16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Stenson teki historiaa Atlantassa

Henrik Stenson juhli East Lakella kahta merkittävää voittoa. Kuva: All Over Press

Sunnuntai oli ilon päivä paitsi Henrik Stensonille myös koko pohjoismaalaiselle golfille. Alusta loppuun saakka Tour Championshipiä hallinnut ruotsalainen kruunattiin East Lakella ansaitusti FedExCupin kuninkaaksi kaudella 2013. Stenson kuittasi turnauksen 1,44 miljoonan dollarin ykköspalkinnon lisäksi kymmenen miljoonan bonuspalkkion pudotuspelien voiton merkiksi.

Tour Championshipistä puuttui viikonvaihteessa jännitysmomentti Stensonin (-10) vahvan vireen vuoksi. Jordan Spieth ja Steve Stricker tarjosivat finaalikierroksella hyvän vastuksen, mutta eroa jäi Stensonin hyväksi kolme lyöntiä.

Stenson ei olisi keskikesällä kuulunut välttämättä monenkaan suosikkilistalle FedExCupin voittajaa ennustettaessa. Kaikki alkoi Scottish Openista, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Tämän jälkeen seurasivat British Openin ja World Touriin kuuluvan Bridgestone Invitationalin kakkostilat. Kauden viimeisessä major-turnauksessa PGA Championshipissä Stenson oli kolmas, mutta Deutsche Bank Championshipin voitto oli alkusoittoa todelliselle menestystarinalle.

Stenson: Taistelu oli henkisesti hyvin vaativa

”Tämä on ollut uskomaton putki Scottish Openin jälkeen”, 37-vuotias Stenson sanoi. ”Olen sanaton. Finaalipäivä oli rankka, olen todella tyytyväinen että sain pysyteltyä kärjessä…Ei tätä vielä käsitä. Taistelu oli henkisesti hyvin vaativa ja onnistuin siinä. Uskon, että asiat kirkastuvat vähitellen viikon edetessä.”

Stenson ei ollut pudotuspelien toiseksi viimeisessä kilpailussa (BMW Championshipissä) parhaimmillaan. Tiger Woods pääsi Atlantan finaaliturnaukseen pistejohdossa, mutta Stensonin ei tarvinnut olla huolissaan maailmanykkösestä. Woods menetti pelin toisen kierroksen sisääntulossa, eikä tämän jälkeen tulevasta mestarista ollut liiemmin epäselvyyttä. Tour Championshipissä sijalle 22 jäänyt Woods sijoittui FedExCupissa kakkoseksi ja kuittasi siitä hyvästä kolmen miljoonan dollarin bonuksen.

20-vuotiaan <a href=Jordan Spiethin esitys Tour Championshipissä ja koko FedExCupissa oli tyylikäs. Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/09/13092308034258.jpg">

20-vuotiaan Jordan Spiethin esitys Tour Championshipissä ja koko FedExCupissa oli tyylikäs. Kuva: All Over Press

Stensonin juhliessa omia saavutuksiaan on syytä muistaa, että Woods voitti tällä kaudella PGA Tourin rahalistan sekä Vardon Trophyn kovimmalla kierroskeskiarvollaan. Viiden turnausvoiton myötä hän on vahva ehdokas myös PGA Tourin Vuoden Pelaajaksi. Tämä palkinto jaetaan perjantaina pelaajien oman äänestyksen jälkeen.

Steve Strickerillä oli kaksi isoa puttia kahdella viimeisellä, tietämättään niiden merkityksestä. Birdie jommallakummalla olisi nostanut Strickerin toiseksi FedExCupin pisteissä.

”Tiesin, että ne olivat tärkeitä putteja. Mutta en tiennyt että ne olivat niin tärkeitä”, Stricker sanoi.

Hän tienasi FedExCupin kolmosena kahden miljoonan dollarin palkkion.

Watsonin jalanjäjillä

Maailmanlistalla neljänneksi nousseesta Stensonista tuli ensimmäinen pelaaja, joka voitti Tour Championshipin ensimmäisellä yrityksellään. 30 pelaajan turnaus ilmestyi kiertueen ohjelmaan vuonna 1987, jolloin Tom Watson vei voiton. Sitten Watsonin kukaan ei ollut ennen mennyttä viikonvaihdetta johtanut Tour Championshipiä alusta loppuun saakka.

Päivän kovimman kierroksen (63) pelannut Webb Simpson oli Atlantassa neljäs ja Dustin Johnson viides. Stensonin, Woodsin ja Strickerin lisäksi FedExCupin kärkiviisikkoon mahtuivat Adam Scott sekä Zach Johnson.

Oman erityismainintansa ansaitsee 20-vuotias Jordan Spieth, joka pelasi upean tulokaskauden PGA Tourilla. John Deere Classicin voiton lisäksi hän sijoittui kolme kertaa kakkoseksi ja kaikkiaan yhdeksän kertaa kymmenen joukkoon. FedExCupissa Spieth oli peräti seitsemäs.

FedExCupissa seitsemänneksi päätynyt Spieth on tuttu pelaaja myös Suomen lupaavimpiin amatööreihin kuuluvalle Toni Hakulalle. Spieth opiskeli ja pelasi Hakulan kanssa samassa Teksasin yliopistojoukkueessa, Texas Longhornsissa. British Amateurin finaaliottelussa tänä vuonna pelanneen Hakulan ura Longhornsissa jatkuu edelleen.

Henrik Stenson pähkinänkuoressa:

Ikä: 37
Syntymäpaikka: Göteborg, Ruotsi
Asuinpaikka: Orlando, USA
Mitat: 185 cm, 90 kg
Perhe: Puoliso Emma Löfgren sekä lapset Lisa (s. 2007) ja Karl (s.2010)
Ammattilaiseksi: vuonna 1998
Sijoitus World Rankingilla: neljäs (paras eurooppalainen)
Paras sijoitus major-turnauksissa: British Open 2013, toinen
Muuta: Yhteensä 15 voittoa ammattilaisena, joista seitsemän Euroopan kiertueella ja neljä PGA Tourilla. FedExCupin voittaja kaudella 2013

Lähde: PGA Tour

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje