15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][13]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Seitsemän birkkua takonut Sanna Nuutinen vain lyönnin kärjestä Ranskan LET-kisassa

Sanna Nuutisen peli kulkee vakuuttavasti viikosta toiseen. Kuva: LET/ Tristan Jones.

Loistokautta pelaava Nuutinen johtaa kisaa oman kierroksensa jälkeen. Kisan seitsemästä suomalaisesta valtaosa on tulessa vasta iltapäivällä.

Naisten Euroopan kiertueen Lacoste Ladies Open -kilpailussa edettiin ensimmäisen kisapäivän puolivälissä suomalaiskomennossa, kun Sanna Nuutinen kiilasi itsensä jaetulle kärkipaikalle oman kierroksensa jälkeen. Lopulta Espanjan Azahara Munoz (-5) ja Ruotsin Ruotsin Madelene Sagström pystyivät ohittamaan Nuutisen, mutta suomalainen petasi joka tapauksessa loistavat asetelmat itselleen tulevia päiviä ajatellen.

Nuutinen teki tuloksen 67 (-4) seitsemän birdien ja kolmen bogin myötä. Hän kirjasi birkut kaikilla kolmella Golf du Medocin kentän par-viitosella.

”Osuin draiverilla kaikkiin väyliin ja löin muutaman wedgen aivan kiinni lippuun. Seitsemän birkkua kierroksen aikana helpottaa aina tuloksen tekoa, toivottavasti sama tahti jatkuu huomenna”, kolmantena oleva Nuutinen viestitti.

”Griinit ovat hullun nopeat, joten käyn varmasti vähän terästämässä pituuskontrollia ja linjan lukua harjoitusalueella nyt iltapäivällä”, hän suunnitteli.

Ranskan kisassa on mukana peräti seitsemän suomalaista. Ursula Wikström kuului niin ikään päivän onnistujien joukkoon pelattuaan jaettuun 12. sijaan oikeuttavan tuloksen 71. Noora Komulainen (T24) käytti kierrokseensa lyönnin verran enemmän. Myös Krista Bakker (T54/74) on ennustetun cut-rajan paremmalla puolella.

Suuri mielenkiinto kohdistui ennakkoon torstaina ensimmäisen LET-kilpailunsa sitten loppuvuoden 2017 pelanneeseen Minea Blomqvist-Kakkoon (T73). Esityksessä oli ymmärrettävästi vielä ruosteisuutta, hänen jäätyä tulokseen 76. Se merkitsee sitä, että äitiyslomalta palanneelta Blomqvist-Kakolta vaadittanee perjantaina 72−73 lyönnin tulosta ollakseen mukana viikonlopun kierroksilla.

Elina Nummenpää (77/T83) ja Niina Liias (81/T103) joutuvat taistelemaan jo enemmän jatkopaikkansa puolesta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje