16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Suomalaiskolmikolle jäi kirittävää Hampurin tuulissa – "Peli ei oikein palkinnut"

Kalle Samooja voitti viime vuonna Porsche European Openin finaalipäivän huiman suorituksen siivittämänä. Kuva: Getty Images

DP World Tourin kilpailun avauspäivänä tuuli näytteli merkittävää roolia.

Porsche European Openissa Saksassa on kolme suomalaista jahtaamassa menestystä. Mielenkiinto kohdistuu ennen muuta Kalle Samoojaan, sillä hän puolustaa kilpailun voittoa viime vuodelta.

Ensimmäisen päivän tarina koostui siitä, kuka pystyy selviytymään parhaiten kovassa tuulessa haastavalla kentällä. Samooja väläytteli ajoittain, kuten esimerkiksi viidennellä reiällä, jossa hänen lyöntinsä oli senttien päässä hole in onesta.

Kyseisellä par-kolmosella Samooja sai erinomaisen avauslyönnin jälkeen mahdollisuuden birdieen noin kolmesta metristä, mutta putti ei kolahtanut reikään. Hän oli tehnyt birdien edellisellä reiällä, joten tilaisuus vauhdikkaaseen lähtöön oli olemassa. Kyseinen birdie jäi lopulta Samoojalle päivän ainoaksi.

Parien ja kolmen bogeyn myötä turkulainen päätyi tulokseen +2.

”Tiiltä griinille ihan vuoden parasta peliä. Nyt ei vaan peli oikein palkinnut. Aika tuulinen päivä ja griinit ovat iltapäivällä pomppuisia. Huomenna lähdetään aamusta samalla höyryllä liikkeelle”, Samooja sanoi tiedotteessa.

Tapio Pulkkanen on samassa tuloksessa, vaikka hän iski neljä birdieä. Kuuden bogeyn seurauksena tulos kipusi pari pykälää plussan puolelle.

Samooja ja Pulkkanen jakavat ensimmäisen kierroksen jälkeen sijaa 54, kun viimeisissä ryhmissä lähteneiltä on vielä muutama väylä pelaamatta.

Sami Välimäki +5 tarvitsee perjantaina huippupäivän yltääkseen jatkokierroksille.

Kisa on totutunlaisesti tasainen vielä ensimmäisen päivän jälkeen. Par-tuloksella jakaa tällä hetkellä sijaa 18, joten varsinkin Samoojalla ja Pulkkasella on pakkasen puolelle painuvilla tuloksilla mahdollisuus parannella asemiaan rutkasti.

Kärjen tuntumaan riittää joka tapauksessa kirittävää, sillä kisaa johtavat Maximilian Kiefer ja Simon Forsström tuloksella -4.

Kierroksensa -3 pelannut Tanskan Marcus Helligkilde kuvaili ensimmäisen päivän olosuhteita seuraavasti DP World Tourin haastattelussa.

”Osa kentän väylistä on tässä tuulessa uskomattoman vaikeita. Kenttä on joka tapauksessa upeassa kunnossa ja täällä on paljon hienoja golfreikiä. Tämä on kova testi pelaajille”, tanskalainen kertoi.

Suomalaisten lähtöajat perjantain kierrokselle (Suomen aikaa):

8:40 Kalle Samooja
9:00 Tapio Pulkkanen
14:00 Sami Välimäki

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje