillään viheriöille 10 kertaa. Putteriaan hän käytti 32 kertaa.

Suomalaispelaajista kisaan pääsi Wikströmin lisäksi mukaan vain Noora Tamminen ja Minea Blomqvist-Kakko. Heistä Tamminen (+5) on 13 sijaa Wikströmiä ylempänä. Blomqvist-Kakko (+8) karsiutui.

Kilpailun kärkipaikalla jatkaa kahden kierroksen jälkeen maailmanlistan seiska, Norjan Suzann Pettersen (-6). Toiselle sijalle nousi lauantaina kieroksellaan viisi birdietä ilman ainuttakaan bogia tehtaillut Englannin Holly Clyburn (-4). Kolmantena päätöskierrokselle starttaa World Rankingissa toisena oleva Uuden Seelannin Lydia Ko (-2).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje