Ensimmäisenä PGA Tourin finaalista rannalle jäänyt Theegala sai balsamia haavoilleen.
Sahith Theegala (-21) otti vakuuttavan esityksen jälkeen voiton Kalifornian Napassa viikonvaihteessa käydyssä PGA Tourin syyssarjan avauskilpailussa. Hän jätti Fortinet Championshipissä sunnuntaina niin ikään tuloksen 68 pelanneen S.H. Kimin kahden lyönnin päähän. Voitto oli kesäkuussa 2020 ammattilaiseksi ryhtyneen Theegalan ensimmäinen PGA Tourilla. Hän oli ennen kulunutta viikkoa maailmanlistalla toiseksi korkeimmalle rankattu pelaaja, jolla oli voittotili pääkiertueella avaamatta. Theegalan, 25, debyyttivoitto on ollut jo tovin vain ajan kysymys. Hän oli ehtinyt ennen täysosumaansa haalia reilun parin vuoden aikana ison määrän top 10 -sijoituksia. Theegala menetti sydäntä särkevästi tuloillaan olleen voiton viime vuoden Phoenix Openissa. PGA Tourin pelaajista kertovaa Full Swing -sarjaa kuvaava Netflixin ryhmä oli kameroineen paikalla, kun Theegalan vanhemmat lohduttivat kyynelehtivää poikaansa. ”Sinun päiväsi tulee pian”, äiti, Murli Theegala vakuutti tuolloin. Theegalan vanhemmat saivat tällä kertaa tavallista enemmän muulta suvulta tukea katsomoon. Silverado Resortissa oli sunnuntaina 35 suvun jäsentä kannustamassa nuorta golftähteä menestykseen. ”PGA Tour oli ystävällinen. Kysyin kiertueelta ylimääräisiä lippuja, ja niitä oli laitettu Ticketmasteriin vaikka kuinka paljon. Kutsuimme sukulaisia paikalle kannustamaan”, Murli Theegala sanoi. Voitto tarjosi balsamia haavoille myös siksi, että pistetilastossa 31:nneksi sijoittunut Theegala oli ensimmäinen pelaaja, joka ei mahtunut mukaan elokuussa pelattuun FedEx Cupin finaaliturnaukseen, Tour Championshipiin. Theegala piti BMW Championshipin jälkeen parin viikon tauon. Hän harjoitteli ennen Fortinet Championshipiä tavallista enemmän hankittuaan uudet Pingin raudat. ”En kovin usein vaihda mailoja. Pelasin edellisillä raudoillani seitsemän vuotta”, mainion yliopistogolfuran Pepperdine Universityn college-joukkueessa pelannut Theegala kertoi. Theegalan voitettua, Cameron Young, Denny McCarthy ja Adam Schenk jatkavat ainoina maailmanlistan top 50 -pelaajina, joilla ei ole pääkiertuevoittoja. Fortinet Championshipin ykköstila tuotti Theegalalle reilut 1,5 miljoonaa dollaria palkintorahaa. FedEx Cup Fall -sarja on tarkoitettu pelaajile, jotka eivät yltäneet PGA Tourin playoff-turnausten jälkeen pistetilastossa top 50:een. He voivat ansaita syyssarjan kisoissa paikkoja ensi kauden niin sanottuihin Signature-turnauksiin. Osa pelaajista yrittää säliyttää korttinsa PGA Tourilla. Se vaatii sijoittumista pisteissä 125 parhaan joukkoon. Syyssarjan turnaukset ovat avoimia kaikille PGA Tourin pelaajille. Kisan korkeimmalle rankattu (7:s) pelaaja oli Max Homa (-13), joka jakoi seitsemännen sijan. Toinen mukana ollut USA:n Ryder Cup -joukkueen jäsen, Justin Thomas (-15) ylsi viidenneksi. Se oli hänen korkein sijoituksensa PGA Tourilla sitten helmikuun.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje