PGA Tourin myöhään torstaina Suomen aikaa käynnistyvä Sony Open pelataan viime viikon tapaan Havaijilla, tällä kertaa Honolulun Waialae Country Clubilla.
Sunnuntaina päättyneen Hyundai Tournament of Championsin voiton napannut Zach Johnson on kuuma nimi myös tulivuorisaarten toisessa kilpailussa. Johnson nosteli pystiä Sony Openissa jo vuonna 2009.
Ehkä kuumin haastajakandidaatti on viime kaudella rytinällä golfmaailman tietoisuuteen rynninyt Jordan Spieth. Vasta 20-vuotias superlahjakkuus johti viime viikon kilpailua yhdellä lyönnillä ennen viimeistä yhdeksää reikää, mutta hävisi lopulta Johnsonille yhdellä lyönnillä.
”Halusin voittaa kisan viidellä lyönnillä. Sanoin caddielleni, että haluan kolme birdietä etuysille ja kolme takaysille, sen pitäisi riittää, ja se olisi riittänyt”, Spieth kommentoi viime viikon kilpailua.
Spiethin hyvä ote romahti sisääntulossa, kun Johnson takoi tauluun neljä birdietä rei’ille 12–16. Nuorukainen myönsi epäsuorasti, että tulostaulun liiallinen tarkkailu oli virhe.
”Luulenpa, että minun pitää jatkossa keskittyä vain omaan peliini”, hän kommentoi.
Heikoksi kilpailijaksi Spiethiä ei kuitenkaan voi syyttää. Viime kaudella hän sai arvokasta kokemusta niin majoreista kuin Presidents Cupistakin, mutta varsinaiseen loistoon hän puhkesi Fed Ex Cupin finaalisarjan kilpailuissa. Spieth oli Tour päätöskisassa toinen, Deutsche Bank Championsissa neljäs ja heikoimmillaankin 19. (the Barclays).
PGA Tourin vuoden 2013 tulokkaalla on vyöllään yksi voitto PGA Tourilla. Sen Spieth otti John Deere Classicin uusinnan viidennellä jatkoreiällä David Hearnia ja ketäpä muuta kuin Zach Johnsonia vastaan.
Oma sanansa sanottavana lienee myös Adam Scottilla, joka aikoo vetäytyä viikonlopun kisan jälkeen puolentoista kuukauden kisatauolle. Scottin paras sijoitus Sony Openissa on jaettu toinen sija vuodelta 2009, kun Zach Johnson vei kisan nimiinsä kahden lyönnin marginaalilla.
Niin kovassa vireessä trio Johnson–Spieth–Scott tällä hetkellä on, että kilpailun voittajan löytyminen kolmikosta vaikuttaa jopa todennäköiseltä.
Sami Sarpakunnas