-20 ei riittänyt top 10:een, kun tähdet pitivät PGA Tourin kisakenttää pilkkanaan - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

-20 ei riittänyt top 10:een, kun tähdet pitivät PGA Tourin kisakenttää pilkkanaan

Maailmanlistalla korkeimmalle urallaan noussut K.H. Lee on pelannut peräkkäisinä vuosina voittamansa Texasin kaksi turnausta yhteensä 51 lyöntiä alle parin. Kuva: Getty Images

K.H. Lee puolusti onnistuneesti Byron Nelsonin nimikkokilpailun voittoa Texasin birdie-juhlissa.

K.H. Lee (-26) juoksi sunnuntaina väylän halki TPC Craig Ranch -kentän 12. reiällä (par 5) nähdäkseen, mihin hänen 219-metrinen kakkoslyöntinsä päätyy. Pallo pysähtyi 1,5 metrin päähän lipusta, eikä Lee erehtynyt hetkeä myöhemmin eagle-putissaan.

Onnistuminen vei Leen Texasin turnauksessa ensimmäisen kerran johtoon, jonka hän säilytti loppuun saakka. Se merkitsi lyönnillä Jordan Spiethin päihittäneelle eteläkorealaiselle toista peräkkäistä voittoa legendaarisen Byron Nelsonin nimikkokilpailussa.

Vuosi sitten voitto avasi Leelle paikan PGA Championshipiin, jossa hänet nähdään tälläkin viikolla. Sunnuntaina Lee otti paikan arvokkaassa seurassa, sillä vain suurten mestareiden joukkoon kuuluvat Sam Snead (1957–1958), Jack Nicklaus (1970–1971) ja Tom Watson (1978–1980) ovat pystyneet uusimaan seuraavana vuonna voittonsa kyseisessä turnauksessa.

TPC Craig Ranch isännöi nyt toisen kerran AT&T Byron Nelson -kilpailua. Turnauskenttä on osoittautunut heppoiseksi kisa-areenaksi, sillä molemmilla kerroilla McKinneyssä on tehty yli 2000 birdieä. Viime kaudella sillä heltisi PGA Tourin birdie-tilaston ykköstila, ja näin on lähellä käydä myös tänä vuonna. Turnauksessa tilastoitiin 2228 birdieä, mikä oli peräti 221 birdieä enemmän kuin vuonna 2021.

Kun kilpailun kärkikahdeksikkoon ylsi muun muassa neljä major-voittajaa ja olympiakultamitalisti, olivat tulokset Craig Ranchilla sen mukaisia. Tuloksella -20 ei ollut asiaa top 10:een, kun vuosi sitten sillä olisi yltänyt kuuden parhaan joukkoon.

Pelkkiä kuutosella alkavia tuloksia pelannut Trey Mullinax (-16/32:s) ei mahtunut kisassa top 30:een, ja kaksinumeroisesti parin alittaneella lopputuloksella joutui tyytymään heikoimmillaan jaettuun 69. sijaan.

Maailmanlistalla sijalle 41 noussut K.H. Lee, 30, on tilastoinut kahden PGA Tour -voiton ohella kuusi voittoa aasialaisilla kiertueilla. Monella PGA Tourilla pelaavalla Leen maanmiehellä on vielä kotimaansa pitkä asepalvelus suorittamatta, mutta Leetä tämä velvollisuus ei koske. Hän voitti vuonna 2010 kultaa Aasian kisoissa (Asian Games), ja tämä saavutus oikeuttaa Etelä-Koreassa olympiamitalin tavoin vapautukseen asepalveluksesta.

AT&T Byron Nelson -kilpailussa kolmannen sijan jakoivat Leelle kaksi lyöntiä hävinneet Hideki Matsuyama sekä kisan kärjessä kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut Sebastian Munoz. Kolumbialainen teki torstaina PGA Tourin historiaa yltämällä ensimmäisenä pelaajana samalla kaudella kiertueen kilpailuissa tulokseen 60 tai sitä parempaan kierrokseen.

Lue seuraavaksi: Klubipro laittoi kesken kisan PGA Tour -voittajan putin kuntoon, pamautti haamutuloksen -11

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje