16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Sanna Nuutinen jatkaa top 10:ssä keskeytyneessä LET-kauden avauskilpailussa

Sanna Nuutisella riittää sunnuntaina urakoitavaa Westlake Golf Clubin kentällä. Kuva: Tristan Jones/LET

Vaikean kentän ohella hankalat sääolosuhteet ovat tehneet pelaamisesta harvinaisen haastavaa.

Sanna Nuutinen (+6) säilytti paikkansa kärkikymmenikössä Kapkaupungissa lauantaina jatkuneessa ja lopulta huonon sään vuoksi keskeytyneessä South African Women’s Openissa. Kolmatta kierrosta yhdeksän reikää pelaamaan ehtinyt Nuutinen teki ennen pillien pussiin laittamista yhden birdien, viisi paria ja kolme bogia.

Perjantain kierroksen iltapäivänä kisatapahtumia maustoi kova tuuli, jota täydensi lauantaina vesisade. Näiden yhdistelmä sai turnauksen keskeytymään noin kello 13.30 yli puoleksi tunniksi ja pian uudestaan koko loppupäiväksi.

Ladies European Tourin kauden avauskilpailua isännöivä Westlake Golf Clubin kenttä pelaa niin sanotusti pitkänä, sillä naiset avaavat käytännössä jokaisella väylällä miesten takatiiltä. Mittaa kisa-areenalla on noin 6000 metriä, mikä vastaa vaativan major-turnauksen kentän pituutta.

Vaikea kenttä ja hankalat sääolosuhteet ovat tehneet tuloksenteosta poikkeuksellisen vaikeaa, jokaisen pelaajan kokonaistuloksen ollessa yli parin.

Yhdeksättä sijaa jakava Nuutinen säilytti vielä mahdollisuudet nousta aivan kärkikahinoihin hänen ollessa neljän lyönnin päässä johtopaikkaa jakavista Slovenian Pia Babnikista ja Etelä-Afrikan Lee-Anne Pacesta (+2).

Tiia Koivisto ja 17 reikää toista kierrosta pelannut Ursula Wikström jakavat 45. sijaa tilanteessa +15. Elina Nummenpää (+18) löytyy 13 pykälää alempaa.

South African Women’s Openin kolmatta kierrosta jatketaan sunnuntaiaamuna kello 8 paikallista aikaa.

Lue seuraavaksi: Nuutinen janoaa voittokahinoihin hullun vaativalla kentällä, jolla jatkopaikkaan on riittämässä tulos +12!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje