26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sea Islandin erikoismies teki sen taas – voitti saman kilpailun uusinnassa kuuden vuoden tauon jälkeen

Robert Streb venytti pelioikeutensa voitollaan liki kolmen vuoden päähän ja kartutti pankkitiliään lähes 1,2 miljoonalla dollarilla. Kuva: Getty Images

Syyskuussa alkaneella kaudella on PGA Tourilla katkennut useita poikkeuksellisen pitkiä voitottomia jaksoja.

Joillakin pelaajilla on taipumus viihtyä tavallista paremmin tietyillä kentillä, vaikka heidän menestyshistoriansa ei muuten olisikaan erityisen mairitteleva. Tämä tulkinta pätee Robert Strebiin (-19), joka toisti sunnuntaina St. Simonsin saarella Georgian osavaltiossa pelatussa PGA Tourin kilpailussa samaa kaavaa kuin kuusi vuotta sitten.

Hän ratkaisi pelin RSM Classicissa tälläkin kertaa pidemmän kaavan kautta, pakotettuaan lopun päättäväisellä esityksellään toisella uusintareiällä taipuneen Kevin Kisnerin playoffiin.

Streb oli Sea Islandin Golf Clubin kentän 17. reiällä (par 3) yhden lyönnin Kisneriä perässä. Hän iski tiilyöntinsä lipun taakse alle neljän metrin päähän reiästä, ja laittoi tärkeän birdien sisään. Hetkeä myöhemmin Streb löi avauksensa bunkkerin, eikä saanut palloa toisellaan viheriölle.

Myös 30 metrin päästä lyöty wedge jäi 2,5 metriä lyhyeksi, mutta Streb upotti uusintaan oikeuttaneen par-putin kylmän viileästi oikeaan osoitteeseen.

Uusinnan ensimmäisellä reiällä (kentän 18) Kisner sai kohtalaisen edun, mutta noin viisimetrinen birdie-putti ei ollut laadukas. Toisella yrittämällä Streb oli upottaa 144-metrisen lähestymisensä, joka jäi aivan reiän viereen. Kun Kisnerin oma lähestyminen meni kevyestä karheikosta reilusti pitkäksi, oli peli selvä.

Voitto tuli sopivaan aikaan Strebille, jolla on ollut toistuvia vaikeuksia selviytyä FedEx Cupin pudotuspeleihin. Viime vuonna hän haki vauhtia USA:n kakkoskiertueen Korn Ferry Tourin finaaleista, ja sai pidettyä korttinsa PGA Tourilla. Tänä vuonna Strebin ei tarvinnut tätä rituaalia tehdä, sillä kuukausien ajaksi keskeytyneellä kaudella yksikään pelaaja ei menettänyt statustaan.

Nyt Strebillä, 33, on kortti taskussa ainakin vuoden 2023 elokuulle saakka. Tämän lisäksi hän varmisti paikkansa ensi keväänä pelattavaan kauden ensimmäiseen major-kilpailuun Masters Tournamentiin.

Kyseessä oli kolmas kerta, kun Oklahomasta kotoisin oleva ja asuva Streb pelaa PGA Tourin kilpailun uusinnassa. Ainoa tappio on vuoden 2015 Greenbrier Classicista, missä Danny Lee vei voiton neljän pelaajan uusinnassa. Tuolloinkin yksi uusijoista oli sunnuntain vastustaja Kevin Kisner, jonka edellinen voitto on WGC-Match Playstä maaliskuulta 2019.

Jatkuvasti maailmanlistan top 30:ssä pysytteleväksi pelaajaksi Kisnerin voittosarake on varsin hoikka. Reikäpeliturnauksen ohella eteläcarolinalaisella on koossa kaksi muuta ykköstilaa.

Syyskuussa alkaneella uudella kaudella on todistettu poikkeuksellisen monta katkennutta kuivaa kautta. Stewart Cink palasi Safeway Openissa voittokantaan 11 vuoden tauon jälkeen. Martin Laird pääsi nostelemaan pokaalia Las Vegasissa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2013 ja Brian Gay päätti yhtä pitkän voitottoman jakson Bermudalla.

PGA Tourilla on pelattu kaudella 2020–2021 nyt 11 kilpailua. Näistä viisi on voittanut pelaaja, jonka maailmanlistan sijoitus on ollut 300:n huonommalla puolella. Streb oli ennen viikonvaihteen kilpailua rankattu sijalle 380.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje