26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Suomi avauspäivän jälkeen kahdeksantena

Suomen joukkueella on nyt henki päällä. Erik Myllymäen (vas.) ja Lauri Ruuskan (oik.) kanssa kävelyllä joukkueen johtoon kuuluva Janne Marvaila sekä pelaajien kovasti kiittelemä valmentaja Erkka Westerlund. Kuva: Juha Hakulinen

Suomen miesten golfmaajoukkueen avauskierros sujui Hämeenlinnan EM-joukkueturnauksessa täysin tavoitteiden mukaisesti. Joukkue on lyöntipeleissä 18 reiän jälkeen sijalla kahdeksan. Mukana olevat 16 joukkuetta jaetaan kahden lyöntipelikierroksen päätteeksi kahteen flightiin, joista kahdeksan parasta ratkaisevat mitalien kohtalon. Loput joukkueet jäävät pelaamaan sijoista 9-16.

Kotijoukkueen yksi ylitse muiden tiistaina oli tuloksen 67 lyönyt Lauri Ruuska. Muut kokonaissaldoon kelpuutetut tulokset olivat Linus Väisäsen 71, Erik Myllymäen 72 sekä Albert Eckhardtin ja Miki Kurosen 73. Kristian Kulokorven, 75, jäi heikoimpana pois yhteistuloksesta.

Kilpailu pääsystä kahdeksan joukkoon on äärimmäisen tasainen, sillä ainoastaan kärjessä oleva Espanja (-13) on ottanut seuraaviin seitsemän lyönnin kaulan. Toista sijaa jakavat Skotlanti ja Ranska ovat Suomea vain kaksi lyöntiä edellä.

Keskiviikkona pakka saattaa mennä vielä moneen kertaan uusiksi. Esimerkiksi sijalla 13 olevalla Belgialla on matkaa kakkostilaan vain kuusi lyöntiä. Peräpäässä Itävalta, Islanti ja Portugali ovat näillä näkymin menettäneet mahdollisuutensa Top 8:aan.

Ensimmäisen lyöntipelikierroksen parhaat olivat Tanskan Niklas Nørgaard Møller, Ranskan Mathieu Fenasse sekä Espanjan Daniel Berná. Heidän tuloksensa tiistaina oli 66 lyöntiä.

Viisi alle (67) pelannut Lauri Ruuska on seuraavassa neljättä sijaa jakavien pelaajien joukossa.

Maajoukkueen päävalmentaja Staffan Johansson oli tyytyväinen suojattiensa päivään.

”Olen varma että kaikki yrittivät parhaansa. Kenttä oli ehkä hieman helpompi ja tulostaso parempi kuin ajattelimme. Ennen päivän peliä olisin ollut tyytyväinen par-tulokseen ja nyt olemme neljä alle”, Johansson totesi.

”Olemme hyvin mukana pelissä. Kun teemme saman huomenna, on meillä hyvä mahdollisuus mennä jatkoon (ykkösflightiin) reikäpeleihin.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje