26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Suomalaiset täyttä rautaa ET:llä – Välimäki ja Korhonen jakavat kärkipaikkaa Omanissa!

Tästä käynnistyi Sami Välimäen kierros, jonka tulokseen ei kukaan toinen ole vielä pystynyt vastaamaan meneillään olevassa Oman Openissa. Kuva: Getty Images

Sami Välimäki jäi 30 sentin päähän kenttäennätyksestä, ja Mikko Korhonen peesasi hienosti päivän toiseksi kovimmalla tuloksella.

Sami Välimäki, Mikko Korhonen ja Kalle Samooja ovat pelaamassa Omanin Muscatissa suomalaisittain kaikkien aikojen turnausta European Tourilla. Välimäki ja Korhonen (-11) jakavat päätöspäivän alla kilpailun johtopaikkaa ja kärkiryhmässä lauantaina pelannut Kalle Samoojakin on heistä vain kolmen lyönnin päässä, 11. sijalla.

Päivän nimi oli Oman Open -turnauksen toistaiseksi kovimman noteerauksen pöytään iskenyt Sami Välimäki, jolle avautui lopussa paikka jopa nousta jakamaan Al Mouj -kentän ennätystä. Pitkä birdie-putti 18. reiällä jäi aavistuksen lyhyeksi, ja Välimäelle kirjattiin lopulta upea kahdeksan alle -tulos, 64.

Välimäen tuloskortti oli kuin suoraan maailman terävimmältä huipulta. Kiertuetulokas teki molemmilla kenttäpuoliskoilla neljä birdieä, jotka tulivat neljässä kahden peräkkäisen birdien ryppäässä. Hän oli elementissään pitkillä rei’illä tehtyään jokaiselle birdien. Kolme birdieä tuli par-nelosilla ja yksi par-kolmosella.

”Tosi tasaista lyömistä tiiltä griinille, sitten muutama hyvä putti. Hyödynsin myös par-viitoset”, Välimäki kertoi Golfpisteelle hienosti sujuneen urakkansa jälkeen.

European Tourin tv-lähetyksen haastattelijalle Välimäki totesi latautuvansa ratkaisevalle kierrokselle nauttimalla hyvän aterian ja nukkumalla kunnon yöunet.

Mikko Korhosen esitys ei liiemmin kalvennut Välimäen suorituksen rinnalla. Hän aloitti lauantaina kolmella peräkkäisellä birdiellä ja teki kaksi birdieä lisää etuysin lopulla. Korhosen meno oli jatkossakin vahvaa, sillä rahkeissa riitti vielä kahteen birdieen rei’illä 15 ja 18.

”Oikein hyvä kierros tänäänkin. Ei mitään ongelmia oikeastaan, löin hyvin koko päivän ja puttaaminen oli myös hyvää”, Korhonen sanoi.

”Tasainen paketti näyttää olevan kärjessä, paljon jätkiä samoissa tuloksissa. Keskitytään omiin hommiin huomenna.”

Kaksi birdieä kolmannella kierroskella tehnyt Kalle Samooja oli 15. reiän jälkeen lyönnin päässä maanmiehistään, kunnes teki harmillisen tuplabogin kentän viimeisellä (16) par-viitosella. Tämä pudotti hänet top 10:n ulkopuolelle. Tasaisessa kilpailussa paluu kärkitiloille voi tosin tapahtua nopeastikin, joten turkulaisella on sunnuntaina yhä kaikki eväät isoon menestykseen.

”En päässyt oikein samanlaiseen lentoon tänään kuin eilen. Vähän tuollainen puolustusvoitto, näin voisi sanoa”, tuloksen 72 lyönyt Samooja kertoi tiedotteessa.

Hänen mukaansa vaivana olivat välimatkat.

”Sitten piti valita se turvallisempi, eikä tullut kevyillä vedoilla osuttua lähelle. Jostain syystä puttikaan ei tänään yltänyt reikään asti. Toivotaan, että joku meistä nostaa kannua huomenna”, Samooja sanoi viitattuaan kahden muun suomalaisen onnistumisiin.

Välimäen ja Korhosen jakamalla kärkipaikalla on ruuhkaa, sillä tilanteessa -11 on neljä muutakin pelaajaa: Englannin Callum Shinkwin, Etelä-Afrikan Brandon Stone, Hollannin Joost Luiten sekä Tanskan Rasmus Højgaard.

Mikko Korhonen saa Sami Välimäestä ja Callum Shinkwinistä seuraa sunnuntain viimeiseen peliryhmään. Kuva: Getty Images

Kaksikon nousu voittotaisteluun on ollut alun tahmeuden jälkeen komeata katseltavaa. Välimäki ja Korhonen olivat avauspäivän päätteeksi ennustetun karsintarajan takana, mutta ovat sittemmin kohentaneet pitkin harppauksin otteitaan aina voittotaisteluun saakka.

Koko suomalaiskolmikon tuloskunto on ollut Omanissa hurja: Välimäki, Korhonen ja Samooja ovat latoneet kahden edellisen päivän aikana yhteistuumin peräti 38 birdieä ja yhden eaglen. Kolmannella kierroksella trion ainoa parin ylittänyt reikätulos syntyi Samoojan toimesta 16:lla.

Tulostaulu on suomalaisnäkökulmasta ainutlaatuinen, sillä yhtä korkealla ei kahta sinivalkoista lippua ole aiemmin nähty ET:n kilpailussa kolmen kierroksen jälkeen. Historiallista on sekin, että sunnuntain kärkiryhmässä pelaa kaksi suomalaista: Välimäen ja Korhosen seuraksi ”johtopalloon” liittyy Callum Shinkwin.

Välimäki, 21, ja Shinkwin, 26, tavoittelevat ensimmäistä ET-voittoaan, Korhosen, 39, tilastoista löytyy entuudestaan kaksi ykköstilaa, tuorein viime vuoden China Openista. Shinkwin on ollut lähimpänä voittoa vuoden 2017 Scottish Openissa, missä hän kärsi playoff-tappion Espanjan Rafa Cabrera-Bellolle. Välimäki pelaa Omanissa vasta kuudetta ET-kilpailuaan, paras saavutus on jaettu seitsemäs sija helmikuun alussa Australiassa käydyssä ISPS Handa Vic Openissa.

Oman Openin palkintopotissa on vajaat 1,6 miljoonaa euroa, josta voittaja kuittaa noin 256 000 euroa.

Suomalaisten lähtöajat sunnuntain kierroksella (Suomen aikaa):

8.52 Martin Kaymer, GER-Kalle Samooja-Adrien Saddier, FRA
9.25. Callum Shinkwin, ENG-Mikko Korhonen-Sami Välimäki

Viasat Golf lähettää European Tourin kilpailuista päivittäin suoria lähetyksiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje