15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][13]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Scott Piercy avasi hirmutuloksella CIMB Classicissa

Scott Piercyn tyylinäyte reiällä 15. Takana palkintoauto, jonka Scott Brown sai muistoksi hole-in-onestaan samalla reiällä. Kuva: Getty Images.

Malesian Kuala Lumpurissa pelattavan CIMB Classicin ensimmäisellä kierroksella shown varastivat Scottit, Piercy, joka avasi kilpailun hurjalla 62 lyönnin (-10) kierroksella ja Brown, joka löi hole-in-onen reiällä 15 (katso video jutun lopusta).

Brown sai holaristaan palkinnoksi uuden BMW:n. Kierroksensa hän pelasi neljä alle parin ja ensimmäisen kierroksen jälkeen hän jakaa kisassa sijaa 16.

Kärkeen ja etunimikaima Scott Piercyyn eroa on kuitenkin jo kuusi lyöntiä. Häkellyttävällä kolmen birdien putkella kilpailunsa avannut Piercy nakutteli torstaina kymmenen birdietä ja kahdeksan paria.

”Upotin nyt sellaisia putteja, joita en viime viikolla pystynyt upottamaan ja oli minulla myös vähän onnea”, hän kuvaili.

Piercy teki birdiet kaikille neljälle par 5:lle, loput birkut syntyivät kaikki par 4:lla.

”Missasin vain kolme tai neljä griiniä tänään, ja kun saat 14 birdie-mahdollisuutta, olet aika vahvoilla.”

Kisan kakkosena on avauskierroksen jälkeen Hideki Matsuyama. Japanilainen selvitti kentän haasteet 65 lyönnillä eli seitsemän alle parin.

78 osallistujan joukosta Henrik Stenson (-1) löytyy sijalta T50, Sergio Garcia (-2) sijalta T33 ja Adam Scott (-4) sijalta T16.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje