26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Suomella loistava päivä senioreiden EM-kotikisoissa – Cup-joukkue lähellä mestaruutta

Championship-ryhmä pelasi toisen kierroksen toiseksi parhaan yhteistuloksen ja oli torstain kovin nousija.

Suomen seniorimaajoukkue (+41) oli kuin uudestisyntynyt Aulangon Eversti-kentällä jatkuneen EM-joukkueturnauksen toisella kierroksella. Ryhmä sai koottua torstaina kokonaistulokseen neljä tasapainoista kierrosta ja nousi 11. sijalta viidenneksi.

Eroa kärjessä jatkavaan ja mestaruutensa käytännössä varmistaneeseen Isoon-Britanniaan (+7) on 34 lyöntiä, mutta kolmantena oleva Ruotsi on vain yhdeksän lyönnin päässä.

Suomen parhaasta tuloksesta vastasi avauskierroksen tapaan Juha Selin (73), joka sai nyt kaivattua taustatukea Ari Vauhkoselta (74), Jaakko Maliselta (75) ja Kari Lindströmiltä (77). Suomi jakoi kokonaistuloksellaan 299 Ison-Britannian kanssa päivän toiseksi kovinta saldoa, edellään vain kolme lyöntiä paremmin pelannut Ruotsi.

”Tänään oli stediä golfia”

Ari Vauhkosen vaisu esitys aiheutti keskiviikkona pientä huolta suomalaisleirissä, mutta torstaina espoolaisella oli täysin toisenlainen ääni kellossa.

”Oli syytäkin ryhdistäytyä. Tänään oli stediä golfia, vaikka jokunen tyhmä bogi myrskyn ja sateen aikana korttiin eksyikin. Yhden kolmen putin griinin otin ja 17. reiän foregriiniltä tuli myös kolme puttia. 16:lla livahti bogi bunkkerin kautta, mutta muuten esitin omaa normaalia peliä”, hän sanoi.

Nyt on henki päällä, ja takaa-ajajan asema on helpompi.

Avauskierrokseensa Vauhkonen käytti kymmenen lyöntiä enemmän.

”Se oli väsyneen miehen touhua. En ollut pitänyt pelaamisesta kymmeneen päivään kuin yhden välipäivän, mikä taisi vähän kostautua. Eilinen oli vuoden heikoin kierrokseni, sitä ennen oli tullut pelattua vain yksi kasiykkönen. Pitäisi kai joskus malttaa hiukan pysähtyä, mutta ainakin keskiviikon kierros sai sen aikaan.”

Vauhkosella on edelleen täysi luottamus, että joukkue perjantaina mitalin Aulangon EM-kisoista saalistaa.

Palloa toisen kierroksen päätösreiästä nostava Juha Selin oli kotijoukkueen paras pelaaja myös torstaina. Kuva: Aulanko Golf

”Kyllä me mitalin otamme, värillä ei ole väliä. Nyt on henki päällä, ja takaa-ajajan asema on helpompi. Kaikki paineet ovat edellämme olevilla joukkueilla, ja meillä on toisaalta vain voitettavaa”, Aulangon hotellin kylpylään palautumaan lähtenyt Vauhkonen huikkasi.

Ison-Britannian ja Ruotsin välissä toisena on Italia, jota Suomi jahtaa 14 lyönnin päässä.

Cup-joukkueella edelleen hurja tahti päällä

Tawast Golfissa pelattavassa tasoituksellisessa Cup-kilpailussa Suomi jatkaa edelleen vakuuttavassa johtoasemassa. Eroa toisena jatkavaan Isoon-Britanniaan on nyt kymmenen lyöntiä.

Seppo Pakola pysytteli myös toisen kierroksen jälkeen henkilökohtaisten tulosten ykkösenä ja Jouko Latvakangas löytyy viidenneltä sijalta.

Vaikka kyseessä onkin vain ja ainoastaan hcp-kilpailu, ovat myös Suomen scratch-tulokset olleet mainioita.

Suomen neljän parhaan pelaajan muodostaman kokonaistuloksen tasoitukseton keskiarvo oli ensimmäisenä päivänä hieno, 76,25 eikä torstainakaan tästä jääty paljon (77,0) jälkeen. Edellä mainitut lukemat kertovat paljon tämän joukkueen vakuuttavasta tasosta.

Portugali on Cup-kilpailussa kolmantena, 12 lyöntiä Suomen perässä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje