16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Suomalaisten birdiejuna puksuttaa kovaa Dubaissa

Mikko Korhonen oli keskiviikkona kisan tarkin draivaaja osuttuaan avauksillaan yhtä vaille kaikkiin väyliin. Kuva: Getty Images.

Jatkokierroksilla nähdään kolme suomalaista.

Suomen ET-nelikosta kolme oli torstaina aamuvuorossa Golf in Dubai Championship -kilpailun toisella kierroksella. Kisan keskiviikkona hyvin käynnistäneet Mikko Korhonen ja Tapio Pulkkanen eivät aamu-unisuudesta kärsineet, vaan jatkoivat siitä, mihin eilen jäivät: molemmat avasivat kierroksensa birdiellä.

Avausreiänkin jälkeen birdiejuna pysyi kiskoilla, eivätkä hetkelliset notkahdukset bogien muodossa kääntäneet sen suuntaa. Lopulta sekä Korhosen että Pulkkasen birdiesaldo toiselta kierrokselta oli kuusi ja tulos 69 (-3).

”Ihan ok päivä tänään. Oli aikainen aamulähtö, sain jumppailtua kropan suhteellisen hyvin hereille. Vähän draivasin heikosti tänään, mutta rautalyöminen oli hyvää ja puttikin toimi. Tästä hyvä jatkaa hommia!” Korhonen kommentoi kierroksensa jälkeen.

Korhonen jakaa oman kierroksensa jälkeen kilpailussa 15. sijaa tuloksella -9, Pulkkanen puolestaan sijaa 20 tuloksella -8.

Pulkkanen hioi hieman tavallista pidempään peliään kisapaikalla ennen koitoksen käynnistymistä, ja se on näkynyt vakaana tekemisenä. Avauskierroksella Pulkkanen osui yhtä vaille kaikkiin viheriöihin lähestymisillään. Koko kauden keskiarvo Pulkkasella on reilut 63%, joten parannus on melkoinen.

”Muutaman viikon kisatauon jälkeen oli hyvä tulla paikalle ajoissa. Varsinkin lähipeli oli vähän ruosteessa aluksi…Griinit melko pehmeät edelleen, mikä mahdollistaa hyvän skoorauksen”, hän viestitti eilen.

”Tänään oli melkolailla samanlaista peliä kuin eilen. Vähän vähemmän väyläosumia ja pieniä ongelmia oli paikoitellen. Lyöminen kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvällä tasolla ja puttikin toiminut mallikkaasti. Samalla sykkeellä viikonloppuun”, Pulkkanen kommentoi torstaina.

Päivän toistaiseksi parhaasta suomalaiskierroksesta, Kalle Samooja käynnisti kierroksensa kello 10.10 Suomen aikaa, vastasi kuitenkin lopulta Sami Välimäki, joka teki tuloksen 68 (-4). Hän ei ole tahkonnut birkkuja aivan Korhosen ja Pulkkasen tahtiin, mutta on pystynyt pitämään korttinsa puhtaana bogeista jo kahden kierroksen ajan. Välimäki on kahden kierroksen jälkeen tuloksella -6 kilpailussa 29. sijalla.

Aivan keskiviikon tapaisia peijaisia kentällä ei torstaina pidetty, vaikka par oli jälleen paperia. Päivän toistaiseksi parhaasta tuloksesta, 63 (-9), vastasi Englannin Steven Brown, joka nousi jakamaan neljättä sijaa tuloksella -11. Kärjessä porskuttaa maanmies Ross Fisher tuloksella -14.

Kalle Samooja lähti toiseen kisapäivään tuloksesta +1. Jatkokierroksille yltääkseen hänen on pystyttävä hyvään kierrokseen, sillä cut-raja on -2, mutta saattaa hyvinkin vielä noista lyönnillä tai kahdella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje