26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Suomalaisille jälleen top 10 -sijoitus LET-kiertueella – Komulainen Ranskan avoimissa kauden parhaaseensa

Noora Komulainen sijoittui naisten Euroopan kiertueella ensimmäisen kerran kymmenen joukkoon sitten toukokuun 2019. Kuva: Tristan Jones/LET

Noora Komulainen esitti tasapainoisia otteita vaativassa turnauksessa. 19-vuotias ruotsalainen huippulupaus otti jo kauden toisen voittonsa.

Noora Komulainen (-1) esitti lähellä Bordeaux’ta käydyssä Ladies Open de France -kilpailussa jämäkkää golfia. Hän pelasi tyylilleen uskollisena kolmantena peräkkäisenä päivänä parin tuntumassa liikkuneen tuloksen – tällä kertaa yhden alle – ja sijoittui mainiosti yhdeksännelle tilalle.

Kahdella edellisellä kierroksella yhden birdien ja bogin tehnyt Komulainen poikkesi lauantaina sen verran kaavasta, että tuloskorttiin piirtyi nyt kaksi birdieä ja yksi bogey.

Eroa voiton vieneeseen Julia Engströmiin (-7) Golf de Médoc Resortin kentällä kertyi kuusi lyöntiä.

”Ehjä kisa, ja tänään oli selkeästi parasta lyömistä. Tällä viikolla mieli oli tosi tyyni ja peli tuntui aika helpolta”, vaativassa kilpailussa viimeisenä yhteistuloksellaan parin alittanut Komulainen iloitsi.

Kyseessä oli tänä vuonna viisi kilpailua pelanneen Komulaisen paras sijoitus Ladies European Tourilla. Kaksi pitkän tauon jälkeen käytyä turnausta päättyi karsiutumiseen. Kahdessa alkuvuodesta Australiassa pelatussa kisassa hän oli 50:s ja 28:s.

”Olen vetänyt treeneissä jo pitkään hyvin, mutta Ladies Scottish Openissa ja viime viikolla Sveitsissä tuli tehtyä isoja virheitä, vaikka peli muuten olikin ihan hyvää.”

Julia Engströmistä tuli kauden ensimmäinen tuplavoittaja Ladies European Tourilla. Kuva: Tristan Jones/LET

Komulaisen yhdeksäs tila oli suomalaisille kolmas peräkkäinen top 10 -sijoitus LET:llä. Sanna Nuutinen sijoittui kahdessa edellisessä kisassa kolmanneksi.

Neljän lyönnin etumatkalta päätöspäivään lähteneelle Julia Engströmille oli käydä lauantaina ohraisesti. Intian Tvesa Malik ja Ranskan Celine Herbin rutistivat loppusuoralla iholle, mutta tulokseen 72 jäänyt ruotsalainen piti lyönnin marginaalilla pintansa.

Voitto oli 19-vuotiaalle tähtipotentiaalia omaavalle Engströmille uran ja kauden toinen LET-kiertueella. Ensimmäinen tuli helmi-maaliskuun vaihteessa Australiassa New South Wales Women’s Openissa.

Kilpailun kaksi muuta suomalaista, Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen karsiutuivat.

LET:n turnaukset jatkuvat marraskuun alussa Dubaissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje