16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkanen hioi lähipelin "rautaisaan" kuntoon, ja se on nostanut hänet Suomen ykköspelaajaksi

Tapio Pulkkanen kuuluu DP World Tourin lähipelitilaston eliittiin. Kuva: Getty Images

Kuuluisa Belfryn golfkeskus isännöi tämän viikon British Mastersia.

Tapio Pulkkanen on esittänyt tänä vuonna mainioita otteita DP World Tourilla. Hän on ollut kiertueella suomalaisittain omaa luokkaansa, sillä koossa on jo kolme top 10 -sijoitusta Mikko Korhosen ja Kalle Samoojan yhtä top-kymppiä vastaan.

Pulkkanen pelasi viime viikonvaihteen Catalunya Championshipissä yhden päätöspäivän parhaista kierroksista, ja kiri yhdeksänneksi. Kaksi muuta top 10 -sijoitusta ovat tulleet Etelä-Afrikasta (5:s) ja Arabiemiraateista (7:s).

DP World Tourin rankingissa 50:ntenä oleva Pulkkanen nousi maailmanlistan tuoreimmassa päivityksessä sijalle 215 ja samalla Suomen ykköspelaajaksi ohi Samoojan. Hyvien esitysten taustalla merkittävänä tekijänä on ollut laadukas lähipeli.

Hän on kiertueen strokes gained: around the green -tilastossa upeasti kuudentena, ja kun huomioidaan vain yli 10 kierrosta koonneet pelaajat, on Pulkkasen edellä ainoastaan kaksi nimeä. Kyseinen tilasto huomioi kaikki 50 jaardin sisällä lipusta lyödyt lyönnit eli käytännössä pitchit, chipit ja bunkkerilyönnit.

”Tilastoidenkin mukaan lähipelini on ollut rautaisaa tänä vuonna. Siihen olen tyytyväinen, ja sen avulla olen huonompinakin lyöntipäivinä saanut kohtalaisia tuloksia aikaan”, Pulkkanen sanoi.

Onnistumisia on ollut muillakin tärkeillä osa-alueilla. Strokes gained: putting -tilastossa hän mahtuu ylimpään neljännekseen ja draivipituuksissa hänen keskiarvonsa uupuu puolisen metriä top 20:sta.

Avauksissa käytän jonkin verran täällä myös pitkää rautaa ja spoonia.

Draivaaminen on myös Pulkkasen haavoittuvainen kohta, sillä avausten tarkkuutta kuvaavassa driving accuracy -tilastossa hän löytyy vasta sijalta 185 saatuaan par-nelosten ja -viitosten avauksista 39,76 prosenttia väylälle. Tällä on selvä yhteys siihen, miksi Pulkkanen ei mahdu strokes gained: off the tee- ja approach-tilastoissa sadan ensimmäisen joukkoon.

Tällä viikolla DP World Tourilla kilpaillaan Birminghamin seudulla Englannissa kuuluisan Belfryn golfkeskuksen Brabazon-kentällä, jolla pelaajilta kysytään tarkkoja avauksia.

”Belfry on tiukka testi, kuten edellinen viikkokin oli. Viime vuonna raffi oli kylläkin tiukempaa. Kenttä vaatii hyvää tiiltä griinille -peliä, ja toivotaan, että pystyn siihen tällä viikolla. Avauksissa käytän jonkin verran täällä myös pitkää rautaa ja spoonia (puukolmosta)”, Pulkkanen totesi.

Hän sijoittui viimevuotisessa British Mastersissa 52:nneksi. Sami Välimäki oli 21:s ja kolmannen sijan jakanut Mikko Korhonen jäi vain lyönnin päähän isäntämaan Richard Blandin voittaman kilpailun uusinnasta. Kalle Samooja ei ollut kisassa mukana.

Korhosen pelityyliin Belfryn Brabazon, kuten tiukat kentät yleensäkin, sopii erityisen hyvin. Hän on kiertueen driving accuracy -tilastossa peräti neljäntenä edellään vähintään kahdeksan kierrosta koonneista vain Englannin Ashley Chesters, 0,62 prosentin erolla.

Torstaina alkavan British Mastersin juuret juontavat vuoteen 1946. Ryder Cupista ja Open Championshipistä tutussa Belfryssä kilpailu pelataan nyt viidennen kerran.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

10.20 Kalle Samooja – Nacho Elvira ESP – Fabrizio Zanotti PAR (1)
10.40 Ben Schmidt ENG – Lucas Bjerregaard DEN – Sami Välimäki (1)
15.40 Mikko Korhonen – David Law SCO – Nino Bertasio ITA (10)
16.00 Tapio Pulkkanen – Francesco Laporta ITA – Sebastian Söderberg SWE (10)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Lukija530 says:

    Miten eri tilastointitavat näyttävät niin erilaista kuvaa. DP:n kauden scramble tilastossa Pulkkanen on sijalla 100 keskivertoa selvästi heikommilla prosenteilla. Ja puttitilastot näyttävät silti hyviltä. Strokes gained pitäisi tietysti antaa tarkempaa kuvaa, mutta ei niiden pitäisi noin eri laidoilla olla scrambles-tilaston kanssa.