14.–17.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][3]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt - Kilpagolf - Major

Tällainen on kylmähermoinen major-voittaja, jonka menestys ei yllättänyt kilpakumppania

Collin Morikawa on kehittänyt henkisiä ominaisuuksia määrätietoisesti nuoresta pitäen. Vilkaisu uratilastoihin paljastaa, että kantti on kestänyt poikkeuksellisen hyvin.

Collin Morikawa nousi kertaheitolla tutkan alta koko maailman tietoisuuteen voittamalla PGA Champinshipin aikaisin maanantainaamuna Suomen aikaa. Tähtiä rakastavalla jenkkikiertueella Morikawaa on nostettu otsikoihin jopa yllättävän vähän ottaen huomioon, millaista nousukiitoa hänen lyhyt uransa maailman kovimmalla golfkiertueella on ollut.

Lajipiireissä miehen svingiä on ihailtu ja henkinen lujuus on pantu merkeille. Silti voitto vasta uran toisessa major-startissa, ja uran 27:nnessä PGA Tourin kilpailussa, oli temppu, johon harva uskoi.

Collin Morikawa syntyi ja kasvoi Los Angelesissa. Nykyään hän asuu Las Vegasissa alueella, jossa asuvat myös nuoret PGA Tour -pelaajat Maverick McNealy ja Kurt Kitayama. Kolmikko harjoittelee ja viettää myös vapaa-aikaa yhdessä.

Morikawan nimi viittaa japanilaisiin sukujuuriin, joita hänellä isänsä puolelta onkin. Japanissa mies on kuitenkin käynyt vain kahdesti. Morikawan äiti puolestaan on taustoiltaan kiinalainen, mutta molemmat vanhemmat ovat kasvaneet Yhdysvalloissa.

Lapsena Morikawa pelasi sekä koripalloa että baseballia ahkerasti ennen kuin valitsi lajikseen golfin 12-vuotiaana. Golfia hän kokeili isänsä innottamana ensimmäisen kerran kahdeksanvuotiaana. Lajivalinnan jälkeenkin Morikawa jatkoi baseballin pelaamista ja pohti ajoittain jopa lajin vaihtoa. Lopulta golf otti voiton, mutta nykyäänkin hän seuraa tarkasti Lakersin otteita koripallokentillä ja Dodgersin otteita Baseballissa.

Morikawa on kentällä rauhallinen ja puhkuu itseluottamusta. Kentän ulkopuolella hän on hillitty, huomaavainen ja hyväkäytöksinen. Osittain kyse on luonteesta, osittain kotikasvatuksesta, osittain valmentautumisesta. Morikawan valmennuksesta on kantanut juniorivuosista alkaen vastuun Rick Sessinghaus. Hänen valmennusfilosofiaansa on alusta lähtien kuulunut keskittyminen myös mentaalisen puolen vahvistamiseen ja järjestelmälliseen kehittämiseen.

Opiskelut huippulupaus hoiti kunnialla loppuun University of Californiassa, Berkeleyssä, ja valmistui pääaineenaan liiketoiminta. Pitkin matkaa häntä houkuteltiin siirtymään ammattilaiseksi, mutta Morikawa halusi ensin suorittaa tutkinnon loppuun ja hioa golfiaan amatöörikilpailuissa. Hän voitti viisi kilpailua ja nousi keväällä 2018 muutaman viikon ajaksi amatöörien maailmanlistan ykköseksi.

Morikawa on kulinaristi, joka on nimennyt wedgensä “Eggs Benedict” ja “Bacon Hash Browns Sourdugh Toast”. Nimet on jyrsitty wedgejen lapoihin. Kuva: Getty Images.

Kypsyminen tuotti tulosta ja jo siirtyessään ammattilaiseksi Morikawa uskoi vahvasti potentiaaliinsa eikä säikkynyt sanoa sitä ääneen.

”Tiedän pystyväni voittamaan PGA Tourilla”, hän sanoi heti alkumetreillä.

Ammattilaisuransa alkajaisiksi Morikawa solmi rahakkaan yhteistyösopimuksen TaylorMaden ja Adidaksen kanssa. Jo ensimmäisessä PGA Tourin kisassa, RBC Canadian Openissa, hän sijoittui 14:nneksi.

Seuraavaksi vuorossa oli U.S. Openin alueellinen karsinta, josta Morikawa lunasti paikan 2019 U.S. Openiin. Siinä hän oli upeasti 35:s. Pari seuraavaa starttia hän pelasi sponsorin kutsulla. Uran neljännessä PGA-startissa, 3M Openissa, Morikawa oli toinen. Seuraavaksi hän otti nelossijan John Deere Classicissa ja sitä seurasi voitto Barracuda Championshipissä, vasta uran kuudennessa PGA Tourin kilpailussa.

Viimeistään siinä vaiheessa kävi selväksi, että tuolloin vasta 22-vuotias lahjakkuus voisi saavuttaa paljon lajin kirkkaimmalkin huipulla.

Toista voittoa jouduttiin odottamaan kuluvan vuoden heinäkuulle, osin COVID-19 -pandemian johdosta, jolloin hän oli ykkönen Workday Charity Open -kilpailussa. Morikawa osoitti kylmäpäisyytensä kukistamalla uusinnassa Justin Thomasin.

175 senttimetriä pitkä ja 72 kiloa painava Morikawa ei paistattele draivipituustilastoissa (270 metrisillä avauksillaan hän ei mahdu PGA Tourilla 100 parhaan joukkoon), mutta rautapelaajana hän on huippuluokkaa.

Lähestymislyöntien strokes gained -tilastossa hän on PGA Tourin toiseksi paras ja Tiiltä viheriölle strokes gained -tilastossa kolmonen. Tarkkuus ja loistava wedge-peli ovatkin Morikawan pelin ehdoton keihään kärki. Heikoin osa-alue on ollut puttaaminen, jossa hän on kuluvalla kaudella ollut PGA Tourilla vasta tilastojen 140:s. PGA Championshipissä putti kuitenkin toimi kuin ajatus.

Morikawan ranne on osumahetkelläkin hieman kupilla. Rautapelaajana hän hakee vertaistaan. Kuva: Getty Images.

Morikawan svingiä on ihailtu monissa alan julkaisuissa jo ennen voittoa. Silmiinpistäviä seikkoja on ainakin kolme: Dustin Johnsonin tapaan kupille kääntyvä vasen ranne, joka auttaa tuottamaan osumassa palloon runsaasti painetta, hitaasti liikkeelle lähtevä ja erittäin laajakaarinen taaksevienti sekä äärimmäisen nopea lantionkierto.

Golfin huipulla Morikawan läpilyöntiä on osattu odottaa. Hänen lahjakkuutensa ja henkinen lujuutensa on pantu merkille.

”Ryhmässä on aina kavereita, jotka vetävät huomion puoleensa. Mutta, pidän itseäni jo veteraanina ja olen ollut näissä kuvioissa kauan, joten tunnistan lahjakkuuden, kun näen sellaisen. En pidä termistä lahjakas, mutta sitä vain tietää kun joku on hyvä. Ja Collin on hyvä”, Paul Casey sanoi PGA Championshipin jälkeen.

“Sen vain tietää, milloin joku on tavallisesta poikkeava pelaaja. Hän on sellainen.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje