16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kalle Samooja tykitti Qatarin kisan kärkeen

Kalle Samooja oli Dohassa pelattavan turnauksen avauspäivänä rautaa. Kuva: Getty Images

Kierroksen vahva alku siivitti Samoojan vahvaan lentoon.

Kalle Samoojan otteissa ei näkynyt nimeksikään ruostetta, kun hän esitti ensimmäisellä kuukauden tauon jälkeen pelaamallaan kilpailukierroksella säihkyviä otteita. Samooja iski European Tourin ohjelmaan kuuluvan Qatar Mastersin avauspäivänä komean tuloksen 65 (-6), mikä riittää tässä vaiheessa turnauksen kärkipaikkaan.

Samooja teki kierroksen alussa kolmen birdien suoran, ja lento jatkui vahvana pitkin päivää. Hän taituroi reikien 7–15 aikana neljä birdieä lisää, kunnes kirjasi kierroksen ainoan boginsa Education City Golf Clubin kentän 17. reiällä.

”Hyvä päivä tänään, ei sen kummempia selityksiä tarvita. Mies oli ihan iskussa. Lähestymiset olivat vahvoja tänään, joka loi pohjan hyvälle tulokselle”, Samooja kertoi tiedotteessa.

”Ainoa tahra johtui avauksesta, joka upposi omaan jälkeen väyläbunkkeriin. Sellaisenhan ei pitäisi olla mahdollista, eli vältellään ’bunuja’ loppuviikko.”

Suomalainen pitää johtoasemaa hallussaan lyönnin erolla toista sijaa jakaviin Belgian Thomas Detryyn ja Etelä-Afrikan Garrick Higgoon.

Samooja totesi kisan alla, että oli jättänyt tauon aikana golfin vähille keskittyen fyysiseen harjoitteluun ja perheen kanssa kotona olemiseen.

”Ensimmäiset kosketukset ruohoon tuli otettua tauon jälkeen vasta maanantaina. Hyvin se peli siellä oli säilynyt. Vähän lähipelin kanssa on toki hommia, mutta eiköhän tästä mies saada pelikuntoon”, hän sanoi tiistaina Golfpisteelle.

Vähän kuin kiertoilmauunissa olisi.

Kisa-areena istuu Samoojan silmään tavallista paremmin. Tästä on todisteena viime vuoden kilpailun jaettu kolmas tila jäätyään tuolloin vain lyönnin päähän uusinnasta. Samooja kertoi, että tiiltä käytetään paljon eri mailoja ja raudoissa on oltava terävä, mikä tekee Education City Golf Clubista yhden hänen suosikkikentistään.

Pysyy, ei pysy, pysyy. Kalle Samooja katsoo 18. tiillä, säilyykö hänen avauksensa väylällä. Taustalla tilannetta seuraa Nacho Elvira. Kuva: Getty Images

Palkintoarvoltaan 1,5 miljoonan dollarin Qatar Mastersin toinen suomalaispelaaja Tapio Pulkkanen käytti iltapäiväkierrokseensa 75 lyöntiä. +4-tulos oikeuttaa 143 pelaajan joukossa jaettuun 123. sijaan.

Pulkkanen teki torstaina kaksi birdieä, neljä bogia ja yhden tuplabogin. Bogeista kolme syntyi kierroksen viimeisellä kolmanneksella tehden karsintarajan ylittämisestä vaikean puhteen. Tämän hetken tahdilla 36 reiän tulos -2 riittäisi jatkoon, mikä edellyttäisi Pulkkaselta huomenna 65 lyönnin kierrosta.

Aamulla ennen seitsemää kierrokselleen lähteneellä Samoojalla on perjantaina tiedossa lähes 4,5 tuntia myöhäisempi startti. Lämpötilan on ennustuksen mukaan luvattu nousevan 35−40 asteeseen ja tuultakin on tiedossa paikoin yli 10 metriä sekunnissa.

”Vähän kuin kiertoilmauunissa olisi, katsotaan, mitä se keli tuo tullessaan. Nyt pienet treenit, huilia ja huomenna jatketaan”, Samooja kertoi.

European Tourilla ei ole – mikäli Floridan WGC-kisaa ei huomioida – ollut turnauksia helmikuun alun Saudi Internationalin jälkeen. ET:n muista suomalaisista Mikko Korhonen palaa kiertueelle huhtikuun ja Sami Välimäki toukokuun puolella.

Uutista päivitetty 11.3. klo 17.07 Tapio Pulkkasen kierroksen osalta.

Lue seuraavaksi: Tauolla golfin vähille jättänyt Samooja palaa suosikkikentälleen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje