10.–17.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][2]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Suuri päivä – ET-karsinnoissa pelataan maanantaina CT:n pelioikeuksista

Lauri Ruuska antoi sunnuntaina näytteen tuloksentekokyvystään pelattuaan tuloksen 64 (-7). Kuva Getty Images

Maanantaina on vuorossa monen pelaajan tärkein kierros ET-karsinnoissa.

European Tourin kuuden kierroksen mittainen finaalikarsinta on ehtinyt puoliväliin. Vaikka karsinta jatkuu vielä kolmen kierroksen ajan, keskiviikkoon asti, panokset neljännellä kierroksella maanantaina ovat kovat. Kilpailun cut-raja piirretään nimittäin neljännen kierroksen jälkeen, ja kaikille cutin läpäisseille on luvassa Challenge Tourin pelioikeus ensi kaudeksi.

Finaalikarsinnassa on mukana neljä suomalaista, joista Sami Välimäki on CT-korttinsa ensi kaudeksi jo varmistanut. Cut-rajan tuntumassa oleville Lauri Ruuskalle ja Juuso Kahlokselle cutin tekeminen olisi sen sijaan jo puoli voittoa. Molemmat nostivat itsensä sunnuntain kolmannella kierroksella niukan cut-rajan paremmalle puolelle.

Loistavan 64 lyönnin kierroksen sunnuntaina pelannut Ruuska (46:s) lähtee maanantaihin tuloksesta -3. Kahlos on lyönnin heikompana jaetulla 62. sijalla viimeisten rajan paremmalla puolella olevien joukossa. Cut-raja asettunee -2:n ja -3:n väliin, joten parin alittava kierros maanantaina toisi mitä luultavimmin CT:n pelioikeuden molemmille.

Haastajakiertueen pelioikeutensa jo varmistaneen Sami Välimäen katse on ollut koko karsinnan ajan European Tourilla. Kisan puolivälissä Välimäki (-7) onkin erinomaisissa asetelmissa jaetulla 11. sijalla. European Tourin pelioikeuden ensi kaudelle lunastaa finaalin 25 parasta. Välimäen marginaali rajaan on ennen maanantaita kaksi lyöntiä.

Myös Janne Kaske on lähtenyt finaalikarsintaan ET-pelioikeus mielessään. Cutin läpäistäkseen Kasken olisi luultavimmin pelattava Luminen Hills-kentällä maanantaina vähintään tulos 68 (-4). European Tourille nouseminen vaatisi Kaskelta vahvaa loppuvetoa, sillä 25:n parhaan rajaan on matkaa jo seitsemän lyöntiä.

Viimeiset vuodet Aasian kiertueilla pelanneella Kaskella ei CT-korttia ole, mutta hän on jo käytännössä varmistanut Asian Tourin pelioikeuden ensi kaudeksi. Kaske on Asian Tourin rahalistalla 25:ntenä, kun pelioikeuden uusii listan 60 parasta. Asian Tourilla pelataan tällä kaudella vielä viisi kilpailua.

Maanantaina katseet kohdistuvat erityisesti Ruuskan ja Kahloksen edesottamuksiin. Cutin selvittämisen jälkeen kummallakin olisi karsinnan kahden viimeisen kierroksen aikana vain voitettavaa. ET-pelioikeus on kisan ehdittyä puoliväliin yhä molempien ulottuvilla.

Lue seuraavaksi: Välimäki pysytteli karsintafinaalissa ”korttirajan” oikealla puolella – Ruuska hurjassa lennossa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)