18.–26.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][6]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Sanna Nuutinen LET:n finaaliturnauksen kärkeen

Sanna Nuutinen oli vahvassa vedossa Espanjan finaalikisan avauspäivänä. Kuva: Tristan Jones/LET

Kautta aikain parasta suomalaissijoitusta kiertueen rankingissa tavoitteleva Nuutinen laittoi etuysin loppupuolella ison vaihteen päälle.

Sanna Nuutinen esitti loistavaa peliä Espanjan Malagassa käynnistyneen Ladies European Tourin finaalikilpailun ensimmäisellä kierroksella. Hän pelasi turnauksessa torstaina tuloksen 67 (-5) ja oli kisan kärjessä lyönnin erolla Skotlannin Kelsey Macdonaldiin, kun sade keskeytti päivän pelitapahtumat noin kello 17 Suomen aikaa.

Real Club de Golf Guadalminan kentän 10. tiiltä startannut Nuutinen teki birdien toisella reiällä, mutta tätä seurasi välittömästi tuplabogey. Tähän virheet jäivätkin Nuutisen painettua lisää kaasua etuysin (10–18) lopussa kahden peräkkäisen birdien edestä.

Kolmen toisella kenttäpuoliskon tulleen parin jälkeen Nuutiselta löytyi vielä tuhti annos ruutia. Hän tehtaili kierroksen jälkimmäisellä kolmanneksella neljä birdieä, ja käytti sisääntulossa vain 31 lyöntiä.

”Aamulla lämmitellessä satoi kaatamalla, niin kävi mielessä, että mahdetaanko tänään pelata. Koko kierroksen ajan ripotteli vettä, mutta kenttä oli hyvin pelattavassa kunnossa ja griinit rullasivat hyvin. Otin siitä hyödyn irti ja kirjasin 26 puttia sekä 14 griiniosumaa − seitsemän birdien päivä”, Nuutinen sanoi.

Guadalminan South Course tarjoaa Nuutisen mielestä mahdollisuuksia kunnon tuloksiin, jos avauspeli on kunnossa.

”Takaysillä taisin osua jokaiseen väylään, joten siitä oli helppo jatkaa ja päästä tekemään birdiejä.”

Nuutinen oli hyvillään, että raskaassa kelissä pelatun kierroksen jälkeen pääsi nopeasti kentän vieressä olevaan kisahotelliin päiväunille. Illemmalla oli vielä ohjelmassa harjoittelua.

”Ylläpitävää treeniä lyönnin kanssa. Lähdetään pelaamaan vielä kolme samanlaista pelipäivää. Mitään ei ole tarkoitus muuttaa, samoilla asetuksilla ja pelisuunnitelmalla mennään.”

Hienoa kautta pelaavalla Nuutisella on viikonvaihteessa paljon pelissä, sillä onnistuneella suorituksella Andalucia Costa del Sol Open de España -kilpailussa hänellä on mahdollisuudet nousta LET:n rankingissa kuuden parhaan joukkoon. Se tietäisi kaikkien aikojen parasta suomalaispelaajan saavuttamaa sijoitusta kiertueen kokonaiskilpailussa.

Finaaliturnaus ei ole käynnistynyt muiden suomalaisten osalta täysin toivotulla tavalla. Tiia Koivisto (74) jakaa 36. sijaa ja Noora Komulainen (+4/13 reikää) on 31 pykälää alempana. Karina Kukkonen (T74) on 13 reiän jälkeen tilanteessa +5.

Tuloksen 78 pelanneella Ursula Wikströmillä (T81) ja 12 reiän jälkeen tilanteessa +8 olevalla Elina Nummenpäällä (T91) on tiedossa hieman enemmän kirittävää.

Rankingin voiton varmistanut Emily Kristine Pedersen (-2) on kymmenen reiän jälkeen jaetulla neljännellä tilalla.

Ensimmäistä kierrosta jatketaan perjantaiaamuna kello 9.30 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje