26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Saulo voittoon Greg Normanin kutsukisassa

llari Saulo haki itselleen mukavan joululahjan Etelä-Carolinan junioriturnauksesta.

Keimola Golfia edustava Ilari Saulo esiintyi upeasti Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa perjantaina päättyneessä kansainvälisessä ”voittajien” junioriturnauksessa. Hän voitti 54 reiän kisan tuloksellaan 218 (+5) lyöntiä.

Saulo lähti kisan viimeiselle kierrokselle tasoissa Pedro Lincartin kanssa, mutta portugalilainen jäi loppuvenytyksessä lyönnin päähän voittajasta. Saulon päätöspäivän tulos oli 75 lyöntiä.

”Hieno fiilis, kun sai homman vietyä loppuun asti. Pelillisesti tuntui, etten pystynyt pelaamaan parasta peliä, mutta hyvältä tuntuu, jos B-tason pelillä pystyn voittamaan kilpailuita”, Saulo sanoi.

”Kenttä oli aika vaativa ja kova tuuli teki skooraamisesta (tuloksenteosta) vaikeata. Griinit olivat haasteelliset ja varsinkin lipun paikat olivat sellaisia, että lipulle lyöminen oli hankalaa.”

Ruotsin Oliver Jacobsson (+8) oli kolmas. Muista pohjoismaalaisista kymmenen joukkoon mahtuivat myös Jacobssonin maanmiehet Olof Gunnarsson (+15) ja Gustav Andersson (+17).

Greg Norman Academy Junior Invitational –kilpailussa oli 35 pelaajaa. Turnaus kuuluu Global Junior Golf -sarjaan.

Saulo sai kisaan kutsun sijoituttuaan toiseksi Espanjassa kevällä pelatussa kilpailussa. Kisan voittaja oli yli-ikäinen osallistumaan Etelä-Carolinan turnaukseen, joten Saulo sai paikan oltuaan seuraavana listalla.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje