26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Suomalaiset putosivat Asian Tourin karsinnoissa

Kalle Samoojan kohtaloksi on koitumassa karsiutuminen yhdellä lyönnillä. Kuva: Getty Images

Asian Tourin karsintafinaalista ei tullut suomalaisjuhlaa. Kun kisa jäi kaikkien neljän suomalaispelaajan osalta kahden kierroksen mittaiseksi, on jo finaalin puolivälissä selvää, että ainoa Asian Tourilla tulevalla kaudella pelaava suomalainen on Joonas Granberg.

Lähimmäs jatkopaikkaa pääsi Kalle Samooja (par/ 72, 71), joka karsiutui lopulta vain yhdellä lyönnillä. Cut-rajaksi piirrettiin tulos -1, ja rajan selvitti 82 pelaajaa 250:stä.

Samoojan tilanne on siksikin kiusallinen, että kilpailun 40 parhaan joukkoon, ja kiertueen pelioikeuteen, riittää kahden kierroksen jälkeen tulos -3. Samooja jäi siitä vain kolmen lyönnin päähän.

Peter Erofejeffin (+4/ 74-73) sijoitus kilpailussa oli lopulta T145 ja Jaakko Mäkitalon (+6/ 74-75) T173. Jani Perttilä (+7/ 74-76) päätyi sijalle T185.

”Mitähän sitä tekis isona… Putti aivan kujalla ja olkapää romuna. Kotiin ja lääkäriin ja sit mietintämyssy päähän”, Mäkitalo summasi kilpailun Twitterissä.

Kisaa johtavat puolivälissä Yhdysvaltojen Jarin Todd ja Paul Peterson tuloksella -9. Karsinta päättyy lauantaina.

Sami Sarpakunnas

12.2. kello 14.24
Kalle Samooja on parhaana suomalaisena kahden lyönnin päässä pelioikeuteen oikeuttavasta sijoituksesta Asian Tourin karsintafinaalin avauskierroksen jälkeen.

Tourin karsintafinaali alkoi suomalaisten osalta odottavissa merkeissä. Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen yksikään suomalaisista ei ole korttiin oikeuttavilla sijoilla, joihin tarvitaan avauskierroksen jälkeen tulos kaksi alle parin.

Siitä kahden lyönnin päässä tuloksessa par, sijalla T82, on parhaana suomalaisena Kalle Samooja. Turkulaisen peli pysyi etuysin ajan hyvin kasassa, ja kierroksen puolessa välissä Samooja oli jo tuloksessa kaksi alle.

Kierroksen toisella puoliskolla (reiät 1–9) Samooja kirjasi kolmen birdien lisäksi viisi bogeya, ja tulos painui pariin.

Samoojasta kahden, ja kortista neljän, lyönnin päässä sijalla T132 ovat niin ikään Lakeview’n kentällä kisansa aloittaneet Peter Erofejeff ja Jaakko Mäkitalo (+2/ 74).

Springfieldin kentällä pelannut Jani Perttilä on tuloksella +3( 74) kilpailuun selviytyneen 250 pelaajan joukossa sijalla T164.

Kilpailua johtaa kahden lyönnin turvin Australian Nathan Holman (-8/ 63). Finaalin 40 parasta ja saman tuloksen pelanneet saavat ensi kaudeksi pelioikeuden Asian Tourille. Kilpailu päättyy lauantaina.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)