16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Sitkeän päänsäryn selättänyt Castren vaivatta jatkoon uran toisessakin majorissa

Matilda Castren on esittänyt Olympic Clubilla vakuuttavia otteita. Kuva: Getty Images

Matilda Castrenin edellä U.S. Women’s Openissa on vain kolme eurooppalaista pelaajaa.

Matilda Castren pelaa loistavaa turnausta Olympic Clubilla San Franciscossa meneillään olevassa U.S. Women’s Openissa. Castren pelasi perjantain kierroksella tuloksen 71, ja eteni uransa toisessakin major-kilpailussa kevyesti jatkoon.

Vaikealla kentällä kokonaistilanteessa +3 oleva Castren aloitti päivän urakkansa yhdeksänneltä tiiltä. Hän teki kierroksen toisella reiällä birdien, jota seurasi kahdeksan paria.

Toisen kenttäpuoliskon viisi ensimmäistä reikää toivat kolme bogia, mutta tämän jälkeen oli edessä vielä kierroksen upein rutistus. Castren teki 16. ja 18. reiällä birdiet kruunaten tyylikkäästi vahvan pelipäivänsä.

”Oli kiva lopettaa melkein holariin, ja tehdä tap in -birdie (putti aivan reiän vierestä) viimeisellä. Päivä oli vähän stressaava hankalien lipunpaikkojen takia, mutta keskittyminen oli hyvää ja loppu sujui mukavasti”, jatkorajan neljän lyönnin turvin selvittänyt Castren sanoi.

”Mulla on viimeset kaksi päivää ollut kova päänsärky alkaen molemmista ykkösväylistä. Kai se on stressistä johtuvaa, mutta lääkkeillä meni ohi.”

Castren jakaa turnauksen puolivälissä mainiosti 28. sijaa. Eroa johtoon siirtyneeseen Yuka Sasoon on yhdeksän lyöntiä, mutta kärkitusinaan vain kolmanneksen tästä. Suomalaisen panos on upea, sillä eurooppalaisista hänen edellään ovat ainoastaan kuudentena oleva Englannin Mel Reid (-2) sekä ruotsalaiset Maja Stark (-1/T9) ja Madelene Sagström (+2/T18).

Kilpailun kärki on yllätyksellinen, sillä Filippiinien Yuka Sason, 19, takana seuraavilla sijoilla kärkkyvät Etelä-Korean Jeongeun Lee6 (-5) sekä yhdysvaltalaiset Megan Khang (-4) ja Megha Ganne.

Amatöörien kirjoissa oleva 17-vuotias lukiolainen Ganne pelasi kahdella ensimmäisellä kierroksella Castrenin kanssa saaden tämän vakuuttuneeksi taidoistaan.

”Upeaa oli katsoa Meghaa. Kylmäpäinen pelaaja – vaikka oli paljon yleisöä ja kaikki kamerat zoomattuna, niin keskittyminen pysyi. Huikeaa puttipeliä ja lähipeliä”, hän ylisti niin ikään tuloksen 71 perjantaina pelannutta teini-ikäistä lupausta.

Kauden toisen major-kilpailun cut-raja, +6, oli liikaa muun muassa turnauksen voittoa puolustaneelle A Lim Kimille, Women’s British Openin hallitsevalle mestarille Sophia Popoville, pohjoismaalaisten lippua LPGA-kiertueella korkealla pitkään pitäneelle Nanna Koerstz Madsenille, Georgia Hallille, Nelly Kordalle sekä monelle muulle kovalle nimelle.

Castren pelaa U.S. Women’s Openin kolmantena päivänä maailmanlistalla 18:ntena olevan USA:n Austin Ernstin kanssa. Kaksikko lähtee kierrokselleen kello 22.12 Suomen aikaa.

Juttua muokattu 5.6. kello 22.16. Korjattu tieto yhdeksänneltä reiältä kierroksensa aloittaneen Castrenin tekemistä kahdesta viimeisestä birdiestä, jotka syntyivät 16. ja 18. (kentän 6. ja 8.) reiällä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje