16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sergio Garcia tipahti maailmanlistan 50 parhaan joukosta, sisuuntui ja voitti heti puttaamalla silmät kiinni

Sergio Garcia tuuletti vapautuneena lyhyttä voittoputtiaan Country Club of Jacksonin kentän 18. viheriöllä. Kuva: Getty Images

Sergio Garcia päätti yli vuoden voitottoman jaksonsa viikko sen jälkeen, kun hän pullahti ulos maailmanlistan 50 parhaan joukosta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011.

Sergio Garcia (-19) iski sunnuntaina tiukassa Sanderson Farms Championshipissä voiton ratkaisseen lyönnin rautakasillaan 18. reiän lipulle. Jäljelle jäi alle metrin pituinen putti, joka ei tuottanut pitkin viikkoa kulmarautaansa mallikkaasti käyttäneelle pelaajalle ongelmia.

Tuloksellaan 67 Garcia päätti Country Club of Jacksonin kentällä Mississippissä vuoden verran kestäneen voitottoman jaksonsa.

Kakkoseksi sijoittunut ja neljännellä kierroksella tuloksen 63 pelannut Peter Malnati sai odotella klubilla lähes kaksi tuntia, miten pitkälle hänen loppuvenytyksensä riittää. Paljosta ei jäänyt kiinni.

Garcia oli kaksi lyöntiä perässä, kunnes hän sivalsi 14:llä hieman onnekkaastikin bunkkerin väistäneen puuviitosen reilun metrin etäisyydelle reiästä ja teki eaglen. Heti seuraavalla reiällä espanjalainen löi heikon tiilyönnin bunkkeriin, mutta pelasti tärkeän parin 1,5 metristä.

Viimeisen reiän lähestymisessä matkaa oli 156 metriä. Rutiini nousi kireässä paikassa esiin, ja lyöntinsä jälkeen Garcia lähti välittömästi kävelemään ikään kuin tiedostaen, että pallo tulee päätymään reiän viereen.

”Uskoin koko viikon itseeni. Missasin helpon par-putin kuutosella, mutta unohdin sen heti. Tiesin, etten voi upottaa jokaista puttia, ja puskin vain luottavaisena eteenpäin”, kahdelle koronavirukseen kuolleelle sedälleen voittonsa omistanut Garcia sanoi.

Erikoista Garcian pelissä oli, että hän puttasi kilpailussa silmät kiinni. Tätä hän kertoi kokeilleensa ensimmäisen kerran 3–4 vuotta sitten, myös voittamassaan ensimmäisessä majorissa Augustassa huhtikuussa 2017. Garcian mukaan silmät kiinni puttaamalla pystyy kiinnittämään olennaisen huomion tunteeseen ja liikkeeseen, kun kaikenlainen silmäily ennen suoritusta ja sen aikana ei pääse vaikuttamaan lyöntiin.

Garcia, 40, putosi viime viikolla ensimmäisen kerran maailmanlistan top 50:stä sitten vuoden 2011. Paluu tapahtuu nopeasti ja tavalla, joka pitää hänet varmuudella pitkälle ensi vuoteen armoitettujen joukossa.

Voitto oli Garcian 11:s PGA Tourilla, Euroopan kiertueella ykköstiloja on 15. Edellinen voitto Yhdysvalloissa oli peräisin 3,5 vuoden takaa Mastersista. Viikonvaihteessa kuittaamillaan vajaan 1,2 miljoonan dollarin ansioillaan hän nousi uratienesteissä PGA Tourin kaikkien aikojen rahalistalla yhdeksänneksi ohi Matt Kucharin. Garcia on nyt koonnut jenkkitourilla yhteensä 51,7 miljoonan taalan kilpailutienestit.

Muista eurooppalaisista, Ruotsin Henrik Norlander (-15) jakoi Sanderson Farms Championshipissä neljännen ja Norjan Kristoffer Ventura (-14) kuudennen sijan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje