26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Suomalaiset yllättävällä joukolla European Tourin korttijahtiin

Sami Välimäki ei ole pelannut vielä täyttä vuotta ammattilaisena. Nyt hän tavoittelee jo pelioikeutta Euroopan pääkiertueelle. Kuva: Pro Golf Tour

Turnauksen kaikki neljä suomalaista ovat ensimmäistä kertaa mukana kiertueen karsintafinaalissa. Ryhmän konkari Janne Kaske lähtee kisaan kaikki tai ei mitään -mentaliteetilla.  

Kaikkiaan 156 pelaajaa aloittaa perjantaina vaativan urakkansa Espanjan Tarragonassa käytävässä European Tourin kuusipäiväisessä karsintafinaalissa, jonka 25 parasta ja samaan tulokseen yltäneet saavat kortin ja täyden pelioikeuden pääkiertueelle kaudeksi 2020.

Suomalaisista kolmatta kertaa Lumine Golf Clubin kahdella kentällä pelattavassa kilpailussa ovat mukana Janne Kaske, Juuso Kahlos, Lauri Ruuska ja Sami Välimäki. Kullekin esiintyminen kiertueen karsintafinaalissa on ensimmäinen.

Nelikosta Kahlos ja Ruuska olivat niiden 842 pelaajan joukossa, jotka lähtivät hakemaan paikkaa karsintafinaaliin ensimmäisestä karsintavaiheesta lähtien. Kaske pääsi ylimmälle karsintaportaalle Asian Tourin kiintiöstä ja Välimäen korttijahti alkoi toisen karsintavaiheen kilpailuista.

Ruuska voitti Fleesenseessä syyskuussa pelatun ykkösvaiheen kisan ja sijoittui Club de Golf Bonmontin kentällä maanantaille venyneessä kakkosvaiheen turnauksessa viidenneksi. Mainiossa vireessä viime viikolla olivat myös Desert Springsissä kolmanneksi yltänyt Kahlos ja Las Colinasissa yhdeksänneksi kiilannut Välimäki.

Suomalaiset lähtevät jahtaamaan korttia ET:lle paitsi yllättävällä, myös ilahduttavan isolla joukolla. Vuoden 2017 karsintafinaalissa oli kuusi suomalaista, mutta tyypillisimmin sinivalkoista väriä on kuluvan vuosikymmenen karsintahuipennuksissa ollut 1–2 pelaajan edestä.

Viimeisen viiden vuoden sisällä useimmin karsintafinaalissa on nähty Roope Kakkoa – yhteensä kolme kertaa. Oliver Lindell oli Luminessa viime ja toissa vuonna, mutta nyt molempien tie ET:n karsinnoissa nousi pystyyn toisen vaiheen kilpailuissa.

Yleensä suomalaisten karsijoiden joukossa on ollut ainakin yksi vähintään Challenge Tourilla harjaantunut pelaaja. Nyt koko, puoliksi kokematonkin joukko tulee Kaskea lukuun ottamatta satelliittikiertueen ympyröistä. Se tarjoaa samalla jokaiselle kandidaatille tilaisuuden avata freesejä suomalaisnäkymiä kansainvälisen huippugolfin kirkkaampiin valoihin.

Lauri Ruuska pelasi ET:n esikarsinnoissa vakuuttavasti. Kuva: Swedish Golf Tour

Pienimmällä ”vaivalla” Luminen kuuden kierroksen turnaukseen pääsi Kaske, joka ei ole pelannut tänä vuonna yhtään kilpailua ET:n karsinnoissa. Hän oli elokuussa AT:n rankingissa viiden parhaan karsintoihin ilmoittautuneiden joukossa ja paikka aukesi saman tien karsintafinaaliin.

Kasken kauden kohokohta osui toukokuun alussa Koreassa pelattuun Asian Tourin kilpailuun, jossa hän kärsi uusintatappion isäntämaan Taehee Leelle.

Ruuska saavutti tänä vuonna Nordic Liigassa kahdeksan top 10 -sijoitusta ja Kahlos yhden top-kolmosen.  Ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaava Välimäki puolestaan voitti upeasti neljä kilpailua Saksan Pro Golf Tourilla, ja jäi rankingissa täpärästi kakkoseksi.

Karsintojen kakkosvaiheen kautta paikan karsintafinaaliin lunasti 80 pelaajaa. Loput kilpailijat saapuvat turnaukseen lähinnä ET:n, Challenge Tourin ja pienempien hajakiintiöiden kautta.

Kilpailussa pelataan kaksi kierrosta golfkeskuksen Lakes- ja Hills-kentillä, kunnes 70 parasta ja samaan tulokseen yltäneet jatkavat Lakes-kentällä pelattavalle kahdelle viimeiselle kierrokselle. Viime vuonna cut-raja asettui -6:n kohdalle, ja korttiin riitti tulos 412 (-16).

Lumine Golf Clubilla nähdään tuttuun tapaan runsaasti Euroopan kiertueella voittaneita pelaajia, kuten Bradley Dredge, Gonzalo Fernandez-Castano, Brett Rumford, Matteo Manassero, Marcel Siem, Paul Dunne sekä Ryder Cupissakin pelannut Jamie Donaldson.

Koko joukon ainoa amatööri on Islannin Bjarki Petursson.

Kuusi suomalaista saanut kortin karsinnoista

Yhteensä 13 suomalaispelaajalla on ollut kortti European Tourille. Karsintojen kautta ensimmäisinä tiensä pääkiertueelle raivaisivat jo 1990-luvulla Anssi Kankkonen ja Mika Piltz.

Vuosituhannen alussa suomalaisten karsintamenestys jäi laihaksi, kunnes Tuomas Tuovinen meni läpi syksyllä 2005. Mikko Korhonen ja Roope Kakko tekivät saman tempun viisi vuotta myöhemmin.

Toistaiseksi viimeinen karsinnoista ensimmäisen kerran kortin saanut suomalainen on Peter Erofejeff, vuonna 2012. Kaksi vuotta myöhemmin Korhonen voitti karsintafinaaliin ja teki paluun pääkiertueelle. Tämän jälkeen suomalaiset eivät ole korttia karsintojen kautta ET:lle saaneet.

Mikko Korhonen on edellinen ET:n karsintafinaalista kortin saanut suomalaispelaaja. Kuva: Getty Images

Challenge Tour -menestyksellään paikan ET:lle ovat lunastaneet Kalle Väinölä (1996), Anssi Kankkonen (1997), Toni Karjalainen (2005), Antti Ahokas (2008), Roope Kakko (2013), Tapio Pulkkanen (2017), Kim Koivu (2018) ja Kalle Samooja (2018).

Mikko Ilonen ei liiemmin viettänyt aikaansa karsinnoissa tai haastajakiertueella edetäkseen ET:lle. Hyvä esitys vuoden 2001 Open Championshipissä ja sen myötä seuraavalle kaudelle saatu rajoitettu pelioikeus saattelivat Ilosen pitkälle ja onnistuneelle peliuralle.

Suomalaisten lähtöajat ET:n karsintafinaalin ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

10.50 (Hills/1) Lauri Ruuska-Fredrik Nihlen SWE-Chase Hanna USA
11.20 (Hills/1) Sami Välimäki-David Micheluzzi AUS-Blake Windred AUS
11.45 (Lakes/1) Jinho Choi KOR-Janne Kaske-Ben Stow ENG
11.50 (Hills/10) Juuso Kahlos-JC Ritchie RSA-Nicolai Kristensen DEN

Kaske: ”Olen täällä kaikki tai ei mitään meiningillä”

Janne Kaske on yksi ET:n karsintafinaalin mielenkiintoisimmista suomalaisnimistä. Porvoolaislähtöistä pelaajaa ei ole viimevuosina juuri Euroopassa näkynyt, sillä hän on jo pidempään luonut uraa Aasian puolella.

Kaske pelasi viime viikolla Asian Tourin kalenteriin kuuluvassa Thailand Openissa, ja lähti pikaisesti kisan jälkeen taittamaan matkaa kohti Espanjaa.

”Ihan hyvä kisa alla. Sain vähän taistella tokalla rundilla selvittääkseni cutin, mikä oli hyvää valmistautumista tätä viikkoa varten. Lyöminen on ollut viime aikoina vähän ailahtelevaa, mutta lähipeli on toiminut ja olen saanut sentään jonkinlaisia tuloksia aikaiseksi”, Thaimaan avoimissa sijalle 39 päätynyt Kaske sanoi keskiviikkona.

Hänelle Lumine Golf Club ja sen kisa-areenat ovat uusia tuttavuuksia. Myös espanjalaisten kenttien toisenlaisiin pintoihin on riittänyt hieman totuttelemista.

”Tänään pelasin harkkarundin Lakesilla ja huomenna menen tutkimaan Hills-kenttää. Lakes on tosi straightforward-kenttä (suora), melko helppokin, mutta tuulessa tietenkin kaikki on haastavampaa. Ruoho ja pinnat ovat tietenkin melko erilaiset täällä syksyisessä kelissä kuin kotona Aasiassa. Erilaiset makuut ja tuuliset olosuhteet vaativat hieman totuttelua, mutta sain tänään vähän ajatuksesta kiinni.”

Onko kokeneesta Janne Kaskesta karsintojen mustaksi hevoseksi?

Yhdeksän vuotta ammattilaisena pelanneelle Kaskelle karsinnat ovat ennestään tuttuja muun muassa Aasian ja Japanin kiertueilta. 33-vuotias pelaaja tuskin sortuu ainakaan kokemuksen puutteesta kovassa karsintafinaalissa.

”Kuuden rundin kisassa on mun mielestä tärkeintä pysyä rauhallisena – muutama huono hetki ei vielä kaada koko hommaa, sillä kisa on maraton. Myös ensi vuoden työpaikka on taattu Aasiassa, joten siinä mielessä mulla on ehkä stressittömämpi tilanne kuin monella muulla täällä.”

Tarragonassa Kaske aikoo laittaa kaiken peliin, ja vain kortti on tavoitteena. Karsintarajan selvittäminen avaa paikan jo Challenge Tourille, mutta haastajakiertue ei kuulu olennaisesti hänen suunnitelmiinsa.

”Olen täällä kyllä vähän kaikki tai ei mitään meiningillä. En usko pelaavani CT:llä kuin ehkä muutaman kilpailun, mikäli ne sopivat Aasian kiertueen kalenteriin. AT:n ja ET:n yhdistäminen taas onnistuisi hyvin useiden yhteiskisojen myötä ja se [kortti] on tietenkin tavoite täällä.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje