Maailmanlistan kakkonen Jordan Spieth antoi muille myrskyvaroituksen Shanghaissa pelattavassa World Tourin kisassa. Hän iski kolmannella kierroksella tuloksen 63, nousi kolmen lyönnin päähän paalulla edelleen pysyttelevästä Kevin Kisneristä (-16). Kaksikon välinen ero kilpailun puolivälissä oli kymmenen lyöntiä.
Spieth (-13) jakaa viidettä sijaa Ross Fisherin ja Patrick Reedin kanssa.
Masters Tournamentin ja U.S. Openin tänä vuonna voittanut Spieth myönsi, että hänellä oli hieman svingiongelmia saapuessaan Sheshan International Golf Clubille. Niistä ei ollut lauantaina tietoakaan, kun hän taituroi virheettömällä kierroksellaan yhdeksän birdietä.
”Pelasin hyökkäävästi. Hyödynsin tilaisuuteni, ja tulos on tässä”, Spieth sanoi. ”Huomenna on mentävä samanlaisella asenteella. Tällä kentällä riittää kuitenkin paljon vesiesteitä, ja niistä voi koitua vaikeuksia. Pallo on pystyttävä pitämään väylällä.”
”Jos pääsen laittamaan paineita kahdelle edellä menevälle ryhmälle, minulla on mahdollisuuteni. Täytyy vain pysyä kärsivällisenä, kun kierros etenee kohti loppuaan, ja toivottavasti saan hyvän alun”
”Tänään oli varsin hyvä kierros, olen tyytyväinen yhdeksän alle -tulokseen missä tahansa. Olosuhteet olivat suosiolliset. Kaikki on lopulta kiinni puteista. Tänään oli paljon lyhyitä birdieputteja, mutta joukkoon mahtui pari pidempääkin. Myös lyönti sujui hyvin, enkä ajautunut vaikeuksiin. Missasin vain yhden viheriön.”
Dustin Johnson, Russell Knox ja kisan suurin yllättäjä, isäntämaan Haotong Li ovat lyönnin päässä Kisneristä. Knox jätti viimeisen reiän pelaamatta valon puutteen vuoksi, toisin kuin hänen pelikaverinsa Branden Grace (-12) ja Kisner.
Tanskan Thorbjørn Olesen mahtuu ainoana pohjoismaalaisena kymmenen joukkoon. Hän jakaa kahdeksatta sijaa Gracen ja Scott Hendin kanssa.
Race to Dubai –listan ykkönen Rory McIlroy (-8) pelasi tuloksen 68, mutta kärki taitaa mennä hänen näkökulmastaan jo turhan kaukana.
Marko Kuivasaari